1. yle.fi
  2. Uutiset

Pfizerin toimitusjohtaja myöntää: koronarokotteen tuotannossa pullonkauloja

Toisen EU:n alueelle myyntiluvan saaneen yhtiön, Modernan, lääketieteellinen johtaja uskoo, että virusmuunnoksiakin vastaan saadaan nopeasti uusia rokotteita, jos tarve vaatii.

Koronarokote
Valmiiksi laimennettuja koronarokotteita laarissa.
Koronarokotteista saadaan uutta tietoa samalla, kun rokotukset etenevät.Matti Myller / Yle

Pfizerin toimitusjohtajan Albert Bourlan mukaan koronarokotteiden valmistuksen haasteena on tällä hetkellä ainakin se, että nyt toimitaan täysin uudenlaisen rokotteen kanssa ja sitä pitäisi olla nopeasti tehtynä valtavia määriä.

Bourla puhui Euroopan parlamentin EPP-ryhmän järjestämässä online-seminaarissa keskiviikkoiltana.

Hän mainitsi samalla, että tuotantoketjussa on muistettava myös raaka-aineiden toimittajien prosessit. Rokotteen valmistamiseen tarvitaan teknisesti vaativia erikoismateriaaleja.

Bourla vakuutti yhtiön työskentelevän tuotannon parantamiseksi ja uskoi, että Biontech-Pfizerin rokotetta pystytään tänä vuonna valmistamaan 2 miljardia annosta aiemmin kerrotun 1,3 miljardin annoksen asemesta.

Pfizer tutkii parhaillaan edelleen myös sitä, suojaako rokote taudin lisäksi sen tartuttavuudelta. Helmikuussa voidaan Bourlan mukaan olla asiassa viisaampia.

Rokoteyhtiöt: suojavaikutus kestää ainakin kuukausia

EPP:n seminaarissa oli mukana myös Moderna-yhtiön lääketiedejohtaja Tal Zaks, joka arvioi rokotteen suojaavan vaikutuksen kestävän tällä tietoa ainakin vuoden verran. Bourla kertoi puolestaan, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat saaneet rokotteen 6–7 kuukautta sitten ja heillä suojaus on yhä pitänyt.

Zaks uskoi myös, että nykyrokotteet tepsivät koronaviruksen uusia muunnoksia vastaan.

Zaksin mukaan on kuitenkin mahdollista, että jokin muunnos voisi päästä nykyisten rokotteiden suojan läpi. Tässä tapauksessa uusi rokote saataisiin todennäköisesti kehitettyä jo muutamissa viikoissa, koska pandemian aikana on kertynyt niin paljon uutta tutkimustietoa koronaviruksista.

Toistaiseksi vasta Biontech-Pfizerin ja Modernan rokotteet ovat saaneet EU:n alueelle myyntiluvan.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lue myös:

Valmista piti olla kesään mennessä, mutta tällä tahdilla koronarokotuksia jatketaan vielä pitkään – Katso tämän hetken tilanne alueittain

Lue seuraavaksi