1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ulkomaanmatkailu

Suuri osa koronatartunnoista tullut Kymenlaaksoon ulkomailta – johtajaylilääkäri: "Pitää välttää kontakteja henkilöön, joka on oleskellut ulkomailla kahden viikon aikana"

Kymsote kehottaa välttämään ulkomaanmatkoja ja noudattamaan ohjeita omaehtoisesta karanteenista.

ulkomaanmatkailu
Kymenlaakson keskussairaala
Kuva Kymenlaakson keskussairaalalta on otettu viime viikolla.Pyry Sarkiola / Yle

Kymenlaaksossa on todettu merkittävä määrä ulkomailta tulleita koronavirustartuntoja, kertoo sote-kuntayhtymä Kymsote.

Viimeisen 14 päivän aikana todetuista tartunnoista yli 20 prosenttia on jäljitetty ulkomaille. Tartuntoja on Kymsoten todettu niin lentokone- kuin laivamatkustajilla.

Tartunnan saaneiden joukossa on Kymsoten mukaan esimerkiksi keikkatyöläisiä, joilla ei ole kotikuntaa Suomessa, ja paljon myös ulkomaanmatkalta palanneita kymenlaaksolaisia.

Vain välttämättömistä syistä

Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa painottaa tiedotteessa, ettei ulkomaille pidä matkustaa kuin välttämättömistä syistä.

– Jos on käynyt ulkomailla, on pidettävä tiukasti kiinni omaehtoisista karanteenimääräyksistä. Muidenkin pitää välttää kontakteja henkilöön, joka on oleskellut ulkomailla viimeisen kahden viikon aikana, Mäntymaa sanoo tiedotteessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee tällä hetkellä 10 päivän omaehtoista karanteenia lähes kaikista maista Suomeen saapuville matkailijoille. Omaehtoisen karanteenin kestoa voi lyhentää vapaaehtoisilla koronatesteillä.

Karanteeni- ja testiohjeiden ulkopuolelle jää esimerkiksi Suomen, Ruotsin ja Viron välillä tapahtuva säännöllinen, vähintään viikoittainen työmatkaliikenne. Ohjeistus löytyy kokonaisuudessaan THL:n verkkosivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Kymenlaakso leviämisvaiheessa

Kymenlaakso on edelleen koronavirusepidemian leviämisvaiheessa. Maakunnassa on Kymsoten tilastojen mukaan todettu viimeisten 14 päivän aikana 124 uutta koronavirustartuntaa. Näistä pieni osa on kirjautunut takautuvasti joulun välipäiväviikolta.

THL:n ilmoittama koronatartuntojen ilmaantuvuusluku on Kymenlaaksossa tällä hetkellä Suomen neljänneksi korkein. Ilmaantuvuusluku kuvaa tartuntojen määrää 100 000 asukasta kahden viikon ajanjaksolla.

Ulkomaanmatkojen lisäksi koronatartunnat ovat Kymsoten mukaan levinneet perhepiirissä ja muiden läheisten kontaktien kautta. Joka viidennen tartunnan alkuperä jää tällä hetkellä selvittämättä.

Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Kymenlaaksossa

Lue seuraavaksi