1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tartuntataudit

Rakennustyömaita suljettu Sipoossa sekä Espoon metrotyömaalla, koronavirustartuntojen vuoksi

Sipoon sivistyskeskuksen Nikkilän Sydämen laajennustyömaan, sekä Espoon Kivenlahden metrotyömaan rakennustyöt on keskeytetty laajan koronatartuntaryppään takia.

Kivenlahden metroaseman rakennustyöt ovat keskeytyneet. Kuva: Kristiina Lehto / Yle

Sipoon työmaan kaikki 42 työntekijää päädyttiin testaamaan, kun yhdellä työntekijällä todettiin viime viikolla koronatartunta. Testeissä koronatartunta löytyi lopulta 11 työntekijällä ja työt Nikkilässä keskeytettiin, 14 vuorokauden karanteenin ajaksi. Sulku tapahtui perjantaina työpäivän aikana, terveysviranomaisten toimesta.

Positiivisista koronatesteistä ei löytynyt muuntovirusta.

Niin ikään Kivenlahden metrotyömaalla on todettu useilla henkilöillä koronavirustartuntoja. Tartuntaketjun selvitysprosessi on käynnissä ja mahdollisesti altistuneet henkilöt on ohjattu omaehtoiseen karanteeniin. Kaikki työmaan työntekijät on ohjattu koronatesteihin.

Kivenlahden työmaan työt on keskeytetty kahden päivän ajaksi, jonka aikana työmaalla tehdään tehostettu siivous. Työt jatkuvat aikaisintaan keskiviikkona 27.1.2021. Työmaalla on toistaiseksi maskipakko.

– Korostamme jatkuvasti, että sairaana ei saa tulla töihin, ja jos on koronaan viittaavia oireita, tulee hakeutua heti koronatestiin, Skanska Infra Oy:n aluejohtaja Pekka Räsänen kertoo tiedotteessa.