1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. työttömyysturva

Ansiosidonnaisen saajien määrä kasvoi suurimmilleen 20 vuoteen – kassat maksoivat koronavuonna lähes kolme miljardia euroa päivärahoja

Toimeentulotukia haettiin puolestaan viime vuonna odotettua vähemmän, kertoo Kelan ja THL:n yhteinen tutkimus.

työttömyysturva
Hotellin asiakas puhuu vastaanottovirkailija kanssa.
Koronakurimus koetteli etenkin monia matkailu- ja ravintola-alan työpaikkoja. Lomautuksia ja yt-neuvotteluita nähtiin kaikkiaan useilla aloilla. Kuvituskuva.Henrietta Hassinen / Yle

Työttömyyskassat maksoivat ansiosidonnaista päivärahaa viime vuonna 456 000 työttömälle tai lomautetuksi joutuneelle henkilölle.

Koronakriisiä edeltäneeseen vuoteen verrattuna ansiosidonnaisen päivärahan saajien määrä kasvoi 86 prosenttia – suurimmilleen 20 vuoteen, tiedottaa (siirryt toiseen palveluun) Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö (TYJ). Samoihin lukemiin ei päästy edes finanssikriisin aikaan, reilut kymmenen vuotta sitten.

Hakemuksia tuli enimmillään jopa kahdeksankertainen määrä kuukaudessa aiempaan verrattuna.

– Kassoilla on kokemusta hakemusmäärien äkillisestä kasvusta, mutta viime kevään kaltainen piikki on ennennäkemätön, toteaa Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön toiminnanjohtaja Aki Villman tiedotteessa.

Suuresta hakemusmäärästä huolimatta hakemukset käsiteltiin TYJ:n mukaan keskimäärin kahdessa viikossa. Kassat automatisoivat järjestelmiään ja rekrytoivat lisää työvoimaa keväällä, mikä rajoitti käsittelyaikojen venymistä TYJ:n Villmanin mukaan.

Kassat maksoivat ansiopäivärahoja viime vuonna työttömille ja lomautetuille 2,7 miljardia euroa. Vuonna 2019 summa oli miljardi euroa pienempi.

Villmanin mukaan on vielä vaikea ennustaa, miten hakijoiden ja maksujen suunta kehittyy alkaneena vuotena.

Ansiosidonnaista päivärahaa voivat saada tällä hetkellä vain ne työttömäksi ja lomautetuksi joutuneet, jotka kuuluvat työttömyyskassoihin. Usein kassaan liitytään ammattiliiton kautta.

Toimeentulotuen saajissa vain hieman kasvua

Toimeentulotuen saajien määrä kasvoi viime vuonna vain hieman edellisvuoteen verrattuna, kertoo (siirryt toiseen palveluun) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä Kansaneläkelaitoksen (Kela) tuore tutkimus.

– Perustoimeentulotuen saajien määrä kasvoi koko maan tasolla 5 prosenttia, mikä on odotettua vähemmän, sanoo Kelan tutkija Tuija Korpela tiedotteessa.

Korpelan mukaan esimerkiksi yrittäjille poikkeuksellisesti annettu oikeus työttömyysturvaan vähensi tarvetta turvautua koronavuonna toimeentulotukeen.

Eniten viime vuonna kasvoi 18–24-vuotiaiden perustoimeentulotukea saavien naisten määrä, joka oli 10 prosenttia korkeampi kuin vuonna 2019. Perustoimeentulotuen tarve kasvoi eniten Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

Keväällä erityisesti monilla pienillä paikkakunnilla tarve sosiaalityön antamalle tuelle kasvoi, kun Kelan toimipisteiden aukioloja oli rajoitettu. Tällöin kasvokkaista palvelua tarvitsevat joutuivat pyytämään apua hakemusten täyttämiseen sosiaalityöntekijöiltä.

– Kaikilla sosiaalityön asiakkailla ei kuitenkaan ole syystä tai toisesta osaamista käyttää älylaitteita tai pääsyä sellaisiin. Heille kasvokkaista asiointia on vaikea korvata etäyhteyksillä, sanoo THL:n erikoistutkija Merita Jokela tiedotteessa.

Lue lisää:

Akateeminen työtön: "Puolen vuoden pesti tuntuu lottovoitolta" – Korkeakoulutettujen työttömyys pitkittyy, koronan jäljiltä töihin pääsy on muita hitaampaa

Sinkkutaloudet saavat valtaosan toimeentulotuesta – pyörätuolissa istuva 27-vuotias lähihoitaja ei pääse eläkkeelle lääkärinlausunnoista huolimatta

Puolueet tarjoavat nyt ansiosidonnaista päivärahaa kaikille, ja näin se onnistuisi – Uudistamista selvittänyt ekonomisti: "Tämä on ennen kaikkea oikeudenmukaisuuskysymys"

EK muutti kantaansa: kannattaa kaikille ansiosidonnaista työttömyysturvaa – SAK ja STTK kritisoivat suunnanmuutosta

Lue seuraavaksi