1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Ministeri Vanhanen A-studiossa: Suomen EU:n elpymispaketista saama summa voi vielä pienentyä

Perussuomalaisten Ville Tavio oli huolissaan EU:n muuttumisesta liittovaltioksi, kun unioni ottaa yhteistä velkaa.

koronavirus
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen
Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan Suomi onnistui heinäkuussa neuvottelemaan EU:n rahoituskehykseen keskimääräistä pienemmät korotukset maksuosuuksiinsa.

Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan Suomen saama avustussumma EU:n elpymisrahastosta voi pienentyä vielä entisestään. Toisaalta summa voi Vanhasen mukaan myös kasvaa.

– Saattaa se vielä pudota. Ehkä joillakin sadoilla miljoonilla. Saattaa se myös kasvaa, Vanhanen sanoi tänään tiistaina A-studiossa.

Vanhasen mukaan 30 prosenttia EU:lta saatavasta rahasta jaetaan vuosien 2020–2021 talouskehityksen perusteella, joten lopullinen määrä selviää vasta kesällä 2022.

Viime viikolla kävi ilmi (siirryt toiseen palveluun), että tällä hetkellä Suomen arvioidut saatavat EU:n elpymisrahastosta ovat noin puoli miljardia pienemmät kuin viime kesänä ajateltiin, koska Suomen talous on selvinnyt koronaepidemiasta odotettua pienemmin vaurioin. Suomen arvioitu maksuosuus on kuitenkin ennallaan.

– Voi sanoa, että onneksi meidän talouden lasku oli paljon paljon maltillisempi kuin vielä kesällä pelättiin ja sen tähden tämä summa myös putoaa, Vanhanen jatkoi.

EU-pakettia vastustavan perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Tavion mukaan tilanne kuulostaa aina vaan surkeammalta.

– Suomi taitaa todennäköisesti olla tässä koko EU:n suurin häviäjämaa, Tavio totesi.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio
Perussuomalaisten kansanedustajan Ville Tavion mukaan EU rikkoo omia perussopimuksiaan muodostamalla tulonsiirtounionin.Yle

Vanhanen huomautti, että Suomi ei ole ainoa nettomaksaja.

– Komission tuoreimman arvion mukaan siellä on seitsemän vaurasta maata, jotka saavat vielä vähemmän kuin Suomi suhteessa, Vanhanen korjasi Taviota.

Ministeri huomautti, että EU:ssa periaate rahankäytössä on ollut, että vauraammat maat maksavat enemmän ja köyhemmät maat saavat enemmän.

Vanhanen myös huomautti, että Suomi onnistui heinäkuussa neuvottelemaan EU:n rahoituskehykseen keskimääräistä pienemmät korotukset maksuosuuksiinsa. Vanhasen mukaan Suomen korotukset ovat kolmanneksi vähiten koko EU:ssa.

Ville Tavio oli huolissaan EU:n muuttumisesta liittovaltioksi, kun nyt otetaan yhteistä velkaa. Tavion mukaan EU myös rikkoo omia perussopimuksiaan muodostamalla tulonsiirtounionin.

Lue myös:

EU vyöryy joukkovelkakirjojen markkinoille tänä vuonna – Nyt ovat ratkaisevat viikot elpymisrahojen kohdentamisessa

Lue seuraavaksi