1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ympäristörikokset

Päivikki Palosaari Rovaniemen hovioikeudessa – Syyttäjä vaatii kovempaa rangaistusta laittomasta kaatopaikasta

Syyttäjä vaatii Palosaarelle ehdollista vankeutta ympäristön turmelemisesta.

Ympäristörikokset
Päivikki Palosaari
Päivikki Palosaari tuomittiin sakkoihin Lapin käräjäoikeudessa helmikuussa 2019.Yle

Kittilän Levin tunnetuimman matkailuyrittäjän Päivikki Palosaaren saaman ympäristörikostuomion käsittely alkoi Rovaniemen hovioikeudessa maanantaina. Pääkäsittelyyn on varattu kolme päivää.

Syyttäjä vaatii Hullu Poro Oy:n ja Taivaanvalkeat Oy:n toimitusjohtajan Päivikki Palosaaren rangaistuksen korottamista vähintään kuudeksi kuukaudeksi ehdollista vankeutta. Syyttäjän mielestä Palosaaren sakkorangaistusta on joka tapauksessa korotettava.

Syyttäjä on valittanut Lapin käräjäoikeuden vajaat kaksi vuotta sitten antamasta tuomiosta. Käräjäoikeus tuomitsi tuolloin Palosaaren 50 päiväsakkoon ympäristön turmelemisesta. Maksettavaksi tuli 6700 euroa.

Laiton kaatopaikka Könkäällä

Tuomio tuli laittomasta kaatopaikasta Kittilässä Könkään kylällä, noin 15 kilometrin päässä Leviltä. Ainolan maaperästä on löytynyt noin 44 tonnia jätteitä, muun muassa rakennusjätettä, kyllästettyä puuta ja yhdyskuntajätettä.

Syyttäjä katsoo, että Palosaaren teolla on aiheutettu ympäristön pilaantumista, toiminta on jatkunut yli 12 vuotta ja sitä on viimeiset vuodet jatkettu viranomaisten antamista ohjeista huolimatta. Syyttäjä vaati Palosaarelle ehdollista vankeutta jo käräjäoikeudessa.

Palosaari vaatii, että hovioikeus hylkää syyttäjän valituksen ja jättää Lapin käräjäoikeuden tuomion voimaan.

Hovioikeus antaa tuomionsa yleensä 30 päivän kuluttua pääkäsittelyn päättymisestä. Tarkkaa tuomion antopäivää ei kuitenkaan ole vielä kerrottu, koska asian käsittely on kesken.

Lue lisää:

Levin matkailun suurnaiselle sakkoja ympäristön turmelemisesta