1. yle.fi
  2. Uutiset

Alkon juomamyynnissä huima koronavuosi – roseeviinit +40 %, valkoviinit +17 %, punaviinit +15 %, vodkat ja viinat +8 %

Koronarajoitukset satoivat suoraan Alkon laariin.

Alko
Ihmisiä jonottamassa alkoon turvavälein Alkon ulkopuolella.
Kampin kauppakeskuksen Alkoon jonotettiin 23. joulukuuta 2020.Henrietta Hassinen / Yle

Ravintoloiden aukiolorajoitukset ja alkoholin matkustajatuonnin hiipuminen koronarajoitusten seurauksena merkitsivät asiakasvirtojen kääntymistä yhä useammin Alkon suuntaan ja sitä kautta huimaa myyntivuotta valtiolliselle alkoholiyhtiölle.

Päättyneen koronavuoden 2020 litramyynti kasvoi prosentuaalisesti enemmän kuin vuosikymmeniin (+ 13 %). Vuosi merkitsi samalla yli 10 vuotta putkeen kestäneen myynninlaskun katkeamista. Viime vuonna Alkosta ostettiin 92,7 miljoonaa litraa juomia. Vuonna 2019 litramyynti oli 82,1 miljoonaa.

Juomaryhmistä eniten kasvoi roseeviinien litramyynti (+40 %). Seuraavina tulivat valkoviinit (+17 %), ja punaviinit (+15 %). Alkoholiuudistuksen seurauksena romahtaneiden lonkeroiden, oluiden ja siidereidenkin myynnit kääntyivät nyt plussalle. Vain väkevien viinien ja muiden mietojen viinien myynnit laskivat.

Portugalin voimaa

Portugalilainen 2u Duas Uvas syrjäytti 2019 chileläisrintaman punaviinien myyntikärjessä ja ote piti viime vuonnakin ylivoimaiseen tapaan. "Uvasia" myytiin lähes kolme kertaa enemmän kuin kakkoseksi noussutta toista portugalilaista Quinta das Setencostasia. Vielä 2017 Duas Uvas oli kärkikymmenikön ulkopuolella.

Myydyimmät punaviinit 2020

maa

litraa

1. 2u Duas Uvas

Portugali

1 724 026

2. Quinta das Setencostas

Portugali

581 423

3. Viña Maipo Cabernet Sauvignon

Chile

551 524

4. Gato Negro Cabernet Sauvignon

Chile

527 435

5. Zensa Rosso Organico

Italia

486 901

Lähde: Alko

Musta kissa ostetuin

Chileläinen Gato Negro pysyi tuttuun tapaan valkoviinien myyntiykkösenä viime vuonnakin. Viña Maipo Chardonnay nousi nyt kakkoseksi edellisvuoden nelossijalta ja aiempi kolmonen, yhdysvaltalainen St. Elmo Village tipahti nyt seitsemänneksi.

Kuohuviinien myydyin oli espanjalainen Codorníu Clásico Cava Sec kuten myös 2019.

Myydyimmät valkoviinit 2020

maa

litraa

1. Gato Negro Sauvignon Blanc

Chile

959 227

2. Viña Maipo Chardonnay

Chile

635 076

3. Pearly Bay Dry White

E-Afrikka

612 990

4. Devil's Rock Riesling

Saksa

604 992

5. Magyar Fehér Bor

Unkari

512 974

Lähde: Alko

Leijona ärjyin yhä

Leijona viina säilytti asemansa ostetuimpana viinana ja perinteinen Koskenkorva oli yhtä vankka kakkonen. Molempien litramyynnit nousivat edellisvuodesta.

Muiden väkevien myyntiykkönen oli ranskalainen Courriere Napoleon Finest VSOP.

Myydyimmät vodkat ja viinat 2020

litraa

1. Leijona Viina

2 994 371

2. Koskenkorva Viina

2 356 874

3. Suomi Viina

2 238 996

4. Tapio Viina

1 035 394

5. Jaloviina *

711 469

Lähde: Alko

Klo 9.20. Juttua päivitetty kauttaaltaan muun muassa taulukoilla.

Lue lisää:

Alkon myynnin alamäki loiveni – Portugali ryminällä punaviinikärkeen Chilen kustannuksella

Viinat syrjäyttivät lonkeron myyntikärjestä – katso listat myydyimmistä alkoholijuomista

Alko ennakoi jonoja ovilleen uudenvuoden alla, kun yli miljoona asiakasta hakee juhlajuomia – sisäänpääsyä rajoitetaan

Lue seuraavaksi