1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Luonto ja ympäristö

Leena Vilkan kolumni: Ympäristöaktivismi ennen mutta entäs nyt?

Missä ovat nuoret ympäristövaikuttajat, jotka kirjoittaisivat tai puhuisivat eläinten oikeuksista ja panisivat itsensä likoon luonnon puolesta, kysyy Leena Vilkka.

Luonto ja ympäristö
Leena Vilkka
Juha Kivioja / Yle

Olen jo niin vanha, että minulla on oikeus muistelmiin. Olen joskus irvaillut, että voisin päivittää filosofiset teokseni muotoon Ympäristöetiikan historia, Tiede ja ympäristöongelmat 1990-luvulla ja Eläinten oikeuksien alkujuurilla.

1990-luku oli ympäristötieteiden nousun kulta-aikaa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Ympäristöfilosofia, ympäristösosiologia ja ympäristöhistoria alkoivat muodostua monien muiden ympäristötieteiden joukossa. Kaikki nämä ovat vaikuttaneet myös konkreettisempaan ympäristöliikehdintään tuoden kentälle uusia käsitteitä, ideologioita ja tulkintoja.

Kasvoin kylmän sodan, öljykriisin, Rooman klubin ja äänettömän kevään sukupolvikokemuksessa. Tästä ammensi myös suomalainen ympäristöliikehdintä (siirryt toiseen palveluun), jonka katsotaan alkaneen reilu neljäkymmentä vuotta sitten Koijärviliikkeestä. Silloiset nuoret kahliutuivat kaivinkoneisiin pyrkien estämään Koijärven kuivatuksen ja suojelemaan lintujen pesintää. Tuolloiset nuoret idealistit ovat tunnettuja vaikuttajia vielä tänäänkin, kuten Osmo Soininvaara.

Wikipedia tunnistaa 13 suomalaista nykyistä ympäristöaktivistia, joista suurin osa on jo vankasti keski-ikäisiä tai vanhempia. Alle 30-vuotiaita ei joukossa ole, enkä itsekään osaa äkkiseltään nimetä yhtäkään. Varmasti heitäkin jo on.

Ympäristöaktivisti-nimitystä en itse juuri ole kantanut, koska olin jo hyvin nuorena ympäristöfilosofi. Gradutyöni vuonna 1988 käsitteli eläinten tietoisuutta ja oikeuksia. Järjestin seminaarin Eläin ihmisten maailmassa ja integroin opiskelijajärjestö Dilemman ja Eläinsuojeluliitto Animalian ajamaan eläinten oikeuksia.

Saimme maailmankuulun australialaisfilosofi Peter Singerin vierailemaan Suomeen sekä käännösoikeudet kirjaansa Animal Liberation. Suomennoksen Oikeutta Eläimille julkaisimme yhteistyössä WSOY:n kanssa vuonna 1991. Tämän nimen otti käyttöönsä myös myöhemmin perustettu uusi eläinjärjestö Oikeutta Eläimille (siirryt toiseen palveluun), joka piti teosta pitkään lähes omana raamattunaan.

Kaikki itseään kunnioittavat eläinsuojelijat irtisanoutuivat jyrkästi eläinten oikeuksista, joita olivat vielä hetki sitten vilpittömästi ajaneet.

Turkistarhaiskut johtivat eläinten oikeuksien kylmiin vuosiin. Meistä alan asiantuntijoista ja tutkijoista tuli paarialuokkaa, jota sai haukkua ja nimitellä ekoterroristeiksi kuinka vain, tutkimusrahoitusta oli mahdotonta saada, Animaliasta kaikkosivat jäsenet. Kaikki itseään kunnioittavat eläinsuojelijat irtisanoutuivat jyrkästi eläinten oikeuksista, joita olivat vielä hetki sitten vilpittömästi ajaneet.

2000-luvulla ilmapiiri ylipäänsä koveni. Ympäristönsuojelun ja kestävän kehityksen ympärille ei syntynyt uusia rahoituskanavia eikä työllistymismahdollisuuksia siinä määrin, kuin oli ennustettu aiemmin. Ympäristönsuojelun avoin vastustaminen ja ilmastonmuutoksen kyseenalaistaminen saivat vankan jalansijansa.

Samankaltainen ilmiö oli toki Yhdysvalloissa ja on edelleen voimissaan trumpismina. Aseet, metsästys, lihansyönti, yksityisautoilu ja omistusoikeus ovat amerikkalaisen perusoikeuksia, joihin ei ole hevin lupa kajota. Sama liike näkyy perussuomalaisten nousuna Suomessa.

Vuosien myötä asenteet eläinten oikeuksiin ovat kuitenkin muuttuneet myönteisimmiksi ainakin pääkaupunkiseudulla. Kasvissyönti on lisääntynyt ja vegaanituotteita saa lähikaupasta. Jopa kokoomusnuoret vastustavat turkistarhausta (siirryt toiseen palveluun). Maailma muuttuu, vaikka tuskallisen hitaasti.

Nuoret ovat tulevaisuuden lupauksia – he ovat entistä ympäristötietoisempia, yhä useampi on vegaani, ympäristöaktivismi on heidän arkeaan. Vai onko sittenkään? Olemmeko menossa uudelleen kohti yhä kovempia aikoja, itsekkyyden aikakautta, jossa mikä tahansa ihmisen pienikin etu ylittää aina eläimille ja luonnolle koituvan vaikka kuinka massiivisen haitan?

Ihmiskunta pilaa ilmaston ja täyttää roinallaan, betonilla, muovi- ja elektroniikkajätteillä sekä kemikaaleilla maat ja meret. 

Maapallo tuhoutuu ihmiskeskeisyyteen. Ihminen on kaiken mitta. Kaikki kuuluu ihmisille, ihminen omistaa kaiken. Aikamme tabu on ihmisten lukumäärä. Ääneen ei saa sanoa, että ihmisiä on liikaa. Ihmiskunta pilaa ilmaston ja täyttää roinallaan, betonilla, muovi- ja elektroniikkajätteillä sekä kemikaaleilla maat ja meret.

Kaupungit ovat maapallon syöpäkasvaimia, jotka ulottavat lonkeronsa joka puolelle (tämän opin ympäristönsuojelun emeritusprofessori Pekka Nuortevalta kauan sitten!) Elämme ympäristölle tuhoisaa uutta aikakautta, antroposeenia.

Pelastavatko aikamme nuoret maapallon? Nyt työelämään nouseva suomalainen Z-sukupolvi ei kuitenkaan tällaisia merkkejä ole näyttänyt. Sieltä ei ole noussut merkittäviä nuoria ympäristövaikuttajia. Merkittävin liikehdintä on liittynyt ilmastonmuutokseen, ruotsalaisen Greta Thunbergin esimerkistä nousseisiin koululakkoihin, jotka nekään eivät ole saavuttaneet suurta suosiota omassa maassamme. Viimeistään korona tukahdutti tämänkin liikehdinnän ja siitä uutisoinnin.

Onko niin, että tämän päivän lukiolaiset panostavat uraansa eivätkä vaaranna tulevaisuuttaan tuhlaamalla aikaansa mielenosoituksissa seisoskeluun vaan menevät kiltisti kouluunsa? Vaikuttavatko he somessa?

Kysyin omilta nuoriltani, onko somessa nuoria ympäristövaikuttajia, jotka kirjoittaisivat siellä eläinten oikeuksista tai puhuisivat luonnon puolesta. Vastaus oli, ettei ole, koska kaikkihan kannattavat jossain määrin eläinten oikeuksia ja ympäristönsuojelua, ei niistä tarvitse erikseen huutaa.

Tästä olen kyllä eri mieltä. Ympäristön, luonnon ja eläinten puolesta pitää huutaa! Äänioikeudettomat eivät voi puolustaa itseään, meidän ihmisten on tehtävä se. Joka päivä, jotta maailma olisi tulevaisuudessa edes hieman yhdenvertaisempi, oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi myös eläimille ja luonnolle. Nuortenkin kannattaa muistaa, että valtaa ei ole koskaan annettu nuorille; nuorten on se itse otettava, jokaisen sukupolven.

Leena Vilkka

Kirjoittaja on ympäristöfilosofian dosentti ja Helsingin NNKY:n toiminnanjohtaja.

Kolumnista voi keskustella 25.1. klo 23:00 asti.

Lue seuraavaksi