1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Helsinki

Eva Biaudet tarjoutuu RKP:n pormestariehdokkaaksi Helsingissä

Biaudet on ollut Helsingin kaupunginvaltuustossa vuosia.

Helsinki
Eva Biaudet
Eva Biaudet on RKP:n ainoa kansanedustaja Helsingin vaalipiiristä.Roni Rekomaa / Lehtikuva

Kansanedustaja Eva Biaudet ilmoittaa olevansa käytettävissä ruotsalaisen kansanpuolueen pormestariehdokkaaksi Helsingissä.

Biaudet on ollut kaupunginvaltuuston jäsen vuodet 1989–1996 ja uudelleen vuodesta 2017 eteenpäin. Hän on RKP:n ainoa kansanedustaja Helsingin vaalipiiristä.

– Haluan tehdä työtä liberaalin, avoimen ja osallistavan pääkaupungin puolesta, Biaudet sanoi tiedotteessa.

– Olemme hyviä neuvottelemaan tuloksen, minkä kanssa kaikki pystyvät elämään. Politiikka ilman RKP:tä on kuin café latte ilman kahvia, Biaudet perusteli.

Pääkaupungin pormestarikisaan on tähän mennessä asetettu tai ilmoittautunut ehdokkaita useimmista puolueista. Pormestariksi ovat entuudestaan tarjolla perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho, SDP:n apulaispormestari Nasima Razmyar, vihreiden apulaispormestari Anni Sinnemäki, vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki, keskustan Eeva Kärkkäinen, kristillisdemokraattien Mika Ebeling, nyt-liikkeen Harry Harkimo sekä sinisen tulevaisuuden Tiina Ahva.

Tilanne on edelleen avoin kokoomuksessa, jossa odotetaan vielä, kuka on valmis pyrkimään pormestari Jan Vapaavuoren seuraajaksi. Ehdokkuutta harkitsevat ainakin johdon konsultti Kirsi Piha ja kansanedustaja Wille Rydman.

Lue myös:

Anni Sinnemäki mukaan Helsingin pormestarikisaan – tavoitteena paikata koronan jättämät sosiaaliset haavat

Ylen kysely: Kirsi Piha on Helsingin kokoomusvaikuttajien ykkössuosikki pormestariehdokkaaksi – moni jättää vielä kertomatta, ketä kannattaa

Jussi Halla-aho lähtee mukaan Helsingin pormestarikisaan – sanoo olevansa valmis myös apulaispormestariksi

Paavo Väyrynen harkitsee ehdokkuutta Helsingin pormestariksi – uskoo ehdokkuutensa auttavan keskustan vaalivoittoon

Lue seuraavaksi