1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. influenssa

Koronapandemia hävitti influenssan Keski-Pohjanmaalta – nolla tapausta tänä talvena

Syynä ovat tiukat koronarajoitukset ja tiuha käsien peseminen.

influenssa
Nuori aivastaa kertakäyttöiseen nenäliinaan.
Soiten alueella ei ole todettu yhtään influenssatapausta tänä talvena.Tiina Jutila / Yle

Koronaepidemia on taltuttanut influenssan kokonaan Keski-Pohjanmaalla tänä talvena.

Soiten alueella ei ole todettu yhtään influenssatapausta. Tiukat koronarajoitukset ovat vähentäneet ihmisten liikkumista ja sitä kautta sairastumisia. Myös tiuha käsien peseminen on auttanut.

– Onhan tämä erikoinen vuosi: ei tällaista ole koskaan nähty. Influenssa on monesti matkailijoiden tuliainen, mutta nyt kun ei matkusteta, ei ole tautiakaan, toteaa Soiten tartuntatautihoitaja Suvi Rekilä.

Tavallisena talvikautena tautia todettaisiin tässä vaiheessa maakunnassa jo 10–30 tapausta viikossa.

Tilanne on samankaltainen koko maassa. THL:n tartuntatautirekisteriin on heinäkuun (2020) jälkeen ilmoitettu ainoastaan 4 laboratoriovarmistettua influenssatartuntaa.

Influenssarokotuksissa ennätyskysyntä

Influenssarokotteita keskipohjalaiset ovat ottaneet ennätystahtiin.

Tähän mennessä rokotuksissa on käynyt yli 16 600 ihmistä ja määrä on nousemassa selvästi yli 17 000, mikä on enemmän kuin 10 vuoteen alueella.

Intoa selittää koronapandemia. THL:n on korostanut piikin ottamisen tärkeyttä tänä vuonna, sillä etenkin riskiryhmille koronan ja influenssan sairastaminen yhtä aikaa olisi kohtalokasta.

Soitesta vakuutetaan, että ilmaisia influenssarokotteita riittää kaikilla riskiryhmäläisille, vaikka ne loppuivatkin väliaikaisesti kesken suuren kysynnän vuoksi marraskuun lopulla.

Ilmaiset influenssarokotteet loppuivat kesken Soiten alueella

Rokotteita saatiin lisää noin 5 000 annosta. Rokotusaikoja on edelleen varattavana terveysasemilla.

Jäljellä on vielä jotain satoja influenssarokoteannoksia.

Lue seuraavaksi