1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hotellit

Oulun torihotellihanke saamassa jatkoaikaa kesään 2022 – kaupunki aikoo asettaa uuden uhkasakon, jos viivästely jatkuu

Uhkasakon suuruus olisi 150 000 euroa, päätti Oulun yhdyskuntalautakunta osaltaan kokouksessa tiistaina.

hotellit
Torihotelli Oulu
Torihotellin rakennustöitä jatkeettiin tauon jälkeen taas viime syksynä. Arkistokuva.Marko Väänänen / Yle

Oulun kaupunki on asettamassa uutta uhkasakkoa torihotellihankkeelle, jos se myöhästyy edelleen.

Sakon määrä on 150 000, ja se lankeaisi maksettavaksi rakennuttajalle, jos hotellin rakennuskatselmusta ei ole hyväksytty lokakuun loppuun mennessä. Myös vuokrasopimukset voidaan irtisanoa, jos tämä ehto ei täyty.

Torihotellin valmistumiselle aiotaan antaa vielä lisäaikaa kesäkuun loppuun 2022, mitä rakennuttaja MGP Services on toivonut joulukuun hakemuksessaan. Oulun yhdyskuntalautakunta hyväksyi tämän osaltaan tiistaisessa kokouksessaan, asia menee vielä kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

Torihotellin rakennustyöt ovat viivästyneet rutkasti, ja MGP Services on jo maksanut yhden 150 000 euron suuruisen uhkasakon kaupungille. Lisäksi Oulun kaupunki on jo lunastanut 800 000 euron vakuuden, koska hotelli ei valmistunut aikataulussaan, viime vuoden loppuun mennessä.

Torihotellin rakennuttaja on pyytänyt, ettei Oulun kaupunki käyttäisi vakuutta kokonaan, mutta tähän pyyntöön yhdyskuntalautakunta ei reagoinut. Vs. yhdyskuntajohtajan Kaija Puhakan mukaan kaupungin johto on jo ottanut kantaa tähän asiaan, ja päättänyt vakuuden lunastamisesta.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi