1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yhdysvallat

Toimittajalta: Yhdysvaltain sunnuntai oli rauhallinen – olivatko mellakoitsijat peloissaan vai vetivätkö vain henkeä?

Yhdysvaltain äärioikeistoryhmät ovat nyt hajaannuksen tilassa, mutta tuskin kauan, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Sampo Vaarakallio.

Yhdysvallat
Kansalliskaartin sotilaita Yhdysvaltain kongressitalon edessä Washingtonissa.
Kongressitalon edustalla Washingtonissa oli sunnuntaina vankka kansalliskaartin vartio. Samuel Corum / AFP

Yhdysvalloissa varrottiin sunnuntaita pelolla. Odotus oli, että muun muassa äärioikeistolaiset Proud Boys- ja Boogaloo Bois -ryhmät jatkavat siitä, mihin loppiaisena jäivät.

Viranomaiset Yhdysvalloissa olettivat, että ääriryhmät aiheuttavat väkivaltaa, rettelöivät ja mellakoivat eri puolilla Yhdysvaltoja. Moni Donald Trumpin kiihkomielinen kannattajaryhmä oli suunnitellut näyttäviä mielenilmauksia niin Washingtonissa kuin muissakin osavaltioiden pääkaupungeissa.

Tuhannet poliisit, kansalliskaartilaiset ja sotilaat paimennettiin yhdysvaltalaiseen kaupunkinäkymään. Humveet ja maastopukuiset hampaisiin saakka aseistautuneet miehet valtasivat kadut.

Sunnuntai tuli, mutta kadut pysyivät rauhallisina.

Washingtonin kaupunki ja kongressitalon kulmat olivat epätodellisen tyynet. Sama seesteinen tunnelma oli vallitseva ympäri vallanvaihtoon valmistautuvaa maata. Joe Bidenin virkaanastujaiset ovat keskiviikkona.

Boogaloo Bois ryhmän kannattajia Michiganin kongressitalon edessä.
Boogaloo Bois -ryhmä sai sunnuntaina Michiganissa jalkeille kourallisen aktiivejaan muistuttamaan Donald Trumpin vaalivilppiväitteistä.Seth Herald / AFP

Äärioikeistoryhmät hajallaan?

Syitä rauhan säilymiseen on useita.

Keskeisin syy on varmasti hulluimmankin hulinoitsijan itsesuojeluvaisto ja katujen kauhun tasapaino. Poliisin, kansalliskaartin ja sotilaiden aseistus on mittava. Vaikka Proud Boys ja Boogaloo Bois -ryhmät tykkäävätkin kantaa aseita, niin virkavallan ylivoima on tässä huomattava.

Varmasti moni ääriryhmien kannattaja on lopulta säikähtynyt siitä, kuinka hulluksi ja väkivaltaiseksi loppiaisen hulinointi ryöstäytyi. Syntynyt tilanne sekä pelottaa, turhauttaa että väsyttää rajumpaankin toimintaan valmistautuneita.

Merkittävää on sekin, että useita aseellisten ja väkivaltaisten äärioikeistoryhmien johtajia on poliisin huostassa loppiaisen jäljiltä. Moni uutiskuvista tunnistettu kasvo on myös etsintäkuulutettuna. On aika pitää matalaa profiilia.

Ryhmät ovat tavallaan hajallaan ja ilman nokkamiehiä niitä on toistaiseksi vaikea kutsua koolle.

Trumpin kannattajat ottivat poliisin kanssa yhteen Yhdysvaltain senaatin edessä.
Trumpin kannattajien yhteenotto poliisin kanssa Washingtonissa loppiaisena jää merkkipaaluna Yhdysvaltain demokratian historiaan. Näkökulmasta riippuu, millainen on muistijälki.Olivier Douliery / AFP

Erityinen merkitys hajaannukseen on myös sillä, että näillä ryhmillä on ongelmia viestinnässään. Kanavat vihapuheen levittämiseen ovat nyt kortilla – tai ainakin pakka on sekaisin.

Muun muassa äärioikeiston suosima sosiaalisen median kanava Parler on ollut polvillaan, kun Amazon lopetti sille pilvipalvelun tarjoamisen sekä Google ja Apple poistivat sen sovelluskaupastaan.

Tyyntä myrskyn edellä

Varmasti yksi syy sunnuntain hiljaisuuteen on siinäkin, että nyt ryhmät järjestäytyvät uudelleen ja kasaavat voimaa keskiviikkoon, kun on Bidenin virkaanastujaispäivä.

Moni Trumpin nimeen vannova ryhmä ei pääse yli ajatuksesta, että valta todellakin vaihtuu. Vallanvaihdon päivä halutaan tavalla tai toisella turmella ja jättää siitä äärioikeistolle erityinen muistijälki.

Äärioikeiston aseellisten ryhmien tähtäin saattaa olla myös kauempana. Helmikuussa on tulossa Bidenin kansakunnan tilaa käsittelevä puhetilaisuus, joka olisi myös näyttävä päivä vastarinnalle.

Yhdysvaltain tulehtunut poliittinen ilmapiiri ja äärioikeistoryhmien liipaisinherkkyys voivat ennakoida epävakautta koko 2020-luvulle.

On hyvinkin mahdollista, että Yhdysvaltain demokratiaa ja ihmisten turvallisuudentunnetta joudutaan pönkittämään vielä pitkään väkivaltakoneiston rajulla läsnäololla.

LUE MYÖS:

Yhdysvalloissa vaihtuu valta keskiviikkona – väkivallan uhka varjostaa Joe Bidenin presidenttikauden alkua

Yhdysvalloissa sunnuntaille ennakoidut maanlaajuiset mielenosoitukset kuivuivat kokoon – tiukasti vartioitujen kongressirakennusten edustoilla nähty vain pieniä protesteja

Lue seuraavaksi