1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lintuinfluenssa

Suomesta löytyi ensi kertaa herkästi tarttuvaa lintuinfluenssan tyyppiä – nyt kartanon isäntä joutuu lopettamaan fasaaninsa

Ruokaviraston mukaan tauti on levinnyt Suomeen luultavasti muuttolintujen kantamana.

lintuinfluenssa
Kukkofasaani
Kymmenet kuolleet fasaanit herättivät epäilyksen lintuinfluenssasta Janakkalassa. Arkistokuva.Timo Sihvonen / Yle

Heikki Sauvala joutui keskeyttämään Sauvalan kartanon liiketoiminnan kesken jahtikauden. Janakkalalaisen tilan luontoon istutetuista fasaaneista löytyi Euroopassa leviävää H5N8-tyypin lintuinfluenssaa, jota ei ole tavattu Suomessa aiemmin. Virus tappaa lintuja herkästi.

Kesäisin Sauvalan tilalta päästetään luontoon noin 20 000 fasaaninpoikasta syksyn ja talven jahteja varten. Koska lintuinfluenssaa on todettu luonnonvaraisissa fasaaneissa, lintuja ei ole määrätty lopettavaksi.

Kartanon isäntä kuitenkin päätti omatoimisesti, että lintukanta hävitetään.

– Keskeytyimme liiketoiminnan, vaikkei sitä ole vaadittu. Pienellä alueella on nyt satoja lintuja lopetettavana, arvioi fasaanijahdissa ollut Heikki Sauvala Ylelle.

Kymmeniä kuolleita lintuja

Ensimmäiset merkit taudista havaittiin viikonloppuna. Alueelta löytyi kymmeniä kuolleita fasaaneja, mikä on selvästi poikkeavaa. Ruokaviraston tutkimukset varmistivat kuolemien syyksi lintuinfluenssan.

Tauti on todennäköisesti tullut Janakkalaan muualta Euroopasta.

– Kun vertailemme Euroopasta löytyneitä viruksia, on todennäköistä, että ne ovat tulleet Etelä-Venäjän ja Kaukasuksen alueelta, sanoo Ruokaviraston eläintautien valvonnan yksikönjohtaja Sirpa Kiviruusu.

Heikki Sauvala uskoo viruksen tulleen kotkien tai vesilintujen mukana.

– Meidän fasaanit ovat paikallisia. Ne eivät ole tautia tuoneet.

Koska lintujen lopettamista ei ole määrätty, pelkää Sauvala jäävänsä ilman korvauksia. Hän arvioi tilan menettävän 100 000–300 000 euroa.

Jahdeilla on pitkä perinne Sauvalan tilalla. Hämeen Sanomien mukaan (siirryt toiseen palveluun) (tilaajille) 70 prosenttia tilan tienesteistä tulee jahdeista, joissa metsästetään enimmäkseen fasaaneja.

Tautia luultavasti muuallakin Suomessa

H5N8-tyypin lintuinfluenssaa on löydetty muualla Euroopassa sekä luonnonvaraisista linnuista että siipikarjasta syksyn ja alkuvuoden aikana. Viimeksi Suomesta löydettiin lintuinfluenssaa merikotkasta keväällä 2018.

Ruokaviraston Sirpa Kiviruusu pitää uutta tautilöydöstä merkittävänä.

– Lintuinfluenssa on vakavimpia eläintautejamme, ja se on ennen kaikkea siipikarjalle erittäin vaarallinen. Jos tauti pääsee leviämään karjatiloille, olisi sillä isoja taloudellisia vaikutuksia.

Kiviruusun mukaan on todennäköistä, että tautia esiintyy jo muuallakin Suomessa, vaikka sitä on havaittu vasta Kanta-Hämeessä. Ruokavirasto pohtii parhaillaan toimenpiteitä Janakkalan tartuntojen leviämisen estämiseksi.

– Todennäköisesti perustamme alueellisen vyöhykkeen, jonka sisällä lintuja tutkitaan tarkemmin ja siipikarjaan kuuluvien lintujen ja niistä saatavien tuotteiden vieminen alueelta ulos on kielletty.

Vyöhykkeen kokoa ei ole vielä määritelty, mutta se on lähtökohtaisesti 10 kilometriä suuntaansa. Sirpa Kiviruusun mukaan alueella ei ole isoja siipikarjatiloja.

Ruokavirasto muistuttaa, että tartuntojen estämiseksi siipikarja ja kaikki kotieläiminä pidettävät linnut tulisi pitää sisällä tai suojata kosketukselta luonnonvaraisiin lintuihin.

Euroopassa todetun H5N8-tyypin lintuinfluenssan ei tiedetä koskaan tarttuneen ihmiseen.

Taudin löytymisestä Sauvalan tilalta uutisoi ensimmäisenä Janakkalan Sanomat (siirryt toiseen palveluun) (tilaajille).

Päivitetty 25.1.2021 klo 16.30: Jutussa ennakkotietona mainittu alueellinen rajoitusvyöhyke on perustettu ja lisätietoa (aluekartat ja toimintaohjeet) löytyvät Ruokaviraston sivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Lue seuraavaksi