1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Luhanka

700 asukkaan Luhanka törmäsi yllättäviin rekrytointivaikeuksiin – Kaikki jatkoon päässeet sanoivat johtoviralle "kiitos ei"

Viime vaiheessa Manner-Suomen pienimmän kunnan perusturvajohtajan virkaan haastateltiin yksi henkilö, joka ilmoitti, ettei ota paikkaa vastaan.

Luhanka
Luhanka on väkiluvultaan manner-Suomen pienin kunta: asukkaita noin 730.
Luhangan kunnantalo. Taustalla vasemmalla kyläkauppa.Heli Kaski / Yle

Manner-Suomen pienin kunta, vajaan 700 asukkaan Luhanka on törmännyt yllättäviin vaikeuksiin perusturvajohtajan rekrytoinnissa. Joulun alla auki tulleeseen virkaan tuli viisi hakemusta, mutta rekrytointiprosessin edetessä hakijat vetäytyivät kisasta yksi toisensa jälkeen.

Viran kelpoisuusvaatimukset täytti kolme hakijaa, jotka kaikki kutsuttiin soveltuvuusarviointiin. Yksi hakijoista ilmoitti jättäytyvänsä kisasta jo ennen arviointia ja yksi arvioinnin jälkeen.

Kunnanhallitus haastatteli ainoan jäljelle jääneen ehdokkaan ja päätti valita hänet virkaan, mutta valinnan kohde ilmoitti yllättäen hänkin, että ei ota virkaa vastaan.

Perusturvajohtaja vastaa sosiaali- ja terveytoimialan johtamisesta, joka kattaa perhe- ja sosiaalipalvelut, terveys- ja vanhusten palvelut sekä työllisyys- ja hyvinvointipalvelut.

Luhangan kunnanhallitus päättää jatkotoimista asiassa.

Lue seuraavaksi