1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Psykoterapiakeskus Vastaamo

Kela purkaa sopimuksia Vastaamon kanssa – osa terapeuteista ei täyttänyt asetettuja vaatimuksia, joissain sopimuksissa ollut puutteita alusta alkaen

Osassa Kelan ja Vastaamon sopimuksista on ollut puutteita koko sopimuskauden ajan, Kelan ryhmäpäällikkö Susanna Bruun kertoo Ylelle.

Psykoterapiakeskus Vastaamo
Psykoterapiakeskus Vastaamon toimitilat Tampereen keskustassa Tullintorin kauppakeskuksessa.
Psykoterapiakeskus Vastaamon toimitilat Tampereen keskustassa.Miikka Varila / Yle

Kela purkaa vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta koskevia sopimuksia Psykoterapiakeskus Vastaamon kanssa. Syynä on, että Kelan tekemän tarkastuksen mukaan osa Vastaamon terapeuteista ei täytä niitä vaatimuksia, jotka terapeuteille on asetettu vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen yksilöterapian kilpailutuksessa.

Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen toteuttamiseksi palveluntarjoajan on nimettävä yksilöterapian sopimuksen vaatimukset täyttäviä terapeutteja. Kelan mukaan Vastaamo oli osassa sopimuksistaan nimennyt tähän terapeutteja, jotka eivät täyttäneet Kelan kilpailutuksessa asetettuja vaatimuksia.

Sopimukset puretaan Vastaamon Turun, Tampereen, Seinäjoen, Jyväskylän ja Hämeenlinnan toimipisteiden kanssa 1. huhtikuuta 2021 alkaen. Sopimukset on solmittu saman hankinnan yhteydessä, ja ne ovat alkaneet marraskuussa 2018.

Puutteita alusta alkaen

Osassa sopimuksista on ollut puutteita koko sopimuskauden ajan, Kelan ryhmäpäällikkö Susanna Bruun kertoo Ylelle.

Kelalla on sopimusvelvoitteen vuoksi ollut tähän mennessä kuva, että Vastaamon terapeutit täyttävät sopimuksen heille asettamat vaatimukset. Näin ei kuitenkaan ole ollut.

– Sopimusten mukaan palveluntuottajalla on velvollisuus huolehtia, että sen käyttämät terapeutit vastaavat hankinnassa asetettuja vaatimuksia koko hankintakauden ajan. Me emme sen vuoksi ole johdonmukaisesti kaikkien pätevyyksiä tarkastaneet.

Bruunin mukaan puutteet tulivat ilmi tavanomaisten sopimushallintatoimien ohessa. Sen pohjalta asiaa alettiin selvittää tarkemmin.

Asia ei siis liity millään tavalla tietomurtoon, jonka vuoksi Psykoterapiakeskus Vastaamo on viime vuonna ollut julkisuudessa.

Alustavan arvion mukaan Kela ei pidä rikosilmoituksen tekemistä aiheellisena.

– Tämä on kyllä sopimusrikkomus, jonka johdosta sopimukset puretaan. Jatkamme arviointia, mutta tällä hetkellä ei ole suunnitelmaa [rikosilmoituksen teosta].

Vaikutuksia noin sadalle asiakkaalle

Sopimusten purkaminen vaikuttaa noin sadan asiakkaan käynnissä oleviin terapioihin.

– Sopimusten purkaminen on ikävää erityisesti asiakkaiden kannalta. Jos asiakas joutuu tämän vuoksi vaihtamaan terapeuttia, siirtymäaika mahdollistaa uuden terapeutin löytämisen. Teemme kaikkemme, että heidän terapiansa jatkuu ilman keskeytyksiä, Bruun sanoo Kelan tiedotteessa.

Kela kertoo tarkastaneensa Vastaamon terapeuttien sopimuksessa edellytettyjen vaatimusten täyttymisen muiden voimassa olevien sopimusten osalta ja todennut niiden olevan kunnossa.

Myös muiden sopimusten osalta tullaan tekemään tarkastuksia, mutta tarkastusten käytännön toteutuksen suunnittelu on vasta edessä.

Bruunin mukaan ei ole poissuljettua, että Vastaamo voisi tulevaisuudessa sopia uusia sopimuksia Kelan kanssa.

– Sitä tietysti harkitaan hankintalainsäädännön asettamissa raameissa.

Bruun kertoo, että Kelalla on mahdollisuus tarkastaa sopimusehtojen täyttymiseen liittyvät seikat tarkasti jo tarjouksen käsittelyn yhteydessä.

– Toki sitten ihan kaikkien palveluntuottajien osalta harkitaan, että miten laajasti sitä mahdollisuutta käytetään.

Terapiassa tavataan -liike tahtoo tehdä Suomesta maailman terapiamyönteisimmän maan ja purkaa mielenterveyteen liittyviä stigmoja. Onko häpeä kuitenkaan pääsyy terapian vieroksumiseen, vai löytyykö myös terapiapalveluiden saatavuudessa parantamisen varaa? Takaisin Pasilaan -podcastin Marjukka ja Toivo keskustelevat kampanjasta ja mielenterveydestä koomikko-kirjailija Iikka Kiven kanssa, joka on itse saanut terapiasta apua.

Lue myös:

Vastaamon ahdinko jatkuu: Kela lopetti uusien asiakkaiden ohjaamisen yritykseen toistaiseksi, osa asiakkaista ja terapeuteista on lähtenyt

Lue seuraavaksi