1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Loppi

Lopen kunta nosti henkilöstön hyvinvoinnin määrärahaa

Kunta haluaa tällä tavalla kiittää työntekijöitään korona-aikana tehdystä hyvästä työstä.

Loppi
Lopen kunnantalo.
Kunnanhallituksen päätös määrärahan nostamisesta oli yksimielinen.Petteri Bülow / Yle

Lopen kunta haluaa panostaa henkilöstönsä työhyvinvointiin. Kunnanhallitus päätti tällä viikolla yksimielisesti esittää valtuustolle, että kunnan työntekijöiden työhyvinvointiin varattu määrärahaa nostetaan tänä vuonna 20 000 eurosta 40 000 euroon.

Näin kunta haluaa kiittää työntekijöitään hyvästä työstä koronapandemian aikana.

Kunnan henkilöstö on joutunut viime vuoden maaliskuusta lähtien työskentelemään koronapandemian aiheuttamissa haasteellisissa oloissa. Työssä on jouduttu joustamaan ja venymään poikkeuksellisella tavalla.

Lisäksi yhteisiä virkistyshetkiä kuten työhyvinvointitapahtumia ja henkilöstön pikkujoulut jouduttiin perumaan, perusteli kunnanhallitus päätöstään.

Lue seuraavaksi