1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vesivahingot

Pakkanen aiheutti vesivahingon Versowoodin sahalla Riihimäellä

Kanta-Hämeen pelastuslaitos imuroi yön aikana vettä tuhansia litroja sahan ulkotiloista.

vesivahingot
Versowoodin sahatavaraa varastossa.
Päivystävän palomestarin mukaan sahan rakennukset eivät kärsineet vaurioita vesivahingossa.Jaana Polamo, Yle

Riihimäellä sijaitsevalla Versowoodin sahalla sattui perjantain vastaisena yönä mittava vesivahinko. Vesivahinko sai alkunsa sahan sammutuslaitteiston jäätymisestä.

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Markus Majuri kertoo, että palokunta imuroi vettä teollisuuslaitoksen lattioilta yöllä lähes viiden tunnin ajan.

– Tarkkaa vesimäärää on vaikea arvioida, sillä sammutuslaitteisto oli pettänyt useasta kohdasta samaan aikaan. Puhutaan kuitenkin tuhansista litroista.

Kipakka pakkassää toi vahingontorjuntaan oman mausteensa.

– Tuollainen määrä vettä kun valuu ulkolämpimään tilaan, jossa pakkasta on yli 20 astetta, niin senhän jokainen arvaa miten siinä käy.

– Lisäksi vettä imuroitiin tilasta, jossa lattialla oli runsaasti sahanpurua ja lastuja, niin vesi-imurit meinasivat tukkeutua ja jäätyä, kertoo Majuri.

Majurin mukaan rakennukselle itselleen ei aiheutunut suurempaa vesivahinkoa, sillä esimerkiksi lattiapinnat oli valmistettu betonista. Lisäksi sahalla on käynnissä huoltoseisokki, joten tuotantokaan ei Majurin mukaan siksi kärsi.

Pelastuslaitos poistui paikalta kello kuuden jälkeen aamulla.

Lue seuraavaksi