1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. valtatiet

Ohituskaistojen ja eritasoliittymien rakentaminen alkaa kesällä valtatiellä Seinäjoen ja Lapuan välillä

Ensimmäisen vaiheen rakennustöitä varten on valtuus käyttää 25 miljoonaa euroa. Valmista pitäisi olla vuoden 2022 lopulla.

Valtatiet
Atrian Nurmon tehtaan liittymä
Ensimmäisen vaiheen rakennustöihin kuuluu muun muassa Atrian eritasoliittymän parantaminen nykyistä turvallisemmaksi.Tuomo Rintamaa/Yle

Pitkään odotettu valtatie 19:n parantaminen (siirryt toiseen palveluun) Seinäjoen ja Lapuan välillä alkaa mitä todennäköisemmin tänä vuonna.

Rahoitus on ensimmäiselle vaiheelle olemassa, ja Väylävirasto tähtää tarjousten pyyntöön maaliskuussa. Kesällä jo rakennetaan.

– Suunnittelu on edennyt hyvin. Urakkatarjouspyynnöt pitäisi saada liikkeelle maaliskuun alussa. Jos kaikki oikein hyvin menee, maastotyöt alkavat viimeistään loppukesällä, arvioi projektipäällikkö Pasi Kivioja Väylävirastosta.

Isoja parannuksia niin Seinäjoella kuin Lapualla

Ensimmäisessä vaiheessa tieosuudelle aiotaan tehdä kaksi ohituskaistaa, toinen Seinäjoen ja toinen Lapuan päähän. Molemmat ohituskaistat on suunniteltu vajaan kolmen kilometrin pituisiksi.

Atrian eritasoliittymää parannetaan, ja Lapuan päässä Muurimäentien kohdalle rakennetaan uusi eritasoliittymä.

Lisäksi Hipintien ja Jouttikallion teollisuusalueen tasoliittymiä parannetaan.

– Niille rakennetaan porrastetut liittymät lisäämään turvallisuutta.

Noin 25 miljoonalla töitä paikallisillekin

Väylävirastolla on valtuus käyttää ensimmäisen vaiheen rakentamiseen 25 miljoonaa euroa.

Pasi Kivioja arvelee, että ensimmäisen vaiheen työt ovat valmiina vuoden 2022 lopulla, vaikka myöntääkin aikataulun olevan tiukka.

Kivioja uskoo, että tierakentaminen tuo työtä myös paikallisille.

– Toki emme tiedä vielä urakoijia, mutta huomattavista työmääristä on kyse, kun tehdään kokonaan uusi silta, ja maanrakennustöitä on paljon, samoin kuin päällystystöitä.

Nelikaistaiselle tielle suunnittelurahaa

Pitkän ajan suunnitelmissa on saada Seinäjoen ja Lapuan välille kokonaan nelikaistainen tieyhteys. Koska se valmistuu, sitä Pasi Kivioja ei uskalla lähteä arvuuttelemaan.

– Paikallisena toivon, että mahdollisimman pian.

Nelikaistaisen tieosuuden suunnitteluun on saatu lähivuosille 600 000 euron määräraha, kerrotaan Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksesta.

Liikennemäärät kasvussa

Valtatie 19:n liikennemäärät kasvavat nopeasti. Väyläviraston laskelmien mukaan Seinäjoen ja Lapuan välillä liikkuu noin 9 300 – 12 800 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Liikennemäärä on kasvamaan päin, koska Seinäjoki ja Lapua kehittävät voimakkaasti maankäyttöään valtatien läheisyydessä.