1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Hollanti

Hollannin levottomuudet rauhoittumassa – Video: Näin mellakkapoliisit valvovat yöllistä ulkonaliikkumiskieltoa

Hollannin parlamentti keskustelee tänään keskiviikkona maata ravistelleista mellakoista.

Hollanti
Poliisit valvovat Hollannin katuja - Levottomuudet tyyntyneet
Poliisit valvovat Hollannin katuja - Levottomuudet tyyntyneet

Hollannin katumellakat ovat alkaneet tyyntyä.

Viranomaisten mukaan keskiviikon vastainen yö sujui maassa verrattain rauhallisesti. Poliisi teki joitain pidätyksiä, mutta vakavilta välikohtauksilta vältyttiin.

Koronarajoituksia vastustavat protestoijat mellakoivat viikonloppuna Hollannin suurimmissa kaupungeissa. Sunnuntaina poliisi pidätti noin 250 ihmistä ja hajotti väkijoukkoja kyynelkaasulla muun muassa Amsterdamissa ja Eindhovenissa.

Levottomuudet jatkuivat maanantaina, jolloin 184 protestoijaa otettiin kiinni.

Poliisit partioimassa Rottedamissa 26. tammikuuta.
Poliisit partioivat Rotterdamin kaduilla keskiviikon vastaisena yönä.EPA

Suurimmissa kaupungeissa monet kauppiaat olivat varautuneet keskiviikon vastaiseen yöhön laudoittamalla kiinni liikkeidensä näyteikkunat.

Kaduilla nähtiin kuitenkin viime yönä enemmän poliiseja kuin protestoijia.

– Tilanne on meillä hallinnassa ja meillä on keskusteluyhteys ihmisiin, kuvaili poliisijohtaja Willem Woeldders Hollannin yleisradioyhtiö NOS:n haastattelussa myöhään tiistai-iltana.

Kymmeniä pidätettiin

Viime yönä Rotterdamissa tehtiin 33 pidätystä. Suurimmassa osassa peruste oli laiton kokoontuminen tai liikkuminen ulkona ilman henkilöllisyystodistusta, NOS raportoi.

Pääkaupunki Amsterdamissa mellakkapoliisi hajotti joukon ilotulitteita ampuneita nuoria.

Maastrichtin ja Den Boschin kaupungeissa joukko poliittisesti aktiivisia jalkapallofaneja marssi myöhään tiistaina kaduilla tarkoituksenaan omien sanojensa mukaan "suojella kaupunkeja mellakoitsijoilta". Nämä mielenilmaukset sujuivat pääosin rauhanomaisesti.

Aikaisemmin tiistaina monien kaupunkien pormestarit vetosivat vanhempiin ja pyysivät heitä pitämään lapset ja nuoret kotona. Maanantaina nuorin mellakoissa pidätetty oli 14-vuotias, uutissivusto Dutchnews raportoi. (siirryt toiseen palveluun)

Oikeisto vaatii järeämpiä toimia

Väkivaltaisten mellakoiden kipinänä toimi lauantai-iltana voimaan astunut yöllinen ulkonaliikkumiskielto, jolla pyritään hillitsemään koronaviruksen leviämistä.

Kyseessä on ensimmäinen ulkonaliikkumiskielto Hollannissa sitten toisen maailmansodan.

Kielto on voimassa iltayhdeksästä puoli viiteen aamulla, ja sen rikkomisesta voi saada 95 euron sakon. Määräys on voimassa ainakin 10. helmikuuta asti.

Hollannissa mellakoitiin koronarajoituksia vastaan. Polkupyöriä rikotaan ja taustalla poltetaan jotain.
Muuan muassa Eindhovenissa protestit muuttuivat sunnuntaina mellakoiksi.Rob Engelaar / EPA

Prostestoijien mielestä ulkonaliikkumiskielto on liian voimakas toimenpide. Hollannissa kireitä rajoituksia on pidetty yllä jo kuukausia. Lokakuussa suljettiin baarit ja ravintolat, joulukuussa koulut ja suuri osa kaupoista.

Hollannin koronatilanne on vaikea. Reilun 17 miljoonan asukkaan maassa on tähän mennessä todettu (siirryt toiseen palveluun) lähes miljoona tartuntaa, ja 13 772 ihmisen on raportoitu kuolleen koronaviruksen takia.

Hollannin parlamentin on määrä kokoontua tänään keskiviikkona keskustelemaan levottomuuksista. Äärioikeistolaiset puolueet vaativat maan asevoimien asettamista valmiustilaan, uutissivusto Dutchnews kertoo.

Pääministeri Mark Rutte on tuominnut mellakat jyrkin sanoin luonnehtien niitä rikollisiksi.

Hollannin pääministeri Mark Rutte puhui televisiossa ja perhe katsoo kotona sohvalta.
Pääministeri Mark Rutten mukaan mikään ei oikeuta mellakoissa nähtyä väkivaltaa ja omaisuuden tuhoamista.Lex Van Lieshout / EPA

Koronarajoituksia on viime päivinä vastustettu Euroopan lisäksi myös Israelissa ja Libanonissa.

Jerusalemissa satojen äärivanhoillisten ortodoksijuutalaisten joukko kivitti tiistaina poliisia, joka hajoitti protestin vesitykeillä, Jerusalem Post raportoi. (siirryt toiseen palveluun)

Libanonissa koronasulkua vastustavat mielenosoittajat sulkivat tiistaina katuja maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Tripolissa ja piirittivät parlamentaarikkojen asuntoja.

Lue lisää:

Hollannissa pidätettiin 250 ihmistä, kun koronamielenosoitukset yltyivät mellakoiksi – pääministeri: "Normaalit ihmiset katsovat tätä kauhuissaan"

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Lue seuraavaksi