Meren jäälle ei vielä ole asiaa Varsinais-Suomessa

Pienten järvien jää alkaa kestää ihmisen painon.

Jään paksuutta mitataan mittakepillä kairanreiästä. Kuvituskuva. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Vielä plussan puolella oleva meriveri on liian lämmintä, että vahvaa jäätä olisi ehtinyt muodostua. Jäässä on vasta lahden pohjukoita, joita peittää paksu, eristävä lumikerros. Lumi myös estää näkemästä, minkälaista jää on.

Meriveden lämpötila on vielä muutaman asteen plussan puolella Turunmaan saaristossa.

Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntijan Jouni Vainion mukaan jään vahvistumista merellä pitää odottaa viikko, vaikka perjantaille on maakuntaan ennustettu 20 asteen pakkaslukemia.

– Kestää jonkin aikaa ennen kuin merivesi jäähtyy nollaan asteeseen. Jos nyt tulevana lauantaina on jäätä, me emme tiedä, onko se tullut vasta edellisenä yönä, joten jään paksuus on arvoitus.

Sen sijaan pienillä järvillä jää jo kantaa ihmisen. Varovainen pitää kuitenkin olla. Jokien jääpeitteen muodostumista heikentää alla virtaava vesi.

Vanhan muistisäännön mukaan viisi senttiä paksu virheetön teräsjää kantaa kävelijän. Vainio kuitenkin muistuttaa, että harvoin tällaista jäätä syntyy.

– Vaaditaan kymmenen senttiä harmaata, lasimaista jäätä. Jos jää on lumesta kastumalla syntynyttä maitomaista kohvajäätä, pitää sitä olla 10–20 senttiä.

Vainio kehottaa tarkkailemaan jäätä, joka voi olla eri kohdissa eri paksuista. Rannan kymmensenttinen jää voi sadan metrin päässä olla vain muutaman sentin paksuista.

Pilkkijät tuntevat jäät

Varsinais-Suomessakin on jo nähty jäällä liikkuvia ihmisiä. Muun muassa Littoistenjärven jää on ollut ulkoilijoiden suosiossa.

Pilkkijät ovat myös lähteneet liikkeelle.

Jääasiantuntija Jouni Vainion mukaan pilkkijät tuntevat jäänsä ja osaavat varustautua sen mukaan.

– Heillä on mukanaan naskaleita ja pilkkihaalarin alla kuivapuku tai kelluntapuku. Pilkkijät seuraavat tarkkaan jäitä, he tietävät milloin vesi mistäkin kohdasta on alkanut jäätyä.

Vahinkoja syntyy silloin, kun rannalla oleva lähtee kulkemaan kohti pilkkijää.

– Pilkkijä on voinut kiertää vaikka kuinka pitkän matkan päästäkseen siihen paikkaan, missä sillä hetkellä on.

Pilkkijää voi käydä tervehtimässä, jos lumessa olevat askeleet ohjaavat suoraan kalannarraajan luokse.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella ei vielä ole ollut jäihin putoamisista johtuvia tehtäviä.