1. yle.fi
  2. Uutiset

Lielahden kaasuvoimalassa Tampereella vedensaantiongelma - pelastuslaitos turvaa voimalan toiminnan

Näsijärven jäähyhmä on tukkinut voimalan vedenottoputken ja prosessivettä pumpataan pelastuslaitoksen kalustolla avannosta.

Lielahti, Tampere
Niklas Fagerlund Tampereen sähkölaitokselta pumppaamassa vettä Lielahden maakaasuvoimalassa.
Niklas Fagerlund Tampereen Sähkölaitokselta pumppaa vettä Lielahden kaasuvoimalassa. Miikka Varila / Yle

Tampereen Lielahden maakaasuvoimalassa on yöllä ilmennyt erikoislaatuinen häiriö.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä havaittiin, että voimalan vedensaannissa on vaikeuksia. Laitoksesta menee Hiedanrannan kautta Näsijärveen putki, jolla imetään vettä noin 800 metrin päässä rannasta. Järveen tullut jäähyhmä oli tukkinut putken pään.

Vesi saatiin virtaamaan noin kello 3 aamyöllä. Aukon jäälle porasi Ylöjärven VPK:n osasto. Tampereen Sähkölaitoksen käyttöpäällikkö Risto Talonen kertoi aamuseitsemän aikoihin, että tilanne on vakaa.

Tampereen Sähkölaitoksen Lielahden voimala tuottaa lämpöä ja sähköä. Se on rakennettu 1980-luvun lopulla.

Sää on Tampereellakin kylmennyt illan ja yön mittaan. Tuuli on kääntynyt pohjoisen puolelle ja saattaa osaltaan painaa jäätä vedenottoputken suuntaan.

Juttua päivitetään.

Lue seuraavaksi