1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kansalaisaloitteet

Kansalaisaloite psykoterapiakoulutuksen muuttamisesta maksuttomaksi etenee eduskuntaan

Aloitteen tärkeyttä perustellaan sillä, että psykoterapeuttien määrä ei ole lisääntynyt suhteessa tarpeen kasvuun. Myös psykoterapian saatavuudessa on valtakunnallisesti suuria puutteita.

kansalaisaloitteet
terapeutti ja asiakas
Psykoterapeuttikoulutus maksaa tällä hetkellä opiskelijalle noin 20 000–50 000 euroa riippuen psykoterapiasuuntauksesta.AOP

Kansalaisaloite psykoterapiakoulutuksen muuttamisesta maksuttomaksi on kerännyt vaadittavat 50 000 allekirjoitusta ja etenee seuraavaksi eduskunnan käsiteltäväksi. Allekirjoitusten raja meni rikki keskiviikkona aamupäivällä.

Aloite tähtää siihen, että psykoterapiakoulutusohjelma uudistetaan Suomessa maksuttomaksi koulutukseksi.

Tavoitteena on, että kansalaisaloitteen pohjalta käynnistetään valmistelu sellaisen lainsäädännön luomiseksi, joka mahdollistaa tasa-arvoisemman psykoterapiakoulutukseen pääsyn, ensisijaisesti ammatillisen kyvykkyyden mukaan, taloudellisesta asemasta riippumatta.

Aloitteen tärkeyttä perustellaan sillä, että psykoterapeuttien määrä ei ole lisääntynyt suhteessa tarpeen kasvuun. Myös psykoterapian saatavuudessa on valtakunnallisesti suuria puutteita.

Aloitteen mukaan suuri syy edellä mainittuihin ongelmiin on juuri koulutuksen hinta. Psykoterapeuttikoulutus maksaa tällä hetkellä opiskelijalle noin 20 000–50 000 euroa riippuen psykoterapiasuuntauksesta.

Aiheena psykoterapia on ollut esillä viime syksynä laajasti mediassa, kun Psykoterapiakeskus Vastaamoon tehtiin laaja tietomurto.

Terapiassa tavataan -liike tahtoo tehdä Suomesta maailman terapiamyönteisimmän maan ja purkaa mielenterveyteen liittyviä stigmoja. Onko häpeä kuitenkaan pääsyy terapian vieroksumiseen, vai löytyykö myös terapiapalveluiden saatavuudessa parantamisen varaa? Takaisin Pasilaan -podcastin Marjukka ja Toivo keskustelevat kampanjasta ja mielenterveydestä koomikko-kirjailija Iikka Kiven kanssa, joka on itse saanut terapiasta apua.

Lue lisää:

Vääntö kiistellystä psykoterapiakoulutuksesta jatkuu: opiskelijat uhkaavat jäädä ilman pätevyyttä ja yrityksen johtaja joutuu vastaamaan rikossyytteisiin

Katso Yle Areenassa: MOT: Kuuden miljoonan euron terapeutit

Lue seuraavaksi