1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kantelut

Uudenmaan tulevaisuutta ohjaavasta kaavasta 35 valitusta: tyytymättömyyttä kuntien mahdollisuuteen vaikuttaa ostoskeskuksien sijoittumiseen ja Helsingissä Vartiosaaren tilanteeseen

Hallinto-oikeus määräsi perjantaina Uusimaakaava 2050:n täytäntöönpanokieltoon oikeuskäsittelyn ajaksi.

kantelut
Uusimaan kartta
Yle

Uudenmaan aluetta pitkälle tulevaisuuteen luotaavasta kaavasta on tehty yhteensä 35 valitusta Helsingin hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus määräsi perjantaina Uusimaakaava 2050:n täytäntöönpanokieltoon oikeuskäsittelyn ajaksi.

Kaava koostuu Helsingin seudun sekä Länsi- ja Itä-Uudenmaan maakuntakaavoista.

Kaikkia alueita koskevan valituksen on tehnyt muun muassa Uudenmaan ely-keskus, jonka valitus liittyy kaupan ratkaisuun. Tämä osa kaavassa säätelee sitä, kuinka itsenäisesti kunnat voivat päättää uusien kauppakeskusten ja ostoskeskittymien rakentamisesta sekä nykyisten kehittämisestä.

Uudenmaan liitto on halunnut uudessa kaavassa jättää nykyistä enemmän päätäntävaltaa kunnille.

Helsingin alueella valituksia on tullut muun muassa Vartiosaaren osalta. Niiden takana ovat Museovirasto ja Laajasalo Degerö Seura ry.

Uusi kaava säilyttäisi saaren kulttuuriympäristömerkinnän ja se pysyisi virkistyskäytössä. Samalla se sallisi kaupungin tehdä saarelle suunnitelmia nykyistä vapaammin, jolloin myös asuinrakentaminen olisi mahdollista.

Vartiosaaren rakentaminen on ollut pitkään kiistan aiheena Helsingissä.

Uudenmaanliiton maakuntahallitus antaa tänään, maanantaina lausunnon asiaan liittyen hallinto-oikeudelle.

Lue myös:

Uuden itäisen ratayhteyden suunnittelua jatketaan Kouvolan kautta – hankeyhtiön perustamisesta neuvotellaan

Jättimäiset raideinvestoinnit etenevät Helsingissä, vaikka satojen miljoonien budjetit paukkuvat – liikenneinsinööri: "Olemme toki yrittäneet oppia"

Yksi Suomen hienoimmista kansallismaisemista muuttuu pysyvästi Pasilan pilvenpiirtäjien myötä – maabrändäyksessä tornit menivät tosin jo muodista

Museovirastolle rukkaset: Olympiastadionin kylkeen saa rakentaa uuden jättiareenan – tulossa jäähalli, työpaikkoja ja asumista

Syntyvyys Uudellamaalla kääntyi nousuun ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen – HUS: Koronan vaikutuksia on ennenaikaista arvioida

Lue seuraavaksi