Hyppää sisältöön

Kaustislaisveljesten pitkä vankeustuomio Jami-Petteri Klemolan taposta jää voimaan

Sekä veljekset että syyttäjä tyytyivät tuomioon.

Oikeudenkäynti Pohjanmaan käräjäoikeudessa Kokkolassa alkoi 11.12.. Media seurasi oikeudenkäyntiä videokuvan välityksellä. Kuva: Ville Viitamäki / Yle

Kaustislaisveljesten joulukuussa saama pitkä vankeustuomio Jami-Petteri Klemolan taposta jää voimaan.

Veljekset eivät valittaneet Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Myöskään syyttäjä ei ole valittanut hoviin.

Pohjanmaan käräjäoikeudesta kerrotaankin, että tuomio on lainvoimainen.

Toni Johannes Nykänen ja Ville Matias Nykänen saivat joulukuussa yli 10 ja puolen vuoden vankeustuomion surmasta, joka käräjäoikeuden mukaan oli tapon ja murhan rajamailla.

Henkirikos tapahtui yksityisasunnossa kesällä Kaustisella. 21-vuotias Klemola surmattiin kuristamalla. Ruumis yritettiin hävittää polttamalla ja upottamalla jokeen.

Veljeksistä nuorempi myönsi tappaneensa uhrin, mutta kiisti murhan. Isoveli kiisti sekä murhan että tapon. Kuitenkin käräjäoikeus katsoi, että veljesten yhdessä toimimista tukivat muun muassa todistajalausunnot ja isoveljen motiivi.

Käräjäoikeuden mukaan surmaa edeltävät tapahtumat ja ruumiin hävittämiseen liittyvät yksityiskohdat veivät tapauksen murhan ja tapon rajamaille.

Oikeus ei löytänyt lopulta riittävää näyttöä vakaasta harkinnasta.

Lue myös: