1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rautatieasemat

Tampereen rautatieaseman ympäristö mullistuu lähivuosina: ratikkapysäkiltä suora kulku junalaitureille uuden matkaterminaalin kautta

Tampereen osuus uudistuksesta on arviolta 18 miljoonaa euroa.

Kulku Tampereen rautatieaseman junalaitureille on uudistumassa kovasti lähivuosina. Kuva: Jouni Tanninen / Yle

Tampereen rautatieaseman seudun uudistuksen kustannukset tarkentuvat. Tampereen kaupungin osuus Itsenäisyydenkadun alikulkusillan uudistuksesta on 18,3 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina.

Junaradan alittava Itsenäisyydenkadun alikulku on tarkoitus yhdistää vanhaan asematunneliin. Matkaterminaaliksi nimetyn tilan kautta pääsisi kulkemaan suoraan ratikkapysäkiltä junalaitureille.

Väyläviraston osuus kustannuksista on enintään 26,2 miljoonaa euroa ja VR Yhtymä Oy:n osuus enintään 2,5 miljoonaa euroa. Osapuolet sopivat kustannusten jaosta ja yhteistyömenettelyistä toteuttamissopimuksella.

Tampereen kaupunginvaltuuston pitää hyväksyä kaupungin rahoitusosuus.

Valtiolta rahoituspäätöstä ei vielä ole. Toteutussopimus mahdollistaa kuitenkin heti suunnittelun aloittamisen kaupungin ja valtion osapuolten kesken.

Matkaterminaali valmis 2026?

Itsenäisyydenkadun alikulkusillan uusiminen on määrä aloittaa rakentamissuunnittelulla vuonna 2021 ja rakentaminen vuonna 2022. Tavoitteena on, että matkaterminaali valmistuu vuonna 2026.

Itsenäisyydenkadun tunneliin on jo rakennettu suojatunneli varmistamaan ratikan häiriötön kulkeminen rakentamisen aikana.

Alikulkusillan uudistus kytkeytyy yhteen henkilöratapihan perusparannuksen kanssa.

Henkilöratapihalle tehdään muun muassa kolmas henkilöliikenteen välilaituri ja uusitaan Itsenäisyydenkadun rautatiesilta.

Matkaterminaalin lisäksi Tampereen asemakeskukseen kaavaillaan lähivuosina muun muassa runsaasti uutta toimisto- ja liiketilaa.

Rautatieaseman eteläpuolelle puolestaan rakennetaan jo parhaillaan uutta kaupunginosaa junaradan päälle rakennettavalle kannelle. Lähivuosina kannelle nousee useita tornitaloja. Uusi monitoimiareena valmistuu tämän vuoden lopussa.

Vuoteen 2040 mennessä asemakeskuksen alueen vuosittaisen kokonaisasiointi- ja kävijämäärän on arvioitu kasvavan 20 miljoonaan henkilöön. Monitoimiareenalla on arvioitu vierailevan yli miljoona kävijää vuodessa.

Lue lisää:

Tampereen henkilöratapihan uusiminen lähestyy - iso urakka tarkoittaa myös lisää siltaremontteja

Tampereen asemakeskuksen suunnitelmat kohta kaavoittajan työpöydälle

Tunnistaisitko tätä Tampereeksi? Areenatyömaalla asennetaan jo kattoa Libeskindin liukumäkeen

Tampereen Kannen areenasta Uros Live