1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. orkesteritoiminta

Meri-Lapin kunnnat myötämielisiä yhteiselle nuorten orkesteritoiminnalle – alueellisuus kasvattaisi valtionosuuksia

Tornio haluaa muiden kuntien osallistuvan yhteistyössä myös Laivakankaan hevosurheilukeskuksen ylläpitämiseen.

orkesteritoiminta
Kemin kaupunginorkesterin harjoitukset
Yle Perämeri

Meri-Lapin kunnat ovat suhtautuneet myönteisesti Kemin esitykseen nuorten orkesteritoiminnan rahoittamisesta. Simon, Keminmaan, Tervolan ja Tornion hallitukset ovat näyttäneet ehdotukselle vihreää valoa.

Tornio on kuitenkin edellyttänyt, että vastaava yhteistyömalli toteutuu samassa aikataulussa Laivakankaan hevosurheilukeskuksen ylläpitämiseksi. Tornio aikoo nyt lähettää seudun kunnille esityksen yhteistyömallista.

Nuorten orkesteritoiminta sisältäisi mestari-kisälli koulutuksen kaikille musiikkiopistossa opiskelevillle lapsille ja nuorille ja antaisi heille mahdollisuudet kehittyä, päästä konsertteihin solisteiksi ja saada henkilökohtaista opetusta ja ohjausta.

Tornion vuosikustannukset toiminnasta olisivat 12 500 euroa, Keminmaan reilu 6 000 euroa ja Simon sekä Tervolan hieman yli 3000 euroa.

Kemin kaupunginorkesterin intendentti Ville Mankkinen sanoo, että orkesterin alueellinen toiminta mahdollistaisi myös valtionosuuksien kasvattamisen.

Mankkisen mukaan valtionosuusjärjestelmään on tullut uudistus, jonka mukaan orkesteritoimintaan voi saada 60 prosenttia valtionosuutta, mikäli toiminnasta vähintään neljännes on alueellista.

– Tämähän antaisi ihan fantastisen väylän saada lisää rahaa valtiolta tänne alueelle.

Lue seuraavaksi