1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koiravaljakot

Koirahoitolan yrittäjä luki lehdestä, että Lapin työttömiksi jääneet huskyt ovat pulassa – haluaa tuoda valjakkoajelut etelään

Tavoitteena olisi rakentaa muutaman kilometrin mittainen reitti koiravaljakkoajeluja varten.

koiravaljakot
Yrittäjä Mari Nenonen koirahoitolan ovella.
Mari Nenonen haluaisi tehdä yhteistyötä Lapin safariyrittäjien kanssa ja tuoda koiravaljakkoajelut Kotkaan. Arkistokuva.Kirsi Lönnblad / Yle

Kiviharjun koirahoitolan yrittäjä Mari Nenonen pohti, että miksi ei. Miksipä hän ei voisi osallistua Lapin huskyjen ja safariyrittäjien koronan aiheuttaman ahdingon helpottamiseen oman koirahoitolansa kautta.

Idea tuli lehtijutusta. Lapin huskyfarmien rekikoiria on koronaepidemian vuoksi uhannut toimettomuus ja pelkoa on ollut Helsingin Sanomien (siirryt toiseen palveluun) mukaan koirien massalopettamisista. Toimettomaksi jääneille koirille on myös etsitty uusia koteja.

Kotkassa koirahoitolaa pitävä Nenonen sanoo, että tilanne Lapissa on sydäntäsärkevä.

– Tilanne pohjoisessa on hurja. Kulut ovat ihan valtavat. Totta kai se kiinnostaa minua, mitä koirille tapahtuu. Huskykoiraa ei voi ottaa irti laumasta ja tuoda kerrostaloon. Se ei vaan yksinkertaisesti toimi.

Rekikoirat Eero ja Badra katselevat häkistään.
Huskyfarmien rekikoiria on koronaepidemian vuoksi uhannut toimettomuus. Arkistokuva.Raimo Torikka / Yle

Nenonen on nyttarjonnut oman koirahoitolansa tiloja safariyrittäjien käyttöön veloituksetta. Hoitolaan mahtuisi Nenosen arvion mukaan noin 30 koiraa eli viisi koiravaljakollista.

– Nyt varsinkin, kun meille tuli oikeasti talvi tänne Kotkaan. Jos keli vain jatkuu tällaisena, niin miksi emme voisi tehdä yhteistyötä.

Lapin lumoa etelään

Vaikka idea yhteistyöstä Lapin safariyrittäjien kanssa syntyi vasta viime viikonloppuna, on Mari Nenonen ehtinyt jo ottaa useita yhteyksiä esimerkiksi maanomistajiin ja Lapin yrittäjiin.

– Siellä on nyt vähän ihmetelty asiaa, koska ison koiralauman tuominen pohjoisesta tänne ei ole ihan yksinkertaista. Totta kai sielläkin on asiakkaita nyt jonkin verran.

Nenosen tavoitteena on, että koirahoitolan lähistölle saataisiin tehtyä koiravaljakkoajelulle sopiva, muutaman kilometrin mittainen reitti hiihtolomaviikkoihin mennessä. Reitin varrelle olisi hyvä saada osutettua laavupaikka taukoa varten.

– Tehtäisiin vähän pienimuotoisemmin kuin Lapissa, mutta tuotaisiin se sama vau-efekti tänne.

Kaksi siperianhuskya innokkaina vetämään valjakkoa
Rekikoirien ylläpidosta aiheutuu kustannuksia, vaikka tuloja ei olisikaan. Arkistokuva.Markku Lähdetluoma / Yle

Vaikka Nenosella on kertomansa mukaan iso tontti koirahoitolan ympärillä, se ei kuitenkaan riitä tarpeeksi pitkän reitin tekemiseen. Lähistöllä on Nenosen mukaan Metsähallituksen, seurakunnan ja puolustusvoimien maita ja tarkoitus on, että maanomistajilta saataisiin suostumus reitin tekemistä varten.

Etelän safarit herättävät kiinnostusta

Mari Nenonen työskentelee tällä hetkellä Kotkan kaupungilla vakituisessa työsuhteessa. Koirahoitola on auki, mutta asiakkaita on tällä hetkellä koronan vuoksi hyvin vähän.

– Olen lähtenytliikkeelle tällaisella hyväntekeväisyyskampanjalla. Olen valmis tarjoamaan tilat ilmaiseksi käyttöön, kunhan ne on siivottu ja asiat kestää kunnossa.

Nenonen on kartoittanut kuluttajien kiinnostusta koiravaljakkoajeluille Kotkassa omalla Facebook-sivullaan. Innostus on Nenosen mukaan ollut valtava ja hän on saanut kymmeniä positiivisia viestejä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta lähteä koiravaljakkoajelulle Lappiin.

Yrittäjä Mari Nenonen koirahoitolassa avaamassa ovea.
Mari Nenosen koirahoitolassa on tällä hetkellä hyvin vähän asiakkaita. Arkistokuva.Kirsi Lönnblad / Yle

Nenonen ei kuitenkaan usko, että ihmiset olisivat valmiita maksamaan safareista Lapin hintoja.

– Se on ulkomaalaisia varten tehty palvelu. Hintataso on totta kai kova, koska muutamassa kuukaudessa tehdään vuoden tulo.

Hän kuitenkin uskoo, että hinnat saataisiin pysymään kohtuullisina, jos mukaan lähtisi myös muita alueen yrittäjiä, esimerkiksi lemmikkieläintarvikeliike auttamaan koirien ruokinnassa.

Hiihtolomaviikkoihin on enää vain vähän aikaa, mutta entinen tapahtumatuottaja ei aikataulupaineesta hätkähdä. Asian eteneminen on pitkälti kiinni lupa-asioista.

–Kuusi koiravaljakollista on bussilastillinen koiria pohjoisesta. Mutta semmoiseenkin on olemassa ihanbusseja, jotka kiertävätnäyttelyissä. Sellainen löytyy Suomestakin.

Lue lisää:

Husky-yrittäjä etsii eläköityville vetokoirilleen uusia koteja somessa: "Aamulla puhelimessa oli yli sata lukematonta viestiä"

Lapin rekikoirien adoptio ei ole fiksu vaihtoehto, sanoo husky-yrittäjä Erika Zopf: “Huskylle ei iso takapiha riitä”

Suomen koiravaljakkoyrittäjät toivoo alalle valtion tukijärjestelmää talven yli – koomikko Zaanin kampanja huomattu Kanadaa ja Meksikoa myöten

Lue seuraavaksi