Hyppää sisältöön

Järki ei riitä, kun yrittää ymmärtää salaliittoväkeä: "He uskovat taistelevansa hyvän asian puolesta", sanoo asiaa seuraava toimittaja

Toimittaja Petri Jääskeläinen ja tutkijatohtori Eliisa Vainikka keskutelivat verkon salaliittoteorioiden ja journalismin suhteesta Viimeinen sana -ohjelmassa.

Petri Jääskeläinen ja Eliisa Vainikka,

Kun salaliittoteorioiden ja valheiden villitsemä väkijoukko valtasi Yhdysvaltain kongressitalon loppiaisena, aika moni suomalaistoimittaja yllättyi. Petri Jääskeläinen ei.

– Kaikki toimittajat, jotka ovat seuranneet [Qanon-salaliittoa] ja liikkuneet noissa piireissä, ovat kuulleet saman: "Trump on auttanut meitä, nyt me autamme Trumpia. Me tulemme Trumpin tueksi," Jääskeläinen sanoo Ylen Viimeinen sana -ohjelmassa.

Voit katsoa ohjelman klikkaamalla tämän jutun pääkuvaa.

Qanon on salaliittojen rypäs, jonka mukaan "pahantahtoinen eliitti ohjailee maailman tapahtumia, orjuuttaa lapsia ja on nyttemmin vastuussa myös pandemiasta", kuten Ylen Valheenpaljastaja-blogissa kirjoitetaan. Yhdysvaltojen entisellä presidentillä Donald Trumpilla on teoriassa keskeinen rooli, ja siksi Trumpin tappio vaaleissa olikin teorian kannattajille takaisku.

Vapaa toimittaja Jääskeläinen on seurannut netin salaliittoja vuosien ajan ja kirjoittanut Qanon-salaliitosta esimerkiksi Seura-lehteen (siirryt toiseen palveluun). Hän on muun muassa haastatellut useita olemattomiin salaliittoihin uskovia suomalaisia. Porukassa on erilaisia ihmisiä: on niitä, jotka haluavat johtaa muita harhaan tai höynäyttää näitä, mutta myös niitä, jotka vilpittömästi uskovat asiaansa.

– He uskovat vilpittömästi taistelevansa hyvän asian puolesta. Samalla tavalla kuin me mediassa paljastamme epäkohtia ja panemme rötösherrat kuriin, niin he tekevät sitä omissa vastamedioissaan, omista lähtökohdistaan, Jääskeläinen sanoo.

Sanottava verhotaan piilomerkityksiin ja ironiaan

Jääskeläinen keskusteli salaliittojen ja perinteisen median suhteesta Viimeisessä sanassa tutkijatohtori Eliisa Vainikan kanssa. Vainikka on tutkinut verkon keskustelukulttuuria, muun muassa kuvalautoja.

Vainikan mukaan verkkokeskusteluihin syntyy omalaatuisia kulttuureja, joiden seuraaminen voi olla ulkopuolisille, esimerkiksi toimittajille, liki mahdotonta. Toimittajat suhtautuvat haastateltavien lausuntoihin useimmiten tosiasiaväitteinä, mutta verkkoyhteisöjen kielenkäytössä sanottava verhotaan usein piilomerkityksiin tai ironiaan.

Vainikan mukaan verkkokeskustelujen nimettömyys helpottaa vihaan tai katkeruuteen perustuvien liikkeiden tai salaliittoteorioiden muodostumista, mutta ei ole niiden juurisyy.

– Haluan puolustaa anonyymiutta, hän sanoo.

– Se mahdollistaa esimerkiksi tietovuodot ja sananvapauden siinä mielessä, että ihmiset voivat suojatummin sanoa asioitaan tai tuoda identiteettinsä eri puolia esiin.

Salaliittoteorioissa on kyse uskosta, ei faktoista

Jääskeläisen mukaan salaliittojen käsittelyä journalistisessa mediassa vaikeuttaa myös se, että niitä lähestytään totuuden kautta, vaikka kyse on uskosta. Ilmiön ymmärtämiseksi ei ole niinkään tarpeellista tietää, onko henkilön uskomus totta (kun se ei ilmiselvästi ole), vaan miten uskomusjärjestelmä toimii ja miksi hän uskoo siihen.

Perinteisellä medialla voi olla roolinsa myös salaliittoteorioiden leviämisessä. Salaliittoteorioihin uskovat ihmiset eivät elä omassa mediatodellisuudessaan, vaan kuluttavat perinteistä mediaa valikoiden, sanoo Jääskeläinen.

Perinteinen media voi myös, tahtoen tai tahtomattaan, pönkittää salaliittoteorioita tai antaa niille häivähdyksen uskottavuutta. Yhdysvalloissa Qanon-aktivistit ja salaliittoon liittyvät ajatukset ovat saaneet tilaa esimerkiksi kaapelitelevisiossa.

Suomessa esimerkit ovat harvemmat, mutta yhden tällaisen Jääskeläinen muistaa. TV-kanava Alfa-tv:n keskusteluohjelmassa suomalaista Qanon-aktivistia haastateltiin riippumattoman asiantuntijan roolissa.

.
.