1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lumimyrskyt

Uusi lumipyry lähestyy, ei yhtä runsas kuin Toini-myräkkä – ajokelistä tulee erittäin huono

Uudellemaalle on luvassa lunta puolenyön maissa. Sää lauhtuu ja muuttuu liukkaaksi.

lumimyrskyt
 Lunta saadaan lisää torstaina
Lunta saadaan lisää torstaina

Keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi Suomeen saapuu laaja lumimyräkkä, ennustaa Ilmatieteen laitos. Ahvenanmaalla sataa lunta jo illalla, Manner-Suomessa pyryttää puolenyön aikaan.

Torstaiaamuna lumisateita on luvassa Etelä- ja Länsi-Suomeen. Sakeimmillaan niiden ennustetaan olevan aamupäivän ja päivän aikana, jolloin sateet ulottuvat myös Itä-Suomeen. Lappiin pyry ehtii vasta perjantain puolella.

Ennusteen mukaan suurimmat lumikertymät, enimmillään 15 senttiä, saataisiin Pohjanmaalle, Pirkanmaalle ja Savoon. Etelässä lunta tulee 5–10 senttiä.

– Ei mitään Toinin kaltaista myräkkää tule, mutta se vaikuttaa laajemmalla alueella. Kyseessä on talvinen lumipyry, sanoo Ylen meteorologi Anniina Valtonen.

Meteorologi Anniina Valtonen.
Meteorologi Anniina Valtonen kertoo loppuviikon lumisaderintamasta sekä talvisista ajokeleistä Petra Kalliomaan vieraana.

Voimakas tuuli kinostaa lunta tielle, joten ajokeli on erittäin huono. Sää lauhtuu ja sade muuttuu vetisemmäksi. Torstai-iltana voi tulla myös jäätävää tihkua.

Valtosen mukaan sää pakastuu viikonloppuna ja muuttuu liukkaaksi myös jalankulkijoille.

Kaksi bussia suistui lumimyrskyssä tieltä Vantaan Jokiniemessä
Viime viikolla Toini-myräkkä aiheutti liikenneongelmia ja teiltä suistumisia. Myös aurauskalustolla oli kiirettä pysyä voimakkaan lumentulon tahdissa. Kuvistuskuva.Petteri Sopanen / Yle

Helsingin kaupunki varautuu aurauskalustolla

Helsingin kaupunki on ottanut lisää kalustoa aurauksen varmistamiseksi. Tiimipäällikkö Tarja Myllerin mukaan tänä talvena lumitöissä on ollut yhteensä noin 350 konetta. Nyt lähes sata työkonetta on saatu sovittua töihin lisää.

Tällä hetkellä Helsingin pääväylät ovat ajettavassa kunnossa, mutta niilläkin aurausvalleja vielä ajetaan pois väylien leventämiseksi. Samoin pääväylien kevyenliikenteen väylät ovat pääosin asiallisessa kunnossa. Sen sijaan asuinkaduilla työt jatkuvat vieläkin viime viikon kunnon lumimyräkän jäljiltä.

Aurattavia katuja kaupungin vastuulla on 1 100 kilometriä, kävely- ja pyöräteitä on yhteensä 2 200 kilometriä. Joillekin pyörätieosuuksille on jouduttu kasaamaan lunta. Nämä lumikasat pyritään kuljettamaan pois ensimmäisenä.

Myllerin mukaan toistaiseksi lumenvastaanottopaikat ovat riittäneet, koska ennen viime viikkoa niihin ei ole jouduttu ajamaan tänä talvena lunta. Väliaikaisia lumen välivarastopaikkoja on jouduttu myös ottamaan käyttöön, mutta niillä on vielä tilaa. Näitä ovat Haagan eritasoliittymä, Tikkurikuja, Kartanonkaari, Pukinmäenkaari ja Paavo Nurmen kenttä.

– Väliaikaisille kasauspaikoille ajetaan lunta aurausten aikana ja myöhemmin lumi ajetaan sieltä pois lumenvastaanottopaikkoihin, Myller sanoo.

Kaupungin lumenvastaanottopaikoille tuodaan noin 2 000 lumikuormaa päivässä.

Kauhakuormaaja nostaa lunta siirtolavalle.
Lunta lastattiin poisvietäväksi Kutomotiellä Helsingissä 20.1.Laura Tolonen / Yle

Osa kiinteistönhuoltoyhtiöistä on kritisoinut, etteivät lumenvastaanottopaikat ole avoinna ympäri vuorokauden. Hernesaaren, Viikin ja Vuosaaren lumenvastaanottopaikat ovat avoinna, muut ovat öisin kiinni, ettei rekkaliikenne kaupungin mukaan häiritse lähiseudun asukkaita.

Viime viikon voimakas ja runsasluminen myräkkä toi pääkaupunkiin lähes puoli metriä lunta. Kaupunki on joutunut ajamaan tähän mennessä jo noin 23 000 rekkakuormallista lunta pois, kun normaalisti koko talven aikana ajetaan keskimäärin noin 50 000 kuormallista.

Joinakin talvina määrä on huomattavasti suurempi. Tällä talvekaudella lumikuormia tulee reippaasti yli 100 000 kuormaa.

Lumityöt maksavat Helsingille noin 25 miljoonaa euroa vuodessa. Tänä vuonna aurauksille varattu määräraha ylittyy.

Kaupunki vetoaa asukkaita siirtämään autonsa aurausten alta

Kaupunki vetoaa ihmisiä siirtämään autonsa aurausten tieltä.

– Katujen putsaaminen on sitä nopeampaa, mitä vähemmän niiden varsille on pysäköity autoja. Pyydän seuraamaan ja noudattamaan siirtokehotuksia, Myller sanoo.

Siirtokehotuksia voi seurata kaupungin verkkosivuilla (siirryt toiseen palveluun) tai ne voi tilata tekstiviesteinä täältä (siirryt toiseen palveluun).

Tammikuun puolivälin jälkeen lumitöiden alta on jouduttu siirtämään yli 500 autoa. Keväisin talvihiekoituksen harjauksen ja pesun alta siirretään noin 600 autoa päivässä. Ajoneuvojen siirtäminen on työläämpää ja hitaampaa kuin kevään hiekakanpoistotyön yhteydessä tehtävät lähisiirrot.

– Siirtojen määrä on kasvassa. Tänäänkin siirretään noin 300 autoa. Mikäli lunta tulee lisää, se tarkoittaa satojen autojen siirtämistä päivittäin, sanoo siirtopäällikkö Pekka Holopainen Helsingin kaupungilta.

Vuosittain siirtoja tehdään noin 15 000–20 000. Talvikunnossapitokaudella tehdään noin 65–70 prosenttia kaikista vuoden siirroista.

Eniten siirtoja on tehty Katajanokan ja Kannelmäen kaupunginosissa. Lisäksi paljon autoja on sirretty myös Töölössä, Myllypurossa ja Vuosaaressa.

Henkilö- ja pakettiauton siirto maksaa asukkaalle tällä hetkellä 85 tai 118 euroa, iltatöistä tulee lisämaksua. Kaupunki harkitsee maksun korottamista.

Maksu veloitetaan niiltä auton omistajilta, jotka ovat pysäköineet siirtokehotuksen jättämisen jälkeen. Siirtokehotus jätetään kaduille vähintään kaksi vuorokautta ennen lumitöiden aloittamista.

Isoja lumikinoksia Pasilassa.
Asuntokaduilla on puhdistettavaa joka puolella Helsinkiä, niin keskustassa kuin esikaupunkialueilla. Urakoitsijat auraavat ajoratoja ja puhdistavat jalkakäytäviä lumesta viime viikon jäljiltä vielä tälläkin viikolla. Kuvistuskuva.Silja Viitala / Yle

Helsinki on avannut väliaikaiset pysäköintialueet Hietalahdentorille ja Kampintorille. Ne on tarkoitettu alueen asukaspysäköintitunnuksella varustetuille autoille. Hietalahdentorilla on noin 80 paikkaa ja Kampintorilla noin 15 paikkaa.

Kaupunki tutkii mahdollisuutta muillekin määräaikaisille pysäköintialueille, mutta osa aiempina vuosina käytössä olevista aukioista ja kentistä on nyt varattuja koronan vuoksi. Harkittavana tällä hetkellä ovat Fredrikintori ja Vallilan puiston kenttä.

Monet kantakaupungin pysäköintihallit myöntävät alennusta asukaspysäköintitunnuksella.

Kärnä syyttää Helsinkiä ympäristörikoksesta – kaupunki testaa verhopuomia Hernesaaressa

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) on tehnyt rikosilmoituksen Helsingin kaupungista, koska hän katsoo kaupungin syyllistyvän ympäristörikokseen jatkaessaan puhdistamattoman lumen kaatamista Itämereen Hernesaaressa. Kärnän mukaan lumen mukana mereen päätyy roskia, muovia, asfalttihiukkasia sekä autojen renkaista irtoavaa kumirouhetta.

Kärnän mukaan ainoa tapa lopettaa Itämeren saastuttaminen on oikeusprosessi.

Helsingin kaupungin mukaan on aina ikävää, jos asioita joudutaan ajamaan rikosilmoitusten kautta. Helsingin kaupunginvaltuusto päätti vuonna 2019, että lumen kaataminen mereen tulisi lopettaa.

Helsinki on etsinyt muita vaihtoehtoja lumen siirrolle, mutta sellaista ei ole vielä löytynyt, sanoo Helsingin teknisen johtajan Kari Pudas. Ratkaisujen hakeminen on useamman vuoden projekti.

Kaupunki pyrkii vähentämään haittoja, muun muassa ruoppaa Hernesaaren edustalta merestä vuosittain kiinteät roskat pois. Tänä vuonna kokeillaan myös verhopuomiratkaisua, joka estää roskien kulkeutumisen muualle. Puomia piti testata jo viime vuonna, mutta talvi oli vähäluminen, eikä sitä voitu testata.

Ympäristöministeriö otti asiaan kantaa viime lokakuun lopussa (siirryt toiseen palveluun). Ministeriön teettämän selvityksen mukaan auratun lumen mereen tai vesistöön kaatamista ei kannata kieltää lailla ympäristöhaittojen torjumiseksi. Lunta ei sijoiteta sisävesiin lainkaan ja mereen vain Helsingissä, joten koko Suomea koskeva kielto tai vaatimus ympäristöluvasta ei ole tarpeen.

Lue myös:

Lunta saattaa olla katolla jopa sata kiloa neliöllä: katso, miltä vaarallisten räystäslumien pudottelu näyttää turvavaljaiden varassa

Kuplahallit eivät kestä näin kovaa lumentuloa – romahdusriski koskee myös muita halleja, mutta asuintalojen katoille ei pidä nyt lähteä lunta pudottamaan

Voimalinja kaatunut Toini-myrskyn seurauksena Naantalissa: kaksi pylvästä nurin, kolmas vaurioitunut – katso videolta, miltä tuho näyttää

Tuuli puhaltanut teitä umpeen – autoilijoiden matka pysähtynyt lumikinoksiin: ''Siellä on ollut autoja mahastaan kiinni''

Toini-pyryn voima heikkenee, seuraavaksi iskee pakkanen – kahden kuplahallin katto romahtanut, Naantalissa myrsky pudotti voimalinjan

Pöpperöpyörre, talvitornado vai tiskirättiturbulenssi? Toini-pyry sai monta lempinimeä – meteorologi siunaa vain harvat sääotsikot

Lue seuraavaksi