1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. murhayritykset

Hämeenlinnassa päiväkodin pihalla tehty murhan yritys johti pitkään vankeusrangaistukseen

Mies yritti tappaa naisen, joka oli hakemassa pariskunnan yhteistä lasta päiväkodista.

murhayritykset
Kanta-Hämeen käräjäoikeuden sisäänkäynti.
Nina Keski-Korpela / Yle

Hämeenlinnassa päiväkodin pihalla marraskuussa tehty murhan yritys toi tekijälle pitkän vankeusrangaistuksen. Kanta-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut miehen seitsemän vuoden ehdottomaan vankeuteen. Lisäksi mies joutuu maksamaan uhrille yli 13 000 euroa erilaisia korvauksia. Lisäksi mies todettiin syylliseksi laittomaan uhkaukseen ja rattijuopumukseen.

Tuomion mukaan rikos on tehty vakaasti harkiten ja erityisen raa'alla tavalla. Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Mies oli ollut Pollentiellä sijaitsevan päiväkodin pihalla odottamassa. Nainen oli menossa kohti päiväkodin ulko-ovea, kun syytetty juoksi hänen eteensä.

Nainen lähti juoksemaan ja kaatui päiväkodin pihalle. Mies löi naista puukolla 12 kertaa ylävartaloon sanoen samalla tappavansa naisen. Sitten mies pakeni paikalta ja naisen onnistui soittaa hätäkeskukseen päästen sairaalahoitoon.

Poliisi otti miehen myöhemmin kiinni tämän kotoa.

Mies passitettiin suorittamaan rangaistustaan Kylmäkosken vankilaan, jos hän tyytyy ratkaisuun tai kunnes rangaistuksen täytäntöönpano alkaa. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, vaan siihen voi hakea muutosta valittamalla hovioikeuteen tai ennakkopäätösvalituksella korkeimmalta oikeudelta.

Lue seuraavaksi