1. yle.fi
  2. Uutiset

Eksote toivoo kansalaisilta malttia: Rokotuksiin kutsutaan kirjeellä, josta selviää rokotusaika ja rokotuspaikka

Rokotukset aloitetaan helmikuussa iäkkäimmistä asukkaista eli 80 vuotta täyttäneistä.

koronavirus
Sote-henkilöstölle annettiin koronavirusrokotteita Helsingissä 4. tammikuuta 2021.
Etelä-Karjalassa on toistaiseksi rokotettu terveydenhoitohenkilökuntaa ja hoivakotien asukkaita ja henkilökuntaa.Silja Viitala / Yle

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten puhelinpalvelu on ruuhkautunut koronarokotuksia koskevista puheluista.

Eksotesta muistutetaan, että maltti on valttia tässäkin asiassa.

Kunhan koronarokotteita saadaan Etelä-Karjalaan lisää, Eksote lähettää rokotteeseen oikeutetuille henkilöille kirjeen, josta näkyy varattu rokotusaika ja rokotuspaikka.

Kirjeessä on myös toimintaohjeet siltä varalta, ettei aika sovi.

Rokotukset tullaan aloittamaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ohjeistuksen mukaisesti iäkkäimmistä eli yli 80-vuotiaista.

Kirjeen lisäksi iäkkäille soitetaan ja varmistetaan, että kirje on tavoittanut vastaanottajan ja aika varmasti sopii.

– Jos aika ei sovi tai on jotakin muutakin huomioitavaa, käydään nämä puhelun aikana läpi. Eksote julkaisee vielä ennen rokotusten alkua puhelinnumeron, josta puhelut tulevat, kertoo koronarokotuksista vastaava Sari Kuitto Eksotelta.

Väestöä aletaan rokottaa aikaisintaan helmikuussa

Toistaiseksi Eksote on rokottanut henkilöstöä ja hoivakotien asukkaita sekä Lappeenrannassa että Imatralla.

Jos Euroopan lääkevirasto (EMA) antaa AstraZenecan rokotteelle myyntiluvan ja toimitukset sujuvat, voidaan väestön rokotukset mahdollisesti aloittaa helmikuun alkupuolella.

Suunnitelmat laajentaa rokotuksia myös muihin kuntiin on tehty, ja ne täsmentyvät rokotteiden saatavuuden mukaisesti.

– Toiveissa on, että saisimme merkittävän määrän rokotteita Etelä-Karjalaan helmikuussa ja olemme varautuneet massarokotuksien käynnistämiseen sitä mukaa, kun rokotteita saamme, sanoo Kuitto.

Rokottamisen jälkeen 15 minuutin seuranta

Eksoten tiedotteessa kerrotaan, että koronarokottamisen prosessi on hyvin erilainen verrattuna aiempiin rokotuksiin.

– Jonottamista, ruuhkia ja isoja ryhmiä on vältettävä kaikin mahdollisin keinoin, sanoo Kuitto. Eksote on testannut ajanvarauksella tapahtuvia rokotuksia syksyllä 2020 influenssarokotusten yhteydessä Lappeenrannassa kauppakeskus Oprissa ja Imatralla urheilutalolla.

Eksoten rokotuspaikka kauppakeskus IsoKristiinassa.
Lappeenrannan koronarokotuspaikka sijaitsee kauppakeskus IsoKristiinassa.Kalle Purhonen / Yle

– Tilan on oltava turvaväleineen riittävän iso, sillä rokotettuja seurataan rokotuksen antamisen jälkeen. Tähän uuteen rokotteeseen kuuluu 15 minuutin seuranta allergisen reaktion takia, Kuitto kertoo.

Rokotukset maksuttomia ja vapaaehtoisia

Koronarokotukset perustuvat vapaaehtoisuuteen ja ovat väestölle maksuttomia.

Kansalaisilta toivotaan mahdollisimman myönteistä suhtautumista rokotuksiin, vaikka rokotus saattaakin herättää epäröintiä.

Rokotteista pyritään jakamaan mahdollisimman paljon tietoa niin Eksoten kuin valtakunnallisesti THL:n, sosiaali- ja terveysministeriön sekä Lääkealan turvallisuus ja kehittämiskeskus Fimean kautta.

Rokotukset perustuvat laumasuojaan ja mitä useampi rokotuksen ottaa, sitä tehokkaampaa rokottaminen on.

Lue seuraavaksi