1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lemmikkieläimet

Vaurastunut Peking on koiraväen paratiisi – karvaturrin voi tilata vaikka netistä

Arkea maailmalta: Vuonna 2019 kiinalaiset ostivat lemmikeilleen tavaraa ja palveluja yli 25 miljardilla euroa, kirjoittaa Ylen Kiinan-kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley.

lemmikkieläimet
Kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley.
Nella Nuora / Yle, kuvankäsittely Harri Vähäkangas / Yle

PekingYksi meistä selvisi ilman karanteenia Pekingiin, koiramme Mimi. Se ryömi kuono edellä kuljetuskopistaan kerrostalomme kivetylle pihalle, nuuhki maata ympärillään kuin vainukoira ja pissasi talon kivijalkaan.

Näin Mimi teki ensimmäisen merkkinsä itäiseen suurvaltaan. Läntisessä se olikin jo asunut. Turkin pääkaupungin Ankaran puistossa syntyneeksi katukoiraksi Mimi on matkustanut hämmästyttävän paljon. Se on kulkenut kanssani ilmojen halki maanosasta toiseen monet kerrat.

Koiran muutto korona-aikaan tuntui viikkojen ajan mahdottomalta projektilta. Ensimmäistä kertaa emme voineet matkustaa yhdessä samassa koneessa. Viime syksynä Pekingiin eivät päässeet edes kaksijalkaiset matkustajat.

Suuri osa ulkomaanlennoista ohjattiin muille lentokentille. Minäkin kärsin kahden viikon karanteenini Shanghaissa. En saanut koiraa omalle enkä myöhemmin saapuneiden perheenjäsenteni lennolle mukaan.

Koiran matkan järjestäminen vaatikin tarkkaa vainua, mutta pitkältä tuntuneen sähköposti-pingpongin päätteeksi eläinkuljetusyritys Suomessa onnistui löytämään sopivan lennon.

Niinpä kun perheenjäseneni pääsivät Pekingissä pois karanteenista, logistiikkayrityksen auto haki lemmikkini vanhempieni kotoa ja järjesti rahtilennolle Amsterdamin kautta Pekingiin.

Onni on vanhemmat, jotka majoittivat lemmikin ja siskon tyttö, joka käytti koiran lentoa edeltävässä lääkärintarkastuksessa ja valmisteli karvakuonon matkakuntoon.

Kun Pekingin päässä koirasta kopin ottaneen eläinkuljetusyrityksen auto kurvasi kerrostalomme nurkalle, minua kylmäsi ajatus siitä, miten eläin on mahtanut kestää pitkän matkansa. Kuljetuslaatikosta asteli ulos väsyneen näköinen, hivenen hölmistynyt Mimi, mutta se oli elossa ja pienen kursailun jälkeen heilutti jo häntäänsä.

14-vuotiaan seniorin muutto uuteen maahan mietitytti. Maksa ja munuaiset eivät ole enää kuin nuorella hurtalla, mutta jalka nousee yhä energisesti. Ystävän hyväntuulinen vitsailukaan siitä, että Kiinassa suosituin koira löytyy grillistä ei saanut muuttamaan mieltäni.

Monelle mielleyhtymä koirasta ja Kiinasta on ikävä. Mutta Pekingin moderneilla kaduilla näky on aivan toisenlainen.

Uusi koti Aasian modernissa megacityssä paljastui koiraväen paratiisiksi. Vaurastuva keskiluokka on hurahtanut koiriin. Kiinan valtion TV-kanava CGTN kertoo, että maassa on yli 55 miljoonaa lemmikkikoiraa.

Koiranulkoiluttajia puistossa.
Pekingiläisessä koirapuistossa niin koirat kuin niiden omistajatkin voivat tutustua toisiinsa.Kirsi Crowley / Yle

Meidän lähiössä on lemmikkikauppa. Sieltä voi ostaa vaikka uuden koiran. Lemmikkikauppojen ikkunoissa ohikulkijoita napittaa pyöreillä silmillään usein suloiset koiran- ja kissanpennut pienissä häkeissä, joihin mahtuu lelun kokoisen koiran lisäksi pinkki nojatuolin muotoinen tyyny.

Lemmikkien myynti kulutushyödykkeen tavoin tuntuu oudolta. Koiran voi tilata jopa Taobao- verkkokaupassa. Huskyn tai muun koiranpennun saa ostaa sadalla eurolla rekisteröintitodistuksineen.

Aamulenkin empiirinen tutkimus lähiön koirapuistoon kertoo, että suosituimmat koirarodut lähiseudullamme ovat erityisesti corgi ja shiba inu. Myös whippettejä ja huskyja tulee vastaan.

Kotikerrostalomme pihalle on asennettu telineitä, joista voi napata mukaansa koiran kakkapussin ja roskiksen, jonne jätökset voi sujauttaa. Lähiöstä löytyy nurmialue, jossa koirat saavat juosta vapaasti.

Se on oiva paikka tutustua ihmisiin. Aamuisin ulkoiluttajat vaihtavat kuulumisia, kun koirat leikkivät keskenään. Uusiseelantilainen corgin omistaja kertoilee, kuinka mukavasti maan hallituksen maaliskuussa neljäksi viikoksi määräämä koronakaranteeni sujuikaan Aucklandissa.

Belgialainen nuori mies kertoo, kuinka tuli maahan kymmenen vuotta sitten harjoittelemaan, mutta on töissä jo kolmannessa firmassa. Kiinalainen mies heittää koiran nahkaisen hihnan kuin ilmaa viiltävän veitsen nurmen halki ja husky kiitää perässä.

Nainen pesee koiraa.
Kirjoittajan Mimi-koira nauttii pienestä kylpyhetkestä.Kirsi Crowley / Yle

Jotkut kuljettavat otuksiaan nukenvaunussa tai muovisessa kuvussa rinnallaan ja pujottavat tassuihin töppöset. Kun lämpötila kääntyy pakkasen puolelle, pörröturkit sullotaan pinkkiin villapaitaan, tikattuun toppaliiviin tai maihinnousutakkiin pörröhupulla.

Whippetille löytyy virtaviivaista urheiluraitaa. Bulldogin voi somistaa kiinalaisena uutenavuotena lohikäärmeeksi kahisevine keltaisine hapsuineen. Kaulapannassa on tietysti valoraita, jotta arvokas lemmikki ei katoa iltalenkillä.

Verkkokaupassa niille myydään mitä vain. Ja kauppa käy. Vuonna 2019 omistajat ostivat lemmikeilleen tavaraa ja palveluja yli 25 miljardilla euroa.

Kiinassa on jopa elokuvateattereita ja kahviloita, jonne omistajat voivat ottaa nelijalkaisen seuralaisensa mukaan.

Mutta koira on selkeästi perheenjäsen – niin Suomessa kuin Kiinassakin.

Lue seuraavaksi