1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kainuu

Vaativat leikkaukset jatkuvat Kainuun keskussairaalassa – samalla turvataan ympärivuorokautinen päivystys

Huolta päivystyksen ja erikoissairaanhoidon jatkumisesta Kainuussa kantoivat myös potilasjärjestöt.

Kainuu
Pandemiavastaanotto Kainuun keskussairaalan päivystyspoliklinikalla
Nyt saamme pidettyä työntekijät ja palvelut Kainuussa, ja kainuulaisten palvelut turvattuna myös päivystysaikana, sanoo Kainuun sote-kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto. Arkistokuva.Antti Tauriainen / Yle

Vaativan kirurgian leikkaukset jatkuvat Kainuun keskussairaalassa. Uhkana oli, että leikkauksista suuri osa olisi siirtynyt Ouluun, koska niitä ei tehdä Kainuussa tarpeeksi.

Valtioneuvosto on tehnyt keskittämisasetukseen muutoksen, ja nyt viisi pohjoisen sairaanhoitopiiriä voivat sopia itse pienemmistä leikkausmääristä.

Kainuun sote-kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto pitää muutosta Kainuulle erittäin tärkeänä, sillä se turvaa ympärivuorokautisen päivystyksen säilymisen sairaalassa.

– Kainuussa tehdään kaikkiaan noin 5 800 leikkausta vuodesta. Leikkauksista noin 30 prosenttia tehdään päivystysaikana, joten tarvitsemme myös iltaisin ja viikonloppuisin kirurgeja leikkaamaan ja pitämään yllä päivystysleikkauksia.

Kainuussa pystytään siis säilyttämään lonkan ja polven tekonivelleikkaukset, joita tehdään vuodessa noin 500. Myös rintasyöpäleikkaukset säilyvät, joita on hieman yli puolet vaadittavasta lukumäärästä. Lisäksi selkäleikkaukset pysyvät Kainuussa.

– Tämä edellyttää, että käymme vielä yliopistosairaalan kanssa keskustelun lukumääristä. Tätä olemme jo valmistelleet, jotta nykyinen hoitotaso säilyy keskussairaalassa, Ahopelto kertoo.

Huolta päivystyksen ja erikoissairaanhoidon jatkumisesta Kainuussa kantoivat myös potilasjärjestöt. Esimerkiksi Pohjois-Suomen syöpäyhdistyksen Kajaanin osaston adressissa oli 1 570 nimeä, kertoo osaston entinen puheenjohtaja Marja-Leena Tuhkanen.

Hänen mukaansa adressin keräämisen aikoihin ensiarvioisen tärkeää oli säilyttää rintasyöpäleikkaukset Kainuussa.

– Yritimme viedä asiaa eteenpäin kainuulaisten puolesta, joten olen tyytyväinen. Asetuksen muutos turvaa päivystyksen ja laajemman toiminnan, ja uusi sairaala antaa hyvät mahdollisuudet, Tuhkanen sanoo.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Lue seuraavaksi