1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Hamina

Kerrostalon asuntoihin pääsi häkää Haminassa – kaksi asukasta sai vakavan häkämyrkytyksen

Häkämyrkytyksen saaneet kuljetettiin sairaalahoitoon.

Hamina
Anonyymi palomies
Kymenlaakson pelastuslaitos tarkisti kerrostalon asunnot. Arkistokuva.Yle

Haminan Satamakadulla sijaitsevan 3-kerroksisen kerrostalon asuntoihin on päässyt häkää ilmanvaihdon kautta.

Häkää pääsi osaan asunnoista kerrostalon keskuslämmitysjärjestelmään maanantaina ilmaantuneen vian takia. Kymenlaakson pelastuslaitoksen arvion mukaan maakaasukattilan savupiipussa oli hormiongelma. Huoltaja kävi tarkastamassa maakaasupolttimen.

– Yhdellä potilaalla oli oireita, jotka ensihoitaja tunnisti häkämyrkytykseksi. Siitä lähdimme selvittämään, mistä tämä on peräisin, kertoo Kymenlaakson sote-kuntayhtymän ylilääkäri Petri Loikas.

Loikkaan mukaan oli vaara, että oireet olisivat jääneet jopa tunnistamatta. Asukas oli lähtenyt kodistaan liikkeelle hakemaan apua, eivätkä ensihoitajat käyneet asunnossa. Oireet tunnistettiin matkalla sairaalaan. Ne olisi voitu tunnistaa ehkä aiemmin, jos ensihoito olisi käynyt asunnossa.

Kerrostalossa asuvan kohdalla ei Loikkaan mukaan välttämättä osata epäillä häkämyrkytystä.

Kymsote ja Kymenlaakson pelastuslaitos ovat tarkastaneet asunnot ja tavanneet niiden asukkaat. Tähän mennessä kahdella asukkaalla on todettu häkämyrkytys. Heidät on viety sairaalahoitoon. Loikkaan mukaan asukkaiden kohdalla on kyse melko vakavista häkämyrkytyksistä.

Kriisiapua tarvitseville

Petri Loikas arvioi, että kyseessä oli jopa suuronnettomuuden vaaratilanne, koska häkämyrkytyksen oireet ovat vaikeasti tunnistettavia ja yllättäviä, eikä haju paljasta häkää. On myös poikkeuksellista, että häkää pääsee kerrostaloasuntoihin.

– Yleensä näitä tapahtuu omakotitaloissa ja mökeissä, joissa on tulisijoja. Sikäli tällainen tilanne pääsee yllättämään pahemmin.

Loikas arvioi, että kerrostalossa asuu ainakin toistakymmentä asukasta.

Sosiaali- ja kriisipäivystys järjestää osalle asukkaista tilapäismajoituksen ja tarjoaa kriisiapua tarvitseville.

Jos talossa viime yönä oleskelleilla ilmenee häkämyrkytykseen sopivia oireita kuten päänsärkyä, huimausta,pahoinvointia, sydämen tykytystä tai hengenahdistusta, tulee hakeutua päivystykseen.

Lue seuraavaksi