1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Joe Biden

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kumosi Donald Trumpin kiellon transihmisten asepalveluksesta

Trump ilmoitti kiistellystä kiellosta Twitterissä vuonna 2017.

Joe Biden
Joe Biden nousee suureen mustaan autoon. Turvamies pitelee ovea auki. Bidenilla on tumma puku ja musta kasvomaski.
Yhdysvaltain 46. presidentti Joe Biden nousi autoon 24. tammikuuta käytyään katolisessa kirkossa Georgetownissa Washingtonissa.Oliver Contreras / AOP

Yhdysvalloissa presidentti Joe Biden jatkaa edeltäjänsä Donald Trumpin asetusten purkamista. Biden kumosi Trumpin kiellon, jolla tämä kielsi transihmisten värväämisen Yhdysvaltain asevoimiin.

Kiellon kumoaminen oli yksi Bidenin kampanjalupauksista, ja sitä ovat vaatineet sukupuolivähemmistöjen etuja ajavat aktivistit.

– Presidentti Biden uskoo, että sukupuoli-identiteetin ei pitäisi olla este sotilaspalvelukselle ja että Yhdysvaltain vahvuus löytyy sen moninaisuudesta, Valkoinen talo ilmoitti julkilausumassaan.

Bidenin määräys ohjaa puolustusministeriön ja kotimaan turvallisuuden ministeriön ryhtymään toimiin asian toteuttamiseksi asevoimissa ja rannikkovartiostossa.

Transihmiset ovat muun muassa transsukupuolisia ja muunsukupuolisia ihmisiä, joiden syntymässä määritelty sukupuoli ei vastaa heidän kokemustaan.

Aiemmin Bidenin puolustusministeriksi nimittämä Lloyd Austin sanoi senaatin kuulemisessa tukevansa kiellon kumoamista.

Trump kumosi Obaman päätöksen ja Biden Trumpin

Vuonna 2016 demokraattipresidentti Barack Obama salli transihmisten palvella vapaasti armeijassa ja saada halutessaan hoitoa sukupuolenkorjaukseen.

Hänen seuraajansa Trump ilmoitti kiellosta heinäkuussa 2017 Twitter-tilillään. Trump kirjoitti, että transihmisten palvelus aiheuttaa häiriötä ja valtavia lääkintäkustannuksia asevoimille.

Marraskuussa 2020 sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava ajatushautomo Palm Center julkaisi raportin (siirryt toiseen palveluun), jonka mukaan Trumpin kielto oli haitannut sotavoimien valmiutta. Raportin laatimiseen osallistuivat entiset armeijan, laivaston ja rannikkovartioston johtavat lääkintäviranomaiset.

Yhdysvaltain korkein oikeus katsoi tammikuussa 2019, että Trumpin asettama kielto voi pysyä voimassa, kun sen käsittely jatkuu alemmissa oikeusasteissa.

"Suuri taakka harteilta"

Yhdysvaltain asevoimien aktiivipalveluksessa on noin 1,3 miljoonaa ihmistä. Transihmisten määrästä ei ole virallisia lukuja, mutta tutkimuslaitos Rand Corp arvioi vuonna 2016 (siirryt toiseen palveluun), että noin 2 450 aktiivipalveluksessa olevaa on transihmisiä.

– Tämä on valtava helpotus, niin suuri taakka lähtee harteiltani, transsukupuolinen mies Nic Talbott sanoi uutistoimisto Reutersille.

Hän joutui Trumpin kiellon takia jättämään tehtävänsä ROTC:ssä, armeijan reserviupseerien koulutusjoukoissa, ja aikoo nyt palata koulutusohjelmaan.

– Tiedän, että on tuhansia muita kaltaisiani ihmisiä, jotka ovat vain laskeneet päiviä tähän päivään, odottaneet pääsevänsä taas aloittamaan uransa ja jatkamaan elämäänsä, hän sanoi.

Aiheesta aiemmin:

Yhdysvaltain korkein oikeus asettautui Trumpin tueksi: Transihmisten rekrytointikielto armeijaan pysyy voimassa valitusten käsittelyn ajan 22.1.2019

Voiko transihmiset asevoimissa kieltää? – Trump pyytää Yhdysvaltain korkeinta oikeutta ottamaan kantaa 24.11.2018

Yhdysvaltain puolustusministeriö antaa transihmisten värväytyä armeijaan – Trumpin kiellosta huolimatta 11.12.2017

"Shokeeraava hyökkäys" – Trumpin päätös estää transihmisten palvelus asevoimissa nostanut kritiikkiä 26.7.2017

Trump: Transihmiset eivät saa palvella Yhdysvaltojen asevoimissa 26.7.2017

Lähteet: AFP, AP, Reuters

Lue seuraavaksi