1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Matkustusrajoitukset

Hallitus yrittää pysäyttää ärhäkän koronamuunnoksen Suomen rajalle – Rajavartiolaitos: Rajaliikenne vähenisi alle puoleen nykyisestä

Muutos näkyisi voimakkaasti esimerkiksi Viron-liikenteessä. Rakennustyöntekijät jäisivät rajan taakse.

Matkustusrajoitukset
MAtkustajaa neuvotaan lentokentällä.
FINENTRY.fi-palvelu otettiin käyttöön Helsingin satamissa sekä Helsinki-Vantaan lentokentällä tammikuun alkupuolella. Palvelun avulla Suomeen matkaa suunnitteleva saa ajankohtaiset toimintaohjeet sekä tilannekohtaisen ohjauksen koronanäytteenottoon. Markku Ulander / Lehtikuva

Hallitus neuvottelee huomenna perjantaina, miten Britanniasta lähtenyt tehokkaasti leviävä koronavirusmuunnos torjutaan.

Tavoite on estää koronatartuntojen kulkeutuminen Suomeen. Esimerkiksi Britanniassa ärhäkkä virustyyppi on jo suuressa osassa maata vallitseva kanta, ja moni Euroopan maa ennakoi sen ohittavan alkuperäisen virustyypin maaliskuussa.

Hallitus miettii myös, mitä rajoituksia kotimaahan asetetaan, jos virus alkaa levitä voimakkaasti maan sisällä. Perjantaina pohditaan esimerkiksi, pitääkö etäopetusta lisätä ja onko nyt oikea aika avata lasten harrastuksia.

Ylen tietojen mukaan rajoitukset eivät olisi pysyviä: 4–5 viikkoa voisi riittää.

Suomessa muuntovirusta on havaittu tähän mennessä 86 tapausta. Tartunnan saaneet ovat THL:n mukaan pääosin matkustajia ja heidän lähipiiriään.

Vain yhteiskunnan kannalta olennaisimmat matkat jatkuisivat

Hallitus pyrkii vähentämään matkustamista niin paljon, että kaikki matkustajat pystytään testaamaan tai asettamaan karanteeniin. Rajoitukset olisivat tilapäisiä.

Rajavartiolaitos on selvittänyt sisäministeriölle, mitä toimia rajoilla tehtäisiin, jotta maahantulo vähenee.

– Jotta päästään liikennevirtoihin, joita terveysviranomaiset pystyvät hallitsemaan, näyttää siltä, että työmatkaliikenne joudutaan rajaamaan huoltovarmuuden ja yhteiskunnan kannalta kriittisiin aloihin, rajatarkastusyksikön päällikkö Tuomas Laosmaa sanoo.

Rajatarkastuksia Tornio-Haaparanta rajalla
Viime keväänä matkustusta rajoitettiin myös Tornion ja Haaparannan välillä. Hallitus neuvottelee perjantaina, pitääkö matkustusta taas rajoittaa tehokkaasti leviävän virustyypin takia.Antti Ullakko / Yle

Samalla jouduttaisiin rajoittamaan myös rajayhteisöjen, esimerkiksi Tornion ja Haaparannan, vapaata liikkumista valtakunnanrajan yli.

– Karkea arvio on, että rajoitukset voivat vähentää liikennettä 50–70 prosenttia joillakin rajanylityspaikoilla.

Helsingin sataman ja Tornion rajaliikenne hiljenisi

Rajoitukset osuisivat kovimmin vilkkaille rajanylityspaikoille, kuten Helsingin satamaan ja Tornioon.

Viron-rajalla ylityksiä on viikoittain 32 000. Tornion ja Haaparannan välillä rajanylityksiä on 113 000–115 000 viikoittain. Virosta monet tulevat Suomeen sunnuntaina ja palaavat Viroon perjantaina. Torniossa taas yhdet ja samat ihmiset ylittävät rajan useasti viikon aikana.

Länsirajalla ihmisten liikkumisen rajoittaminen on kuitenkin poliittisesti vaikea kysymys, sillä esimerkiksi Länsi-Pohjassa on kautta aikojen eletty kaksoiskaupungissa: Lapissa rajan molemmin puolin käydään töissä, ostoksilla ja sukuloimassa.

Siksi rajalla pyritään nyt testaamaan kaikki vapaaehtoiset. Massatestaukset aloitetaan Torniossa maanantaina.

Hallituspuolueissa vallitsee kuitenkin yksimielisyys siitä, että muuntoviruksen pysäyttäminen vaatii rajoituksia. Sekä Pohjois-Ruotsissa että Virossa koronatartuntojen ilmaantuvuus on ollut viimeisen kahden viikon aikana Suomeen verrattuna kymmenkertainen.

Rajoitusten sisällöstä ei kuitenkaan ole vielä sovittu, vaan neuvottelu käydään huomenna. Rajaliikenteen rajoittaminen on koko ajan ollut hallitukselle hankalaa, koska erityisesti keskusta ja RKP eivät haluaisi estää matkustamista.

Lentomatkustajia Helsinki-Vantaan lentokentällä.
Lentoasemilla testiin ovat päässeet kaikki vapaaehtoiset, mutta Ruotsin rajalla massatestaukset alkoivat keskiviikkona. Markku Ulander / Lehtikuva

Rakennustyöntekijät jäisivät rajan taakse

Matkustusrajoitukset vaikuttaisivat aloihin, joilla on paljon ulkomaista työvoimaa tai joilla matkustetaan paljon. Rajavartiolaitoksella arvioidaan, että esimerkiksi siivoojia, kaupan työntekijöitä ja rakennustyöntekijöitä ei pääsisi Suomeen. Rakennuksilla olevasta työvoimasta 20 prosenttia tulee ulkomailta. Myös tavalliset työmatkat päättyisivät.

Suomelle elintärkeät työntekijät kuten terveydenhuoltohenkilökunta tai huoltovarmuuteen liittyvät henkilöt kuitenkin voisivat edelleen tulla Suomeen. Huoltovarmuuden kannalta olennaisia aloja ovat esimerkiksi ydinvoimaloiden huolto sekä ruoka- ja lääkekuljetukset.

Suomalaiset ja oleskeluluvalla liikkuvat saisivat edelleen tulla maahan

Työ- ja elinkeinoministeriö tekee parhaillaan hallitukselle vaikutusarvioita siitä, miten eri alojen rajoitukset vaikuttaisivat Suomeen. Myös listaa siitä, mitkä alat ovat Suomen kannalta kriittisiä (siirryt toiseen palveluun), tarkastellaan.

Eri alojen listaaminen on tasapainottelua talouden ja terveyden välillä: muuntovirusmutaation tulo Suomeen halutaan estää, mutta yhteiskunnan on pyörittävä.

Suomen oleskeluluvalla liikkuvat henkilöt saisivat edelleen tulla maahan, samoin opiskelijat. Myös välttämättömien perheasioiden takia voisi edelleen matkustaa.

Tällä hetkellä eniten huolta aiheuttavat maarajat. Lentokentillä tulijoita on testattu jo pitkään, mutta maarajoilla ihmiset ovat päässeet liikkumaan vapaasti.

Ruotsista ja Virosta saa tällä hetkellä käydä Suomessa töissä ilman karanteenia.

Aiheesta voi keskustella perjantaihin kello 23 asti

Juttuun korjattu 21.1.2021 kello 18.23 Tornion massatestausten aloittamispäiväksi maanantai. Alun perin jutussa luki virheellisesti, että ne olisivat alkaneet keskiviikkona.

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Lue seuraavaksi