1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. perhesurmat (henkirikokset)

Pieni kunta järkyttyi syvästi epäillystä perhesurmasta – Muhoksen kirkkoherra: Kaikkiin kysymyksiin ei välttämättä ole vastauksia

Muhoksella asuneen naisen epäillään surmanneen ensin lapsensa ja sitten itsensä. Poliisi kertoi tapahtuneesta eilen maanantaina.

perhesurmat (henkirikokset)
Suruliputus Muhoksen yläkoululla perhesurman jälkeen tammikuussa 2021.
Muhoksen yläkoulussa, varhaiskasvatuksen yksikössä ja kunnan toimistolla on tänään suruliputettu tragedian vuoksi.Paulus Markkula / Yle

Oulun seudulla paljastunut, perhesurmaksi epäilty tragedia on järkyttänyt syvästi koko Muhoksen kuntaa, kertoo kunnanjohtaja Jukka Syvävirta.

– Tilanne on järkyttänyt kaikkia, jotka ovat tästä kuulleet, hän toteaa.

– Eilen illalla oli kunnanhallituksen kokous, ja sen yhteydessä käytiin keskustelua tilanteesta ja myös jatkotoimista, joita teemme yhdessä yhteistyöverkoston kanssa. Kunnan luottamushenkilöt ja työntekijät esittävät osanoton menehtyneiden omaisille ja läheisille.

Poliisi kertoi maanantaina, että oululaisesta majoitusliikkeestä löydettiin eilen kuolleina nainen ja kaksi lasta. Muhoksella asuneen keski-ikäisen naisen epäillään poliisin mukaan surmanneen ensin lapsensa, yläkouluikäisen ja alle kouluikäisen, ja sen jälkeen itsensä.

Poliisi oli aiemmin viikonloppuna saanut ilmoituksen kadonneesta henkilöstä.

Kunnanjohtaja Jukka Syvävirta sanoo, että Muhoksella on järjestetty täksi päiväksi tukea yläkouluun ja varhaiskasvatukseen. Yhteistyössä on mukana seurakunnan, Mannerheimin lastensuojeluliiton, Suomen Punaisen Ristin ja kunnan oman kriisityöryhmän väkeä, hän kertoo.

Yläkoulussa, varhaiskasvatusyksikössä sekä kunnan toimistolla on tänään järjestetty lisäksi suruliputus.

Jukka Syvävirta kertoo maanantaina paljastuneen perhesurman herättämistä tunteista.

Kirkkoherra: Tapaus läpäisee koko kunnan

Myös kirkko on avannut ovensa tapahtuneen tähden, sanoo Muhoksen seurakunnan kirkkoherra Jouni Heikkinen.

Ovet olivat auki jo maanantai-iltana. Tänään niitä pidetään auki iltakahdeksaan asti. Paikalla on seurakunnan henkilöstöä.

Surijoiden sytyttämiä kynttilöitä Muhoksella tammikuun 2021 tragedian jälkeen.
Muhoksella muistokynttilöitä toivotaan tuotavan kirkon pihalla olevan sankarihaudan paaden luo.Paulus Markkula / Yle

Eilen maanantaina kanttori soitti kirkossa surumusiikkia ja laulettiin virsiä, Heikkinen kertoo.

– Kukin varmasti ajatuksissaan kävi tragediaa läpi.

Myös Heikkisen mukaan tapaus on koskettanut Muhosta laajasti. Kunta on varsin pieni: siellä asuu vajaa 9 000 ihmistä.

– Tiedetään, että nuorempi lapsi on ollut päiväkodissa ja vanhempi yläkouluikäinen. Tämä läpivalaisee oikeastaan koko kunnan.

Hän sanoo, että kirkon tehtävänä on nyt kulkea ihmisten rinnalla ja kuunnella heitä.

– Ihmisillä on tällä hetkellä hyvin paljon kysymyksiä. Välttämättä niihin ei ole vastauksia. Tämä on niin suuri salaisuus, että mitä kaikkea on päässyt tapahtumaan, että tällainen pimeä hetki on perheelle tullut ja se on johtanut tällaiseen tekoon.

Kirkon tehtävänä on kaikesta huolimatta tuoda myös armoa ja toivoa synkkyyden keskelle, kirkkoherra toteaa.

– Toivon sanoma voisi toteutua sillä tavalla konkreettisesti, että sytyttäisimme kodeissamme kynttilöitä, joka on toivon symboli ja liekki. Kuolleiden muistolle.

Jouni Heikkinen kertoo maanantaina paljastuneen perhesurman jälkihoidosta.

Muhoksen kunnanjohtaja Jukka Syvävirta kuvailee tragediaa Heikkisen tavoin järkyttäväksi tapahtumaksi, jota on vaikea ymmärtää.

– Selvitämme yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, mitä on tehtävissä, jotta vastaisuudessa tämäntyyppisiin pystyttäisiin reagoimaan jo ennalta, ennen kuin mitään pääsee tapahtumaan.

Muhoksen kunta on listannut tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun) numeroita ja yhteystietoja, joihin voi olla yhteydessä, mikäli kaipaa tukea tai kokee tarvetta jutella tapahtuneesta.

Syvävirran mukaan palvelut ovat käytettävissä toistaiseksi.

Lue seuraavaksi:

Poliisi tutkii perhesurmaa Oulussa: äidin epäillään surmanneen kaksi lastaan ja itsensä

Muhoksen kirkossa voi hiljentyä paikkakuntaa koskettavan perhetragedian vuoksi

Heikki Valkama: Miten puhua lapsille pelottavista tapahtumista? Pelkoa ei pidä lietsoa, mutta sen käsittelyyn on keinoja

Lue seuraavaksi