1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lappi

Viime vuosi oli erityisen vilkas Lapin kansallispuistoissa

Lapin luontokeskukset ja muut asiakaspalvelupisteet olivat kevättalvella kiinni maaliskuun puolivälistä kesäkuun alkuun, mutta silti niissä käytiin viime vuonna lähes 395 000 kertaa.

Metsähallituksen mukaan Lapin kansallispuistoissa vierailtiin yhteensä 1,47 miljoonaa kertaa. Kuva: Annu Passoja / Yle

Luonnossa virkistäytyminen on kasvattanut hiljalleen suosiotaan ja koronan myötä sen suosio on vain lisääntynyt. Tämä näkyi myös Lapin kansallispuistojen viime vuoden käyntimäärissä, sillä kansallispuistoissa vierailtiin lähes 114 000 kertaa edellisvuotta useammin. Metsähallituksen mukaan Lapin kansallispuistoissa vierailtiin yhteensä 1,47 miljoonaa kertaa.

Kevättalvella Lapin kansallispuistot hiljenivät, kun kotimaan matkailua vältettiin. Kesän ja syksyn vilkkaus nosti kuitenkin puistot viime vuoden käyntimääräennätykseen ja kasvua oli edellisvuoteen verrattuna kahdeksan prosenttia.

Sen lisäksi, että Lapin kansallispuistojen palvelujen ääreen löysi viime vuonna selvästi aikaisempaa enemmän kävijöitä, oli heidän joukossaan myös entistä enemmän ensikertalaisia, perheitä ja nuoria.

Pallas-Yllästunturin ja Urho Kekkosen kansallispuistot olivat yhä kaikista maamme kansallispuistoista vilkkaimmat. Suhteessa eniten kasvoivat Riisitunturin, Oulangan, Pyhä-Luoston ja Lemmenjoen kansallispuistojen käyntimäärät.

Lapin luontokeskukset ja muut asiakaspalvelupisteet olivat kevättalvella kiinni maaliskuun puolivälistä kesäkuun alkuun, mutta silti niissä käytiin viime vuonna lähes 395 000 kertaa.

– Koronasulun aikanakin luontokeskusten puhelimet soivat tiuhaan ja verkon kautta tuli paljon kyselyjä. Kysyntä retkeilyneuvonnalle on ollut kova koko vuoden, Metsähallitus kertoo tiedotteessaan.