1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. museot

Savonlinna tavoittelee Erä- ja luontokulttuurimuseota – muista museoista jopa synergiaetua

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan mukaan museo sopisi hyvin alueelle täydentämään olemassa olevaa museotoimintaa.

museot
Metsämuseo Lusto
Erä- ja luontomatkailumuseo voisi saada synergiaetuja Suomen metsämuseo Lustosta, joka sijaitsee Punkaharjulla Savonlinnassa. Kuvistuskuva. Kati Rantala / Yle

Savonlinna haluaa valtakunnallisen Erä- ja luontokulttuurimuseon sijoituspaikaksi.

Kaupunginhallitus päätti eilen, että kaupunki lähtee mukaan kilpailuun, jossa museon sijainti päätetään.

Sijoituspaikkavaihtoehdoiksi on esitelty muun muassa kansainvälisen viestinnän laitoksen entiset tilat, Savonlinnan nykyinen pääterveysasema, Nälkälinnanmäki sekä yritystalo Schauman.

– Tavoiteltava museo sopisi hyvin alueelle täydentämään Lustoa ja Kerimäen Järvikalastusmuseota. Näille voisi löytyä jopa toisiaan tukevia synergiaetuja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kirsi Torikka kertoo.

Kaupunginhallituksen kokouksessa keskustelua herättivät erityisesti hankkeen rahoitus sekä mahdollisen uuden infran rakentaminen ja siinä kaupungin panostus.

Erä- ja luontokulttuurimuseon isännyydestä on kiinnostunut jo noin 60 kuntaa ja kaupunkia eri puolilta Suomea.

Lue seuraavaksi