Koski etsii uutta kunnanjohtajaa – haussa on elinkeinoelämän tuntija

Nykyinen kunnanjohtaja Jukka Matilainen siirtyy Jokioisten johtoon.

Jukka Matilainen siirtyy asuinpaikkansa Jokioisten kunnanjohtajaksi. Arkistokuva. Kuva: Yle / Lassi Lähteenmäki

Koski hakee uutta kunnanjohtajaa. Hakuaika päättyy 2. helmikuuta.

Nykyinen kunnanjohtaja Jukka Matilainen valittiin joulukuussa Jokioisten kunnanjohtajaksi.

Viran kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto sekä kokemus kunnallishallinnosta.

Valittavalta toivotaan myös elinkeinoelämän tuntemusta.

Matilaisen viimein työpäivä Koskella on maaliskuun lopussa.