1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Laboratoriotutkimukset

Fimlabin näytteenottokeskus ruuhkautui Lahdessa heti – jos muut keinot eivät tepsi, niin ovelle vahtimestari huolehtimaan turvaväleistä

Alkuviikko ja alkukuu ovat näytteenotossa vilkasta aikaa.

Laboratoriotutkimukset
Asiakkaita laboratorion odotusaulassa
Tammikuun alussa Lahden Aleksanterinkadulla avatun laboratoriopalvelupisteen odotustilat ovat olleet välillä liian täysiä.Juha-Petri Koponen / Yle

Fimlabin uusi näytteenottokeskus Lahden keskustassa on päässyt ruuhkautumaan pahasti. Suosituksia koronaturvaväleistä ei ole aina pystytty noudattamaan keskuksen odotustiloissa.

– Tilanne oli hankalin viime viikon alussa, mutta rauhoittui viikon loppua kohden. Alkuviikko ja alkukuu ovat näytteenotossa aina vilkkaimpia, kertoo Fimlabin Päijät-Hämeen aluejohtaja Sari Paukku-Sani.

Suositusta saapua näytteenottoon 15 minuuttia ennen ajanvarausta on ruuhkien välttämiseksi laskettu viiteen minuuttiin. Osaltaan ruuhkia on aiheuttanut myös se, että varatuista ajoista ei onnistuttu pitämään kiinni.

– Alkuviikosta oli tätäkin ongelmaa, mutta se on saatu korjattua, Paukku-Sani kertoo.

Uusi Nopsa-palvelu käyttöön

Paukku-Sani suosittelee hyödyntämään uutta Nopsa-palvelua, jossa verinäytteenanto hoituu ilman ajanvarausta nopeimmillaan muutamassa minuutissa.

Lisäksi hän suosittelee asioimaan keskuksessa iltapäivisin ja loppuviikosta, mikäli mahdollista.

– Jos näytteenottoa varten ei tarvitse olla ravinnotta, näytteenottoon kannattaa tulla vasta iltapäivällä, Paukku-Sani vinkkaa.

Fimlab aikoo parantaa asiakasohjausta ja viilaa potilasvirtausta. Jos tämä ei poista ruuhkaa odotustiloista, niin sitten turvavälien takaamiseksi yhtiö palkkaa ovimiehen, joka päästää odotustiloihin rajatusti ihmisiä kerrallaan.

Laajennusta odotustiloihin ei ole luvassa.

Fimlabin Lahden toiminnot Nastolaa lukuunottamatta on keskitetty uuteen näytteenottokeskukseen Fimlab Aleksanteriin tammikuun alusta alkaen. Kaupunginsairaalan näytteenottopiste palvelee vain Harjun terveyden päivystysasiakkaita, ja muut asiat hoidetaan uudessa keskuksessa.

Lue seuraavaksi