Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

On perjantai-ilta, joulun alla vuonna 1999.

Ranskan presidentin yksityiskone nousee ilmaan Helsinki-Vantaan lentoasemalta.

Kyydissä on kolme miestä: EU:n laajentumiskomissaari Günter Verheugen, EU:n neuvoston pääsihteeri Javier Solana ja suomalainen alivaltiosihteeri Jaakko Blomberg.

Blombergilla on mukanaan Suomen pääministerin kirjoittama kirje. Panokset ovat kovat: Turkin EU-jäsenyys.

Operaatioon on ryhdytty yllättäen ja kiireellä.

Helsingin Messukeskuksessa on meneillään puheenjohtajamaa Suomen isännöimä EU-huippukokous. Asialistalla on Turkin hyväksyminen EU-ehdokkaaksi, mutta sen käsittely on törmännyt seinään.

Turkki kyllä haluaa EU:hun, muttei Helsinkiin. Se epäilee, että EU sanelisi yksipuoliset ehdot eikä oikeasti halua sitä jäseneksi.

Helsingissä sorvataan pikaratkaisu: kolmen hengen minilähetystö äkkiä Ankaraan. Ranska lainaa lentokoneen, ja pääministeri Paavo Lipponen kirjoittaa Turkin pääministerille Bülent Ecevitille henkilökohtaisen kirjeen. Siinä Lipponen vakuuttaa, että ehdokkuustarjous on vilpitön (siirryt toiseen palveluun).

Tuolloin kyydissä ollut saksalainen ex-komissaari Verheugen, 76, muistaa operaation edelleen kuin eilisen.

– Saavuimme Ankaraan vähän ennen puoltayötä. Turkin pääministeri ei ottanut meitä mitenkään lämpimästi vastaan, tuntui etteivät he luota koko hommaan. Mutta Lipposen kirjeellä oli merkitystä, ja lopulta he suostuivat [saapumaan Helsinkiin], Verheugen kertoo puhelimitse kotoaan Potsdamista.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Delegaatio saa Ecevitin mukaansa, mutta Ranskan presidentin yksityiskone hajoaa Ankaran kentälle. Hankitaan korvaava kone ja odotellaan. Helsingissä tulijoita tervehtii brysseliläishenkinen eurosää: sadetta ja pari astetta lämpöä.

On Turkin tähtihetki. Johtajat poseeraavat yhteiskuvissa. Pääministeri Ecevit muistelee myöhemmin (siirryt toiseen palveluun), että "EU soitti lopulta itse Turkin ovikelloa".

Jos asiat olisivat sen jälkeen menneet toisin, Turkki voisi nyt olla EU:n jäsen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

NYT, KEVÄÄLLÄ 2021, Turkki on ajankohtaisempi kuin aikoihin.

EU-johtajat puivat Turkki-kysymyksiä huippukokouksessaan ensi viikon lopulla, pitkästä aikaa. Myös Joe Bidenin valinta Yhdysvaltain presidentiksi on nostanut Turkin takaisin yhteiselle agendalle.

Neuvoteltavaa on paljon. EU on ostanut Turkin pakolaistulpakseen, ja tulppaussopimus pitäisi päivittää. Turkki on luvannut parantaa ihmisoikeustilannettaan, mutta vaatii EU:lta vastineeksi enemmän tukea maassa oleville pakolaisille sekä avoimempaa kauppaa ja viisumivapautta.

Lisäksi Kreikan ja Turkin jakaman Kyproksen yhdistämisestä on sovittu uudet YK-neuvottelut huhtikuun lopulle. Se herättää uutta toivoa pian ikivanhaksi pitkittyneen kriisin ratkeamisesta.

EU ja Turkki yrittävät siis parannella tulehtuneita suhteitaan, mutta työtä riittää.

Kaikki on mennyt 20 viime vuoden aikana pieleen, ja syytä löytyy molemmista osapuolista.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Palataan 2000-luvun alkuun, jolloin kaikki näytti lupaavammalta kuin aikoihin.

Pääministeri Ecevitin kausi päättyi syksyllä 2002. Kulturelli ja länsimielinen pääministeri läheni jo 80:tä ikävuotta ja kärsi vaaleissa murskatappion. Valtaan nousi vain vuotta aiemmin perustettu AK-puolue, jonka yksi perustajista oli Recep Tayyip Erdoğan.

Vaikka AKP oli juuriltaan islamistinen, puolue julisti kannattavansa avoimesti EU-jäsenyyttä.

Pääministeri Ecevit oli luvannut Helsingissä, että Turkki suoriutuu uudistuksista nopeammin kuin EU:ssa uskotaankaan. Hän alkoi panna Turkkia eurokuntoon, ja Erdoğan jatkoi Ecevitin viitoittamalla tiellä.

Kuolemanrangaistus lakkautettiin ja kidutukseen puututtiin. Sananvapautta, kokoontumisvapautta ja naisten asemaa vahvistettiin. Parlamentti hyväksyi isoja lakipaketteja (siirryt toiseen palveluun).

Ilmassa oli roima annos optimismia. Kehitystä seurannut EU:n laajentumiskomissaari Günter Verheugen oli mielissään, sillä Turkki näytti olevan tosissaan.

– Erdoğan pani tuulemaan. Vuosina 2003–2004 Turkki oli kaikkein uudistusmielisin maa Euroopassa, Verheugen innostuu puhelimessa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

EU:hun oli tyrkyllä 70-miljoonainen muslimimaa, joka erosi alueen muista muslimivaltioista: maan 1920-luvun johtaja Kemal Atatürk oli luonut Turkille perustan, jonka mukaan uskonto ja valtio on pidettävä erillään.

Kulttuuri oli idästä ja valtiopalikat lännestä. Lakipohjia oli kopioitu Sveitsistä, maassa oli oppivelvollisuus ja kohtuullisen hyvä tasa-arvo. Turkki ei ollut mikään takapajula, vaan EU:n näkökulmasta kehityskelpoinen naapuri.

Ehdokasvaltion status oli iso tunnustus, sillä se tarkoitti pääsyä EU:n tuulikaappiin.

Turkki oli hakenut jäsenyyttä jo 1980-luvun lopulla. Vuonna 1997 se oli pettynyt raskaasti, kun Viro, Tšekki, Unkari, Puola, Slovenia ja Kypros hyväksyttiin ehdokkaiksi sen nenän edestä.

Kansa antoi EU:lle vahvan tuen: kolme neljästä turkkilaisesta piti jäsenyyttä hyvänä asiana. Sitä kannattivat erityisesti liike-elämä ja opiskelijat. EU:n ja Turkin välinen kauppa oli kymmenessä vuodessa viisinkertaistunut.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Toki ison muslimimaan sopivuus EU:hun herätti tasaisesti keskustelua. Mutta myötätuulessa hiersi oikeastaan vain yksi asia: Kyproksen saaren tilanne.

Turkki oli miehittänyt saaren pohjoisosan vuonna 1974 sen jälkeen, kun Kreikassa valtaan noussut sotilasjuntta oli yrittänyt yhdistää saaren Kreikkaan. Vuonna 1983 Pohjois-Kypros julistautui itsenäiseksi, mutta kansainvälinen yhteisö ei tunnustanut itsenäisyyttä.

Jako jäi avoimeksi haavaksi Kreikan ja Turkin välille. Saarella oli pitkään YK:n rauhanturvaajia, ja Kreikka vastusti Turkin EU-jäsenyyttä.

EU tiesi, että kiista pitäisi ratkaista ennen kuin Turkki voitaisiin ottaa EU:hun. Suomi hääri Helsingin huippukokouksessa kätilönä, kun Turkin jäsenyys kytkettiin malliin, jossa jakautunut Kypros yhdistyisi liittovaltioksi.

Yhdistymisestä saatiin aikaan kansanäänestys huhtikuussa 2004, vain viikkoa ennen kuin Kyproksen oli määrä liittyä EU:hun osana kymmenen maan itälaajenemista.

Tulos oli täystyrmäys.

Kyproksenturkkilaiset kannattivat yhdistymistä selvin lukemin, mutta kreikankielinen puoli vastusti sitä vielä selvemmin. Yhdistymistä toivoneet YK ja EU-komissaari Verheugen pettyivät katkerasti. Viikkoa myöhemmin pelkkä kreikankielinen puoli liittyi EU:hun.

Turkin EU-optimismi kuitenkin oli ja pysyi. Neuvottelut olivat vasta alkamassa, ja niitä alkoi vetää turkkilaisten suuresti arvostama suomalainen poliitikko.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

ETTÄ JUURI Olli Rehn!

Tasaisen harmaana pidetty suomalaispoliitikko voitti turkkilaiset nopeasti puolelleen.

Rehn valittiin EU:n laajentumiskomissaariksi Verheugenin tilalle joulukuussa 2004, ja seuraavana syksynä alkoivat jäsenyysneuvottelut. Rehn sai nopeasti maineen tiukkana mutta reiluna "Mustafa Ollina" – lempinimi tuli yksinkertaisesti siitä, että Rehn hoiteli Turkki-asioita.

– Häntä kuunneltiin tarkasti, mikä johtui siitä että häntä pidettiin sanojensa mittaisena. Moni muu eurooppalainen poliitikko olisi tehnyt toisin, tärkeillyt ja näyttänyt voimaansa, kertoo neuvotteluissa mukana ollut virkamies.

Juttuun on haastateltu useita Turkki-neuvotteluihin osallistuneita suomalaisia ja ulkomaisia EU-virkamiehiä. Koska he toimivat edelleen merkittävissä EU-viroissa, heille on annettu mahdollisuus puhua tässä haastattelussa nimettöminä.

Myös turkkilainen Hürriyet-päivälehti ylisti Rehniä (siirryt toiseen palveluun): "Hän on edeltäjäänsä Günter Verheugenia huomattavasti lämpimämpi hahmo, vaikka onkin skandinaavi."

Rakkaus jalkapalloon yhdisti Rehniä ja turkkilaisia. Kun Rehn kävi kokousmatkalla Kayserin kaupungissa lokakuussa 2005, hän suuntasi työpäivän jälkeen potkimaan palloa paikallisen jalkapalloseuran Kayserisporin harjoituksiin.

Futishullun maan tiedotusvälineet kehräsivät.

Myös keskustelut Erdoğanin kanssa Rehn tapasi aloittaa jalkapallokuulumisilla – Erdoğan on itse entinen puoliammattilainen.

– Jalkapallon kautta pääsimme samalle aaltopituudelle. Lähes kaikki Turkissa ymmärtävät futiksen kieltä ja kielikuvia, ja se helpotti kommunikaatiota, Olli Rehn sanoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Suomen Pankin pääjohtajana nykyään toimiva "Mustafa Olli" suhtautuu arvostukseensa vaatimattomasti. Hän sanoo pyrkineensä yksinkertaisesti reiluuteen: neuvottelulinja oli tiukka, mutta toisaalta Turkin uudistusten piti johtaa aitoon edistymiseen.

Rehn puhuu tässä Ylen haastattelussa ensi kertaa komissaariuransa jälkeen siitä, miksi neuvottelut jumiutuivat.

Hän muistuttaa, että Turkilla oli kuljettavanaan pitkä tie. Neuvottelulukuja eli aihealueita oli peräti 35 kappaletta, ja ne kaikki piti saada maaliin.

– Jokaisen luvun osalta tarvittiin jokaisen jäsenvaltion hyväksyntä. Mukaan lukien niiden jäsenmaiden, jotka olivat nihkeitä Turkin jäsenyyttä kohtaan, Rehn sanoo.

Urakka oli toki iso muttei näyttänyt mahdottomalta, kuvaa neuvotteluissa mukana ollut lähde Ylelle.

– Mitä enemmän siihen tutustui, sitä realistisemmalta se alkoi tuntua, lähde sanoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

EU:sta kuhistiin Turkissa kaikkialla.

Istanbulissa nuoret miehet pohtivat alkoholia myyvien pikkukioskien pöydissä, mitä jäsenyys toisi tullessaan. Suomen tuolloinen Ankaran-suurlähettiläs Maria Serenius muistelee ilmapiirin olleen "melkeinpä euforinen".

Serenius tapasi Erdoganin useasti, ja tämä jätti vahvan mielikuvan.

– Erdoğan on karismaattinen ja voimakas tahtoihminen. En koskaan nähnyt hänen hymyilevän. Hänellä on voimallinen läsnäolo, ja hän hallitsee sillä ympäristöään, Serenius sanoo.

Suomessa Turkki-kysymyksestä ei syntynyt isoa keskustelua, vaikka suomalaisten ja turkkilaisten välillä olikin jonkinlaista lomamatkojen, etnisten ravintoloiden ja romanssien ruokkimaa lukkarinrakkautta.

Enimmäkseen meillä pohdittiin käytännön kysymyksiä. Maaseudun Tulevaisuus huomautti, että Turkin markkinat olisivat Suomelle mainio vientimahdollisuus: 70-miljoonaisen kansan lihan ja juuston kulutus oli sianlihaa lukuun ottamatta kasvussa.

Keskustelut olivat kuin EU:n arki ja lumo pienoiskoossa. Suomi mietti makkaran menekkiä, toisille kyse oli koko tulevaisuudesta.

Suomen poliittinen johto kannatti Turkin jäsenyyttä, mutta kansa oli nihkeä. Syksyn 2006 Eurobarometri-mielipidetiedustelussa (siirryt toiseen palveluun) vain 24 prosenttia suomalaisista kannatti Turkin jäsenyyttä. Kaikkia muita mahdollisia jäsenmaita, muun muassa Albaniaa ja Ukrainaa, kannatettiin enemmän.

Suomi sai Turkki-asiassa kansainvälistä näkyvyyttä. Komissaari Rehn, pääministeri Lipponen ja ex-presidentti, rauhanneuvottelija Martti Ahtisaari muodostivat näkyvän voimakolmikon, joka tuki Turkkia.

– Silloin oli muutaman vuoden ajan sellainen tunne, että Suomi on kokoaan suurempi toimija ja voisimme saada paljon aikaan, Rehn sanoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

KAIKKI EIVÄT OLLEET REILUJA PELUREITA saati pitäneet Turkki-inhoaan piilossa.

Suomen lisäksi Turkkia tukivat erityisesti Ruotsi, Italia, Britannia ja Hollanti. Mutta Itävalta ei ollut unohtanut vuosisataisia kahnauksiaan turkkilaisten kanssa, vaan vastusti kiivaasti jäsenyyttä.

Kesken kaiken Ranska vaihtoi leiriä. Presidentti Jacques Chirac – lentokoneenlainaaja – oli tukenut neuvotteluja, vaikka ranskalaiset yleisesti suhtautuivat Turkkiin epäluuloisesti. Kun presidentiksi nousi vuonna 2007 Nicolas Sarkozy, epäluulosta tuli valtavirtaa.

Neuvotteluissa mukana ollut virkamieslähde kiteyttää muutoksen Ylelle näin:

– Sarkozy sanoi selkeästi, että Turkista ei koskaan tule jäsentä, koska Turkki ei ole Euroopassa.

Olli Rehnin mukaan Ranskan penseys oli ollut selvää jo pitkään. Kun Rehn istui iltaa europarlamentaarikko Ari Vatasen kanssa Strasbourgissa komissaaripestinsä alussa, Vatanen kertoi, että Turkin EU-neuvotteluja kannattaa Ranskassa aidosti enää kolme ihmistä: presidentti, ulkoministeri ja Vatanen itse.

Rehn muistaa myös hyvin kohtauksen Eurooppa-neuvoston kokouksessa Sarkozyn valtakaudella.

– Sarkozy käänsi selkänsä Erdoğanille ja alkoi puhua muulle joukolle small talkia. Erdoğan totesi, ettei kuulu joukkoon. Siinä näkyi Sarkozyn poliittinen ja ehkä kulttuurinenkin vastenmielisyys Turkkia kohtaan. Ei hän peitellyt sitä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Neuvottelut etenivät kitkutellen. Tuloksiin oli päästy vain tiede- ja kulttuurineuvotteluissa, joka oli kaikkein helpoin aihepiiri. Turkin uudistukset jumittivat.

Joulukuussa 2006 EU jäädytti peräti kahdeksan neuvottelulukua rangaistuksena siitä, että Kyproksen märkimään jäänyt haava repsahti auki.

Turkin olisi pitänyt avata satamiaan ja lentokenttiään Kyproksen-liikenteelle. Se kieltäytyi ja vaati, ettei kiistaa liitetä jäsenyysneuvotteluihin.

Suomi oli jälleen EU-puheenjohtaja ja yritti sovitella. Keskusteluyhteys aukesi, mutta Turkkia ja Kyprosta ei saatu samaan pöytään. Kun Rehn uhkasi neuvottelujen katkaisemisella (siirryt toiseen palveluun), Turkki vastasi tavalla joka kertoi molemminpuolisesta epäluulosta.

– Turkki ei aina voi olla se osapuoli, joka ottaa askelia. Niiden pitää olla vastavuoroisia. Me emme ota askelta, jos vastapuolikaan ei ota, Erdoğan sanoi.

Kuherrusvuodet olivat ohi.

– Muistan monia aika vaikeita keskusteluja pääministeri Abdullah Gülin kanssa niihin aikoihin. Turkilla oli vaikeuksia hyväksyä neuvottelulukujen jäädytystä. Se kärjisti neuvottelujen tunnelmaa ja vaikutti aika lailla niiden hitauteen, Rehn sanoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Turkkilaiset syyttivät EU:ta "kristittyjen klubiksi". EU:n kovimmat äänet vastasivat että näin on, ja sellaisena myös halutaan pysyä.

Vuonna 2009 Sarkozy käytti veto-oikeuttaan ja jäädytti yksipuolisesti viisi neuvottelulukua lisää. Turkki-kysymyksessä horjunut Saksa hyppäsi skeptikkojen kelkkaan. Liittokansleri Angela Merkel alkoi Sarkozyn tavoin ensi kerran vihjata julkisesti, että Turkin kanssa kannattaisikin tavoitella jonkinlaista erityiskumppanuudesta jäsenyyden sijaan.

– Osa Turkin päättäjistä näki että no niin, ei Eurooppa koskaan halunnut meitä oikeasti mukaan, nyt meidän pitää mennä omia teitämme, virkamieslähde kertoo.

Käytännön neuvotteluja hoitavien turkkilaisten työ kävi hankalaksi. Ammattidiplomaatit pysyivät korrekteina, mutta mielentilan näki jo asennosta: heidän hartiansa menivät kirjaimellisesti lysyyn, toinen virkamieslähde kuvailee.

Jäljelle jäi hiljaisuus. Vähäinenkin eteneminen neuvotteluissa loppui.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

EU-TIESTÄ TULI ERDOGAN-TIE. EU-tietä reunusti optimismi, Erdoğan-tietä itsevaltius.

Moni koulutettu turkkilainen oli allerginen uskonnon ja politiikan sotkemiselle. He eivät luottaneet Erdoğaniin ja tämän AK-puolueeseen.

Turkin perustaa kuvaa hyvin se, että vuonna 2008 korkein oikeus pyrki lakkauttamaan AKP:n (siirryt toiseen palveluun) ja vuonna 2016 osa armeijan joukoista yritti kaapata vallan. Kumpikin yritys epäonnistui.

Vuoden 2013 mellakat liittyvät samaan ketjuun. Ne muuttuivat arkisesta mielenosoituksesta Istanbulin Gezi-puistossa hallitusta vastustavaksi kapinaksi, jossa purkautui vastenmielisyys yksinvallan ja islamilaiskonservatiivisuuden lisääntymistä kohtaan.

Mielenosoitukset olivat Ylen haastateltavien mukaan viimeinen käännekohta, jonka jälkeen Erdoğanin Turkki luisui lopullisesti itsevaltiuden tielle.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Tuloksena on uusi Turkki, josta alkavan viikon EU-huippukokouksessakin keskustellaan.

Turkki on avoimen demokratian sijaan entistä autoritäärisempi valtio. Pienimmätkin asiat päätetään presidentinlinnassa EU:n ja demokraattisten periaatteiden vastaisesti.

Maan poliisivoimia, oikeuslaitosta ja virkakuntaa on puhdistettu Yhdysvalloissa asuvan saarnaajaimaamin ja Erdoğanin kanssa valtakamppailuun ryhtyneen Fethullah Gülenin kannattajista. Güleniä pidetään vuoden 2016 Turkin vallankaappausyrityksen arkkitehtina. Samalla on puhdistettu myös muita hallinnon kriitikkoja.

Yhdysvaltalainen Freedom House -järjestö luokittelee turkkilaisten poliittiset oikeudet ja kansalaisvapaudet heikoimpaan kategoriaan eli ei-vapaiksi. Freedom Housen indekseillä (siirryt toiseen palveluun) Turkki on hyvin kaukana jopa Unkarista, joka on pudonnut muiden EU-maiden kelkasta.

Uskonnon rooli on julkisessa elämässä vahvistunut. Istanbulin maamerkki, entinen bysanttilainen kirkko Hagia Sofia muutettiin äskettäin museosta moskeijaksi.

Erdoğan kaveeraa Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa, ja itsevaltiaan tunnusmerkit ovat kunnossa: Erdoğanin datša eli vapaa-ajan asunto on tiettävästi hiukan Putinin vastaavaa isompi.

Erdoğanin ote vallasta vain vahvistui, kun EU osti Turkin siirtolaisreittien tulpaksi muutamalla miljardilla eurolla vuoden 2015 jälkimainingeissa – ja unohti vastalahjaksi lupaamansa viisumivapauden.

Erdoğan sai sopimuksen ansiosta lisää liikkumatilaa harjoittaa haluamaansa sisäpolitiikkaa ilman EU-kritiikkiä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Tätäkö Erdoğan halusi koko ajan? Oliko vallan keskittäminen hänen mielessään jo vuonna 2002, kun tie valtaan aukesi? Oliko EU-jäsenyyden ajaminen vain keino vankistaa suosiota?

Ei, uskoo Helsingin yliopistossa populismia tutkiva Halil Gürhanli. Hänen mukaansa Erdoğanin ja AKP:n linja muuttui sen mukaan, mikä kulloinkin näytti hyödylliseltä.

– AKP oli populistipuolue, jota ei kiinnostanut islamisaatio vaan valta. Mutta kun tulevaisuudennäkymät muuttuivat, populisteista tuli islamisteja. He tarrasivat sillä tavalla valtaan, Gürhanli sanoo.

Samoin arvioi neuvotteluihin osallistunut virkamies.

– Erdoğania ei motivoi uskonto, vaan valta.

Nyky-AKP on johtohenkilöiltään erilainen kuin noustessaan valtaan.

Olli Rehn kuvaa Erdoğania diplomaattisesti, mutta tunnustaa, että maa on muuttunut:

– Pidän edelleen yhteyttä joihinkin turkkilaisiin. Maan sisäinen tilanne on nyt hyvin kärjistynyt. Moni pelkää, että autoritäärinen kehitys jatkuu.

EU-neuvottelut ovat yhä käynnissä, ja kesäkuussa 2016 avattiin yksi uusi (siirryt toiseen palveluun) EU-budjettia koskeva neuvotteluluku.

Käytännössä edistystä ei tapahdu. Tilanne on lähellä teatteria.

Myös kiistat ja niiden osapuolet kuulostavat kovin tutuilta. Kyproksen tilanne on yhä tulenarka, ja Turkki ja Kreikka kiistelevät Välimeren öljy- ja kaasualueista. EU on määrännyt Turkille laittomina pitämistään öljynporauksista pakotteita, joita ovat vaatineet erityisesti Kypros, Kreikka ja Ranska.

Istanbulin Bilgi-yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan vain alle puolet turkkilaisista äänestäisi nyt EU:hun liittymisen puolesta. Vain reilu viidesosa turkkilaisista sanoo luottavansa EU:hun.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

OLISIKO KAIKKI VOINUT mennä toisin?

Neuvottelujen alkamisesta on yli 15 vuotta.

Jos ne olisivat päättyneet eri tavalla, Istanbulissa ja Ankarassa liehuisi punavalkoisten kuunsirppi ja tähti -lippujen ohella keltaisia eurotähtiä sinisellä pohjalla. EU:lla olisi hyvässä ja pahassa aivan uudenlaisia rajanaapureita: Syyria, Irak ja Iran.

Kaikki olisi voinut päättyä toisin, haastateltavat sanovat.

Olli Rehn on yhä pettynyt. Jäsenyysneuvottelujen tarkoitus oli ennen kaikkea vaikuttaa Turkkiin eli vahvistaa sen oikeusvaltio- ja demokratiakehitystä, hän sanoo.

– Ei ole olemassa yhtä totuutta siitä, mikä meni vikaan. Mutta on selvää, että molemmat osapuolet menettivät, Rehn sanoo.

Hänen edeltäjänsä Günter Verheugen on vieläkin tiukempi.

– Epäonnistuminen Turkki-neuvotteluissa on yksi EU:n suurimmista poliittisista virheistä. EU olisi tarvinnut Turkkia ja toisinpäin, Verheugen sanoo.

– Neuvottelujen kariutuminen saa minut vihaiseksi. Se mitä on tapahtunut, on turhaa. Emme voi valittaa Turkin nykykehityksestä, sillä olemme kadottaneet vaikutusvaltamme siihen.

Melko yhteinen näkemys on sekin, että EU mokasi Kyproksen kanssa. Kun vain Kyproksen kreikankielinen osa päästettiin EU-jäseneksi, EU menetti vipuvarren kammeta Turkkia EU-kelpoiseksi.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Vai oliko Turkki lopulta vain liian erilainen?

Siitä olisi voinut tulla EU:lle ongelmalapsi ja vastaanharaaja, joka olisi hajottanut unionia sisältä. Erdoğanista olisi voinut tulla Viktor Orbanin kaltainen johtaja, joka yrittää pyyhkiä EU-periaatteilla lattiaa.

Tai sitten EU-Erdoğan olisi haistanut tilaisuuden nousta idän ja lännen yhdistäjäksi. Neuvottelut olisivat edistyneet, liberaalit ja demokraattiset voimat olisivat pysyneet pinnalla.

Uusi alku.

Onko se vielä mahdollinen, kun Turkki-suhteet nousevat nyt jälleen esiin?

Edes Rehn ei näe jäsenyyttä nykytilanteessa mahdollisena. Hän kuitenkin uskoo, että Turkin kanssa voidaan saavuttaa paljon nykyistä parempi suhde.

– EU:n ja Turkin välillä on jo vahva erityissuhde. Voisi miettiä puolin ja toisin, miten esimerkiksi tulliliittoa voisi kehittää tai viisumivapautta edistää. Konkreettiset toimet voisivat palauttaa suhteita paremmalle tolalle, Rehn uskoo.

Mutta "Mustafa Olli" toivoi enemmän. Hän toivoi eurooppalaisten arvojen majakkaa Lähi-idän rajalle.

– Tämä oli menetetty mahdollisuus rakentaa vankempi silta länsimaisen demokraattisen sivilisaation ja maltillisen islamilaisen yhteiskunnan välille.

Juttuun on haastateltu myös Suomen Lähi-idän instituutin tutkijaa Anu Leinosta sekä EU-asioiden valtiosihteeriä Kare Halosta.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lue lisää:

Päätösluonnos: EU lisäämässä pakotteita Turkin Välimeren porausten takia

Eurooppa-kirje: Elämme jännittävää ja kiihottavaa EU-vuotta – uusia alkuja on kaikkialla minne vain päätään kääntää

Voit tilata Eurooppa-kirjeen suoraan sähköpostiisi tästä linkistä. (siirryt toiseen palveluun)

Muita Ylen pitkiä lukujuttuja:

Pimeyden ytimessä – Ylen erikoisartikkeli kertoo, miksi hyljeksitystä Euroopan parlamentista pitäisi puhua paljon enemmän kuin siitä puhutaan

"Hoitakaa minut pois täältä", sanoi Donald Trump eikä koskaan palannut Etelä-Amerikkaan – Ylen kokoama data näyttää, että 2000-luvulla Kiina on tullut monessa maassa USA:n tilalle

Kännykkäsi ei toimi ilman metallia, jota 13-vuotias DieuDonné kaivaa työkseen – Koboltin metsästys on karua bisnestä, ja Suomi on siinä iso tekijä

Maija-Liisa Tiusanen salakuljetti rajalle ihmisiä, joita Etelä-Afrikan rotusortokoneisto vainosi – "Ajattelin, että eivät ne minua uskalla tappaa tai kiduttaa"