1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kalat

Harvinaiset kuvat: Kalastajan verkkoihin tarttui kultainen ahven Tampereella

Kala lahjoitetaan museolle.

kalat
kultainen ahven
Valtteri Nygren esittelee kultaista ahventa. Juha Kokkala / Yle

Tampereen Pyhäjärvestä on löytynyt kultainen ahven. Harvinaisen ahvenen sai Kalaherkut Nygrenin kalastaja, jonka verkkoihin kala tarttui Pyhäjärvellä sunnuntaina.

Ahvenen väri on kauppias Valtteri Nygrenin käsityksen mukaan mutaation kautta syntynyt pigmenttimuutos.

– Tämä on ihan kultakalan näköinen.

Valtteri Nygren ei ole nähnyt tällaista kalaa koskaan, eikä ammattikalastajakaan. Kultaiselta ahvenelta puuttuu suojaväri, joten on ihme, ettei sitä ole esimerkiksi hauki napannut.

Kalan löysi madeverkostaan ammattikalastaja Pekka Rintamaa, josta Yle teki laajan henkilökuvan viime vuonna. Rintamaa kertoo, että erikoinen kala tarttui pyydykseen Viikinsaaren lähistöllä.

– En ollut ikinä moista kylpyleluversiota nähnyt edes kuvissa. Kaikennäköisiä pigmenttihäiriöisiä näkyy aika ajoin varsinkin Tampereen vesillä, kun siellä ei ole haukia, kertoo Rintamaa.

Kultainen ahven painaa 450 grammaa, mikä on kohtuullisen paljon ahvenelle.

Nygrenit lahjoittavat kalan Tampereen Luonnontieteelliselle museolle, jotta mahdollisimman moni pääsee tätä yksilöä ihastelemaan.

Intendentti: Harvinainen kala

Tampereen Luonnontieteellisen museon intendentti Tomi Kumpulainen sanoo, että kultainen kala on todella harvinainen. Aiemmin on tullut pari kertaa vastaan ilmoitus vastaavasta, mutta tämä on ensimmäinen, kun museo saa näytteen harvinaisesta kalasta.

Kyseessä on Kumpulaisen mukaan todennäköisesti kalan aineenvaihdunnan häiriö. Ympäristö on aiheuttanut värin, eivät todennäköisesti geenit.

Kaloilla pigmentti muodostuu kolmesta aineesta. Yksi niistä saa aikaan mustan sävyt, toinen vihreän, harmaan ja ruskean sävyt ja kolmas punakeltaiset sävyt.

Kultaisella ahvenella todennäköisesti on häiriintynyt näiden kahden tumman pigmentin tulo eli jäljelle ovat jääneet vain keltaiset sävyt.

Kullanvärisiä tai keltaisia ahvenia on Suomessa löydetty joskus aiemminkin. Niitä on saatu esimerkiksi sellaisilta vesistöalueilta, missä on harjoitettu uittoa tai säilytetty kuorellista puutavaraa rannoilla tai ollut hapanta vettä.

Kumpulainen on kuullut testeistä, jossa kullanvärisen ahvenen väri on palautunut, kun kala on vaihdettu toisenlaiseen vesistöön.

Myös esimerkiksi kuhaa voi nähdä joskus harvoin kullanvärisenä.

kultainen ahven
Pyhäjärveltä löytynyt kultainen ahven menee museoon. Juha Kokkala / Yle

Lue lisää:

Pekka Rintamaan työmaalla uivat kalat ja hirvet – Pyhäjärven ainoa ammattikalastaja aikoo jatkaa kuharikkaalla järvellä eläkkeelle asti

Merikotkat kokoontuvat laumana kalastajan buffettiin – Könkkö-kotkasta tuli Pekka Rintamaan kaveri

Juttua korjattu kello 17.30: Kumpulaisen etunimi muutettu Tonista Tomiksi.

Lue seuraavaksi