1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Saksa

Kun aamuradio kertoo taas tuhannesta uudesta kuolemasta, mitä pitäisi tuntea? Saksa opettelee suremaan pandemian uhreja

Arkea maailmalta: Saksan johtoa vaaditaan huomioimaan yli 50 000 kuollutta, kirjoittaa Ylen Eurooppa-kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen.

Saksa
Kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen.
Antti Haanpää / Yle, kuvankäsittely Harri Vähäkangas / Yle

BERLIINI Vuosi sitten maaliskuussa Eurooppa heräsi kriisiin toden teolla, kun Italiasta alkoi tulla videokuvaa koronakuolleita kuljettavasta sotilasajoneuvojen letkasta.

Bergamon hautausmaat eivät pystyneet enää ottamaan kaikkia vastaan. Kuolleita piti viedä muualle armeijan avulla.

Kun video julkaistiin, Italiassa raportoitiin silloinen ennätysmäärä koronaan liittyviä kuolleita, noin viisisataa päivässä.

Takana on vuosi pandemiaa. Nyt viisisataa kuollutta päivässä on Saksassa luku, jota pidetään maltillisena.

Ruumisarkku matkalla krematorion uuniin poltettavaksi.
Saksa on joutunut alkuvuodesta kohtaamaan uudenlaisia kuvia koronakuolemien ruuhkauttamista krematorioista. Kuva on Meissenistä itäisestä Saksasta.Jens Schlueter / AFP

Viime viikkoina Saksassa on raportoitu useina päivinä yli tuhat koronaan liittyvää kuolemaa vuorokauden sisällä.

Saksa elää nyt pandemian pahimpia viikkoja. Yhteiskunta on lähes täydessä sulussa.

Aamuradiosta osaa odottaa päivän lukua. Yli tuhannen päivät hätkähdyttävät eri tavalla, vaikka muinakin päivinä kuolleita raportoidaan satoja.

Tuhat on kolme matkustajakoneellista ihmisiä, kuuluu yleinen vertaus. Kaikkiaan koronaan liittyviä kuolemia on yli 50 000.

Saksassa kansakunnalla alkaa olla pala kurkussa. Saksan johdolta kysytään suoraan, miksei kuolleista puhuta enemmän. Miksei heitä muisteta näkyvämmin.

Liittokansleri Angela Merkel sanoi viime viikon torstaina – jälleen yhtenä yli tuhannen koronakuoleman päivänä – että asiasta pitää puhua enemmän.

– Kyse ei ole vain luvuista. Kyse on ihmisistä, jotka ovat kuolleet yksinäisyydessä. Kohtaloista. Perheistä, jotka surevat, Merkel sanoi lehdistötilaisuudessa.

Saksalainen poliisi pysättämässä autoilijoita.
Saksassa on asetettu liikkumisrajoituksia alueilla, joissa on erityisen paha koronatilanne. Kuva on Saksin osavaltiosta.Sebastian Kahnert / AFP

Saksalaiset ovat kansakunta, joka ei osaa surra. Näin väitti tunnettu psykoanalyytikkopari Margarete ja Alexander Mitscherlich klassikkoteoksessaan Kyvyttömyys surra.

Kirja käsittelee natsiajan ja toisen maailmansodan kokeneiden saksalaisten sukupolvea, joka sodan jälkeen ei Mitscherlichien mukaan kyennyt tuntemaan sympatiaa natsien uhreja kohtaan.

Kaikki vastuu sysättiin ylimmälle natsijohdolle. Maata rakennettiin uusiksi raunioista. Katse oli tulevaisuudessa. Menneisyydestä vaiettiin, kysymys omasta vastuusta juutalaisten joukkotuhossa painettiin pimentoon.

Kyvyttömyys surra -teos julkaistiin vuonna 1967. Se sai valtavasti huomiota Saksassa, jossa vuoden 1968 sukupolvi oli jo alkanut vaatia vastauksia vanhemmiltaan.

Taustalla vaikuttivat Auschwitz-oikeudenkäynnit 1960-luvun ensimmäisellä puoliskolla, kun keskitysleirillä työskennelleitä tuotiin oikeuden eteen holokaustin julmuuksista.

Saksa oppi lopulta kantamaan vastuunsa historiasta, ja nyt Saksan tapaa tunnustaa syyllisyytensä ja vastuunsa pidetään esimerkillisenä – ainakin poliittisella tasolla. Monissa perheissä omien isovanhempien tai vanhempien rooli natsiaikana on yhä käsittelemättä.

Holokaustia ei voi verrata pandemiaan tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan katastrofiin.

Silti Mitscherlichien teos kaivetaan Saksasta hyllystä, kun kansakuntaa koettelee jokin kriisi.

Kaksi miestä kantaa koronaan menehtyneen ruumisarkkua. Ympärillä näkyy kymmeniä koronaan menehtyneiden ruumisarkkuja.
Saksassa krematoriot ovat ruuhkautuneet pahasti erityisesti Saksin osavaltiossa. Meissenissä iso osa arkuista oli tammikuun puolivälissä merkitty infektiovaroituksella, joka kertoi koronaviruksen aiheuttamasta taudista. Jens Schlueter / AFP

Vuonna 2019 Die Zeit -lehden kolumnisti Mely Kiyak kysyi (siirryt toiseen palveluun), miksei Saksan poliittinen johto osaa sanoittaa sitä, mitä paikallispoliitikko Walter Lübcken murha tarkoittaa Saksalle.

Lübcken murhan epäillään olevan ensimmäinen äärioikeiston tekemä poliitikkomurha sitten natsiajan.

Lue lisää: Saksa heräsi uuteen todellisuuteen poliitikkomurhan jälkeen – Myös berliiniläispoliitikko Anne Helm oli tappolistalla, ja bussipysäkillä hänen viereensä istui kaksi miestä

Miksi Saksan johto ei silti löytänyt sanoja, toisin kuin Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern Christchurchin terrori-iskun jälkeen? Tai kuten Norjan johto osasi lohduttaa Utøyan jälkeen, Kiyak kysyy.

Vastauksia Kiyak etsii Mitscherlichien klassikkoteoksesta. Hän kirjoittaa, että kykenemättömyys surra on yhä edelleen epätoivoinen yritys ohittaa koko tapahtuma.

Pandemiassa ei ole selviä syyllisiä. Se on silti historiallinen luonnonkatastrofi.

Yli tuhat koronaan liittyvää kuolemaa. Päivässä.

Kuolleiden lisäksi moni suree kadonnutta työpaikkaa, menetettyä vuotta nuoruudesta tai sitä, ettei koulukavereita ole saanut nähdä viikkokausiin.

Näin kokonaisvaltaisen kriisin käsittelyyn menee varmasti vuosia, ellei vuosikymmeniä. Sanat ovat yhä hakusessa.

Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier sytytti ikkunalle kynttilän koronauhrien muistoksi
Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier kehottaa saksalaisia sytyttämään ikkunalle kynttilän koronauhrien muistoksi.AOP

Saksan johto yrittää etsiä keinoja lohduttaa kansakuntaa.

Viime perjantaina Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier kehotti saksalaisia sytyttämään ikkunalaudalle kynttilän.

Symbolisella eleellä muistetaan kuolleita, heidän omaisiaan ja niitä, jotka ovat sairaita. Pääsiäisen jälkeen pidetään valtiollinen muistotilaisuus.

Se on yritys surra yhdessä.

Lue seuraavaksi