Valoisaan näyttelysaliin levittäytyy kattava läpileikkaus maamme tunnetuimman muotoilijapariskunnan varhaisimmasta tuotannosta. Keräilijä Pertti Männistön Aalto-kokoelman helmet ovat nähtävillä tilassa, jossa normaalisti on esillä museon perusnäyttely.
Männistön yli tuhannesta esineestä Alvar Aalto -museon saliin on päätynyt 300 tuolia, valaisinta, kaappia ja lasiesinettä. Niitä kävi avajaisviikonloppuna katsomassa yli 200 vierasta. Koronaturvallisuuden vuoksi sisäänpääsyä jouduttiin jaksottamaan.
– On aivan uskomatonta, että henkilö, jolla ei ole arkkitehtuuriin tai muotoiluun liittyvää taustaa, on vaikuttunut Aaltojen innovaatioista ja muodon kauneudesta, hämmästelee museon yli-intendentti Katariina Pakoma.
Kaarinassa asuva Pertti Männistö saavutti kaksi vuotta sitten eläkeiän. Keräilyinnostus heräsi 30 vuotta sitten uteliaisuudesta, ja niinkin kliseisestä tuotteesta kuin Aallon kolmijalkajakkarasta. Sitä Männistö ei kuitenkaan ostanut tuttavaltaan, mutta osti nojatuolin prototyypin ja alkoi ravata kirjastossa etsimässä tietoa Aaltojen esinesuunnittelusta.
– Alkuun hankin esineitä paniikissa niin että kaikki paikat täyttyivät. Peruskokoelma kertyikin Turun seudulta aika nopeasti.
Ostettavaa löytyi helposti, sillä seudun julkiset tilat, muun muassa koulut ja seurakuntasalit, oli yleensä kalustettu Aallon kalusteilla. Artekin kalustetuotanto alkoi Turussa jo 1920-luvulla ja jatkuu edelleen Männistön kotiseudulla Kaarinassa.
Männistö on keskittynyt keräilyssä Aaltojen vanhempaan tuotantoon, eli aikaan ennen 1960-luvun puoliväliä.
– Tehdas siirtyi Turusta Kaarinaan 60-luvun puolivälissä ja silloin taivutusosia alettiin tehdä koneellisesti, pintakäsittelyt muuttuivat ja mitoitukset vaihtuivat tuumajärjestelmästä metrijärjestelmään. Se oli aika suuri muutos tuotantoteknologiassa.
Ennen Jyväskylän näyttelyä Männistön kokoelman esineitä on pyörinyt ympäri maailmaa, viisi vuotta sitten isossa näyttelyssä New Yorkissa ja juuri nyt Japanissa kiertonäyttelyssä.
Unelma laajasta näyttelystä syntyi jo kahdeksan vuotta sitten. Museon silloinen intendentti Kaarina Mikonranta otti asian esille ensi kerran vuonna 2013.
– Onneksi näyttely ei toteutunut tuolloin, sillä parhaat ja harvinaisimmat esineet on saatu kokoelmaan vasta sen jälkeen, Männistö kertoo.
Aallot osasivat jatkojalostaa tuotteitaan
Näyttely tuo kattavasti esille Aino ja Alvar Aallon muotoilun teemat ja variaatiot. Esineen tai rakenteen ideat kääntyivät ja vääntyivät moniin eri muotoihin.
Näyttelystä löytyy esimerkiksi “täydellisen puutuolin” eli Aallon Paimion parantolaan suunnitteleman tuolin tarina.
– Ensimmäisestä versiosta se kehittyy monen mallin kautta lopulliseen sarjatuotantoon. Kehityskaari tuo esille hyvän suunnittelun, joka kestää isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle, Pakoma arvioi.
Näyttelyn harvinaisuuksia ovat muun muassa Mehiläispesä- ja Käsikranaatti -valaisinten variaatiot. Yksittäisten tuotteiden lisäksi nähtävänä on huonekokonaisuuksia, joissa voi vertailla esimerkiksi pula-ajan olohuonetta ja 1960-luvun ylellisempää Artek-kotia.
Yksi erikoisuus on tuotepari Alvar Aallon suunnittelemasta Lounais-Suomen Maalaistentalosta Turusta. Kaarituoli suunniteltiin talon ravintola Itämereen ja Saturnus -valaisin talon käytäville. Samanlaista lamppua ei ole säilynyt ehjänä toista kappaletta.
– Nämä ovat merkityksellisiä, koska näitä ei tule vastaan huutokaupoissa eikä niitä ei ole museonkaan kokoelmissa.
Keräilijä itse luonnehtii Aalto-museon näyttelyä "parhaimmaksi ja suurimmaksi koskaan maailmassa."
– Tuotteet ovat olleet varastoissa näkymättömissä. Itsekään en ole nähnyt tavaroita näin esillä ennen kuin menin museolle ensimmäistä kertaa.
Männistö arvostaa etenkin Aino ja Alvar Aallon varhaisia töitä.
Suurimmat innovaatiot tehtiin heti 1930-luvun alussa. Tuotanto taantui, kun Alvarilla ei ollut enää Otto Korhosta kehittelemässä puuideoita eikä Viljo Hirvosta lamppuja prässäämässä ja painosorvaamassa.
Männistö haluaa nostaa Aino Aallon osuutta esiin Alvarin varjosta.
– Ainoa ei ole kukaan tutkinut, ja nyt se on vaikeaa, kun ei ole aikalaisia elossa. Ja kun Artekissa on piirretty piirustuksia uudestaan, niin siellä on saatettu Ainon nimen tilalle kirjoittaa Alvar.
Männistö on ylpeä etenkin kokoelmansa monipuolisuudesta, sillä esineitä on pienimmästä snapsilasista suurimpiin valmistettuihin huonekaluihin.
– Löytyy hyvin paljon valaisinten ja huonekalujen prototyyppejä. Pari lasiesinettä haluaisin vielä ja sitten kokoelma olisi täydellinen.
Eniten työtä on vaatinut Kansaneläkelaitoksen pääkonttorille suunnitellun spaghetti-tuolin prototyypin hankinta. Tuolin käsinojat muistuttavat taivutettua spagettikimppua.
– Neuvottelin siitä monta kuukautta ja olen tyytyväinen, kun sain sen lopulta. Se on harvinainen eikä ole ollut koskaan myynnissä. Pääkonttorilla Helsingissäkin on vain muutama kappale.
Keräilijä ja museo hyötyvät yhteistyöstä
Museossa arvostetaan yksityisen keräilijän kanssa tehtävää yhteistyötä Aaltojen muotoiluperinteen vaalimiseksi. Yhteistyö on vuosien kuluessa syventynyt ja muuttunut molemminpuoliseksi.
– On hienoa saada Pertin kokoelma kellarihorroksesta ihmisten ilmoille ja ihasteltavaksi. Männistö on jopa lahjoittanut meille museosta puuttuvia helmiä, Katariina Pakoma iloitsee.
– 90-luvun puolivälissä soittelin harva se viikko museoon kysyäkseni jotain. Nyt he soittelevat minulle ja kyselevät, että tunnistatko mikä tämä on, tunnustaa Männistö, puolittain vitsaillen.
– Täydennämme todella toistemme tietämystä, sillä Pertillä on mahtava tietämys esineiden ja valaisinten teknisistä ominaisuuksista, ja meillä taas tietoa niiden suunnitteluhistoriasta, Pakoma lisää.
Suurta keräystarvetta Männistöllä ei enää ole ja tärkein tavoite hänellä on, että esineet säilyisivät jatkossakin yhtenäisenä kokoelmana Suomessa. Tietoisuus laajasta kokoelmasta ei ole jäämässä pelkästään näyttelyiden varaan, sillä tulossa kuvakirja. Sitä varten kaikki esineet on kuvattu.
– Katalooki on nyt taittovaiheessa ja yritetään saada se painosta pian. Saisimme sille julkistamistilaisuuden vielä museolle ennen näyttelyn loppua, Männistö miettii.