1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vangit

Vääriä vankeja pääsi vapaaksi toisten henkilötiedoilla – vankiloille tulossa valtakunnallinen ohje vankien vapauttamisesta

Karkurit tekeytyivät vapautumassa oleviksi vangeiksi. Risen mukaan on mahdollista, että vankiloiden nykyisissä ohjeissa on puutteita.

vangit
Vantaan vankilan turva-aitaa ja vartiointikamera
Viimeisen puolen vuoden aikana on paljastunut kaksi tapausta, joissa väärä vanki on päästetty vapaaksi. Kuvituskuva.Laura Hyyti / Yle

Vankilat ovat saamassa valtakunnallisen ohjeen vankien vapauttamisesta. Viimeisen puolen vuoden aikana on paljastunut kaksi tapausta, joissa väärä vanki on päästetty vapaaksi. Kummallakin kerralla vanki huijasi vartijoita käyttämällä toisen, vapautetuksi tarkoitetun vangin henkilötietoja.

Ensimmäinen tapaus sattui heinäkuussa Akaassa Pirkanmaalla sijaitsevassa Kylmäkosken vankilassa. Väkivaltarikoksesta tuomiota istunut mies esitti vartijoille olevansa toinen, vapautumassa ollut vanki ja pääsi vapaaksi.

Kahta vankilan vartijaa epäiltiin alkuun virkavelvollisuuden rikkomisesta, mutta syyttäjä jätti syytteet nostamatta. Syyttäjän mukaan vartijoille ei ollut annettu yksityiskohtaisia, kirjallisia ohjeita vapauttamismenettelystä.

Ohjeistuksen tilannetta ei ole selvitetty

Tapauksen takia Rikosseuraamuslaitos, Rise on alkanut valmistella vankiloille annettavaa, valtakunnallista ohjetta vankien vapauttamisesta. Risen turvallisuusjohtajan Ari Juutin mukaan on mahdollista, että joidenkin muidenkin vankiloiden ohjeistuksissa on puutteita.

– Asiasta on keskusteltu rikosseuraamusalueiden turvallisuuspäälliköiden kanssa yhteisessä kokouksessa, ja he ovat käsitelleet sitä alueillaan eri yhteyksissä ja tilaisuuksissa. Mutta varsinaista valtakunnallista tarkastelua muiden vankiloiden osalta ei ole tehty. Kylmäkosken vankilassa ohjeistus laitettiin kuntoon tapauksen jälkeen, mutta valtakunnallisesti ei ole tehty laajempaa selvitystä, Juuti kertoi STT:lle.

Kylmäkosken karkuri saatiin kiinni seuraavana päivänä, ja häntä vastaan on nostettu syyte vangin karkaamisesta. Oikeuskäsittely on Pirkanmaan käräjäoikeudessa maaliskuussa.

Vantaalla lisätty varmistuksia

Samankaltainen tapaus sattui marraskuussa Vantaan vankilassa. Vankilan johtaja Tommi Saarinen ei halua mennä yksityiskohtiin, koska asian esitutkinta on vielä kesken.

– Väärä vanki pääsi vapaaksi toisen vangin nimellä ja tiedoilla. Virhe havaittiin hyvin nopeasti ja vanki saatiin kiinni joidenkin päivien kuluttua, Saarinen kertoo.

Paon jälkeen Vantaan vankilassa tehtiin kirjallinen menettelytapaohje vangin vapauttamiseen. Saarinen ei ole varma, oliko aiempi ohje kirjallinen vai suullinen.

– Tällainen tapaus johtaa aina jonkinlaiseen toimintatavan muutokseen. Olemme vahvistaneet jo voimassa olleita käytäntöjä ja luoneet uusia niin, että aikaisempien varmistusten lisäksi tehdään vielä lisävarmistuksia siitä, että varmasti oikea henkilö vapautuu, hän sanoo.

Biometrisiä tunnisteita ei saa kerätä

Vartijoiden käytössä olevissa vankitiedoissa on muun muassa vangin nimi, kuva ja henkilötunnus. Biometrisiä tunnisteita - kuten sormenjälkiä - ei kuitenkaan käytetä.

Risen turvallisuusjohtaja Juutin mukaan kyse on pitkälti lainsäädännöstä ja siitä, mitä tietoja vangeista voidaan rekisteröidä.

– Nykyään saamme rekisteröidä tuntomerkit ja valokuvan, mutta tarvittaisiin lainsäädäntöuudistusta, jotta voisimme ottaa muita tietoja kuten sormen- tai kädenjälkiä tai käyttää iiristunnistusta, Juuti sanoo.

Juutin mukaan biometrisillä tunnistautumiskeinoilla Kylmäkosken ja Vantaan kaltaiset tilanteet todennäköisesti jäisivät pois. Tästä tarpeesta ei ole vielä keskusteltu oikeusministeriön kanssa, joka valmistelee Riseä koskevat lait, hän kertoo.

Lue myös:

Isot tatuoidut miehet ottivat nuorukaisen heti piireihin ja tarjosivat huumeita – alaikäisillä vangeilla ei ole omaa osastoa ja se on ongelma

Unto haistaa vankilan aseet ja huumeet – vuoden virkakoirat valittu

Eduskunnan perustuslakivaliokunta: vangeilta ei saa kieltää tupakointia ulkona

Harhainen vanki saattaa jäädä huomaamatta, sanoo psykiatri Lauerma – nyt puretaan "rästivankien" jonoa, eivätkä kaikki heistä voi hyvin

Täällä istuvat turvallisuutensa vuoksi eristetyt vangit – Sörkän B-siivessä tuomiotaan suorittaa myös Jari Aarnio: "Tämä on ihmisvarasto"

Vantaan vankilan vartijan rikosepäily ei etene syyteharkintaan – lapsensa tappanut nainen kuoli tutkintavankeudessa

Kuka junaili 150 000 ekstaasitablettia Suomeen? Syyttäjä: Suuren huume-erän salakuljetuksen taustalla kaksi United Brotherhoodin jäsentä

"Aivan kuin perheemme olisivat huonompia", sanoo läheisiään ikävöivä vanki – vierailut sallitaan jälleen, mutta kuukausien tapaamisrajoitus saa kritiikkiä

Lue seuraavaksi