1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Joukkotappelu

Poliisi lopetti nuorten joukkotappelun Tampereella: Asiasta sovittu etukäteen netissä

Neljälle kirjoitettiin sakot niskoittelusta poliisia vastaan.

Joukkotappelu
Poliisiauton kylki, jossa näkyy poliisin miekka.
Neljälle kirjoitettiin sakot niskoittelusta poliisia vastaan. Kuvituskuva. Jorge Gonzalez / Yle

Poliisi puuttui joukkotappeluun Tampereella. Poliisi tiedotti maanantaina, että se hajotti tappelun perjantaina alkuillasta Tampereen keskustassa.

Nuorison nujakka oli käynnissä Ratinan alueella sijaitsevassa alikulkutunnelissa.

Paikalle meni useampi poliisin partio ja tappelu saatiin loppumaan alkuunsa. Poliisin mukaan tappelusta oli etukäteen sovittu netissä. Paikalla olleelle noin 15 nuoren joukolle annettiin käsky poistua paikalta, mutta osa nuorista palasi silti takaisin.

Heidät otettiin kiinni, neljälle kirjoitettiin sakko niskoittelusta poliisia vastaan, ja heidän osaltaan otettiin yhteys sosiaalitoimeen sekä koteihin. Kaikki sakotetut olivat alle 18-vuotiaita.

Poliisi muistuttaa, että esimerkiksi poistumiskäskyä tai muuta poliisin antamaa käskyä on noudatettava. Käskyn noudattamatta jättämisellä on aina seuraamuksensa.

Lue seuraavaksi