1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. omaisuusrikokset

Vanhuksia huijattu olemattomilla huolloilla Helsingissä – poliisi pyytää tietoja viime päivien maksuvälinepetoksista

Huoltomiehinä esiintyneet miehet anastivat vanhuksilta rahaa tai maksukortin heidän kodeissaan eri puolilla kaupunkia.

omaisuusrikokset
Poliisin hihamerkki
Poliisi pääsi kokaiinikaupan jäljille alkukesästä 2020. Kuvituskuva. Matias Väänänen / Yle

Poliisille on ilmoitettu Helsingissä neljä ikäihmisiin kohdistunutta epäiltyä varkautta ja maksuvälinepetosta.

Maanantain ja tiistain aikana Helsingin poliisille on ilmoitettu neljästä epäillystä rikoksesta, joissa epäillyt pääsivät vanhusten asuntoihin esiintymällä huoltomiehinä. Miehet anastivat vanhuksilta rahaa tai maksukortin. He nostivat maksukorteilla välittömästi automaateista rahaa.

Poliisi muistuttaa, että huoltomiehen käynnin tarkoituksen voi selvittää huoltoyhtiöstä tai isännöitsijältä, joilla on tieto taloyhtiöissä tehtävistä korjauksista ja tarkastuksista. Poliisin mukaan on syytä olla erittäin varovainen aina, kun omaan asuntoon pyrkii vieras ihminen.

Kalliossa vorot esiintyivät palovarotinta vaihtavina holtomiehinä

Kalliossa tiistai-iltana noin iltakuuden aikaan Hämeentiellä asuvalle vanhukselle kerrottiin puhelimessa, että huoltomies tulee vaihtamaan palovaroittimen. Asuntoon tuli kaksi huomioliiveihin ja maskeihin pukeutunutta miestä. He puuhasivat asunnossa ja anastivat lopuksi vanhuksen maksukortin. Kortilla nostettiin heti käteistä rahaa automaatista.

Epäillyt olivat noin 30-vuotiaita, pitkiä ja hoikkia. Toisella miehellä oli beigen väriset housut, toisella heistä oli kädessään palovaroitin.

Munkkiniemessä tultiin tekemään tekaistua ilmanvaihdon tarkastusta

Munkkiniemessä maanantaina iltapäivällä kello kolmen jälkeen Riihitiellä asuvalle vanhukselle soitti mies, joka esiintyi huoltomiehenä. Hän ilmoitti ilmanvaihdon tarkastuksesta ja soittajan mukaan paikalle tulisi kaksi väliaikaista huoltomiestä. Mies kysyi myös talon ovikoodia.

Vanhuksen luo tuli kaksi pienikokoista miestä, jotka anastivat maksun yhteydessä asukkaan maksukortin. Epäillyt jättivät hänelle toisen maksukortin anastamansa tilalle. Kortilla nostettiin käteistä heti anastamisen jälkeen.

Miehet olivat alle 165 senttimetriä pitkiä ja hoikkia. Toisella heistä oli punainen takki tai liivi.

Pihlajamäessä myös valheellisia ilmanvaihdon tarkastajia

Pihlajamäessä tiistaina iltapäivällä Tiirismaantiellä asuvalle vanhukselle soitti huoltomieheksi esittäytynyt mies. Hän tiedusteli, oliko asunnon ilmastointia puhdistettu. Vanhus kertoi, ettei ole, joten mies sanoi tulevansa hoitamaan asian.

Mies saapui asunnolle, teki jotain ilmanvaihtoventtiilille ja pyysi korttimaksua. Vanhuksella ei ollut korttia, joten hän antoi miehelle 20 euroa rasiasta, joka sisälsi käteistä rahaa. Mies näennäisesti auttoi vanhusta rasian kanssa. Pian asukas huomasi, että epäilty oli vienyt kaikki rasiassa olleet rahat.

Mies oli noin 40-vuotias ja alle 180 senttimetriä pitkä. Hänellä oli mustat lyhyet hiukset ja mustat vaatteet.

Vuosaaressa myös epäilty rikos – kännykän akun lataajat anastivat pankkikortin

Viime lauantaina poliisille ilmoitettiin Vuosaaressa Retkeilijänkadulla tapahtuneesta epäillystä rikoksesta. Vanhus tapasi asuntonsa ulkopuolella kaksi nuorta miestä, jotka pyysivät päästä lataamaan puhelimiaan. Käynnin yhteydessä miehet anastivat pankkikortin ja tunnusluvun.

Pankkikortilla nostettiin käteistä rahaa automaatista. Miehet olivat 30–40-vuotiaita, tummatukkaisia ja heillä oli tummat vaatteet.

Poliisi pyytää edellä mainituista tapauksista havaintoja tehneitä henkilöitä lähettämään tiedot sähköpostitse osoitteeseen omaisuusrikoksetrar.helsinki@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun).

Lue myös:

Poliisi etsii valepankkivirkailijoina esiintyneiden uhreja – huijarikaksikko sai pankkitietoja puhelimitse

Poliisi: entiset valepoliisit esiintyvät nyt koronatarkastajina – kevään aikana huijattu jopa 20 vanhusta

Romanialaismies huijannut vanhuksia ympäri Suomen – vangittiin poissaolevana Satakunnan käräjäoikeudessa

Lue seuraavaksi