1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. harrastukset

Kaksi kuntaa Kanta-Hämeestä sai valtionavustusta nuorten harrastustoimintaan

Avustuksella järjestetään ohjattua harrastustoimintaa yli 8 000 lapselle ja nuorelle.

harrastukset
Läheltä
Valtionavustusta kantahämeeseen tuli yhteensä 160 000 euroa. Yle

Forssa ja Hämeenlinna voivat tänä keväänä tarjota peruskoululaisille entistä enemmän ilmaisia harrastuksia maksutta. Nämä kaksi kuntaa Kanta-Hämeestä saivat opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää valtionavustuksen peruskoululaisten maksuttomiin harrastuksiin.

Forssa sai 40 000 euroa avustusta. Sen avulla tarjotaan Forssan, Jokioisten ja Tammelan lapsille ja nuorille mahdollisutta osallistua ohjattuun harrastukseen kerran viikossa. Harrastuksissa huomioidaan koulukyselyn toiveet, seudullinen seurojen lajitarjonta sekä monipuolisuus. Hanke koskee yli 2 000 lasta.

Hämeenlinnassa puolestaan harrastustoimintaa tarjotaan peruskouluikäisille lapsille ja nuorille lähipalveluina kouluissa tai niiden lähistöllä 120 000 euron avustuksen turvin. Harrastus ihan lähellä -toimintaa järjestetään Hämeenlinnan kaikissa kouluissa yli 6 000 oppilaalle.

Lue lisää:

Hämeenlinnan kaupunki järjestää valtionavustuksella harrastuksia lapsille ja nuorille

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi