1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hypermarketti

Citymarket Laune siirtyy ympärivuorokautiseen aukioloon

Lahden hypermarketin kaltaisia on Suomessa toistaiseksi viisi.

Hypermarketti
Butikskärror
Kuvituskuva.Yle/Nina Bergman

Päijät-Häme saa ensi viikolla ensimmäisen kellon ympäri aukiolevan hypermarketin.

K-Citymarket Laune Lahdessa alkaa palvella ympäri vuorokauden 25. tammikuuta alkaen.

– Ympärivuorokautiset aukioloajat ovat erityisesti näin epidemia-aikana arvokas mahdollisuus jakaa omaa asiointia aiempaa laajemmalle ajalle. Kun kauppaan voi tulla milloin vain, on kiireisempien aikojen välttely helpompaa, kertoo K-Citymarket Launeen kauppias Mikko Puhakka tiedotteessa.

Launeen jälkeen Suomessa on kuusi koko ajan aukiolevaa Citymarketia.